Huhheijaa minkälainen viikko takana! Fiiliksiä aivan laidasta laitaan ja todella loppuun asti kulutettu kroppa&mieli. Erityisesti jälkimmäinen, sillä perjantaina kotiin näistä kuvissa näkyvistä äänityksistä ajaessani luulin olevani lopullisesti seonnut, kun taivaalla näkyi outoja valojuovia. Ne eivät onneksi olleet omien aivojeni tuotosta, vaan valoheittimiä, jotka näkyivät pieninä välähdyksinä poikkeuksellisen kauas. Siinä kohtaa olin kyllä sitä mieltä, että nyt on pakko saada aivoille vähän lepoa.
Mitä kuluneella viikolla sitten tapahtui?
Maanantaina oli heti poikkeuksellinen päivä, kun pidin “perhepäivähoitoa” kotona oman yksveen lisäksi myös siskon kolme viikkoa vanhemmalle pojalle. Kaksosten äideille ja myös teille perhepäivähoitajille valtava (äärimmäisen valtava) hatunnosto siitä, että pyöritätte tällaista tai vielä hurjempaa palettia joka päivä. Yhteen vaippaikäiseen tottuneena olin auttamatta hukassa, kun heti oli toinen pahanteossa, jos katsahdin muualle. Ruokailu oli harvinaisen kaaottista, kun kumpikaan ei vielä osaa syödä kunnolla itse ja tämän hetken siistein juttu on viskoa ruokaa kauniissa kaaressa lattialle. Eivät ne 8 tuntia muutenkaan olleet mitkään maailman rentouttavimman, sillä jatkuvasti sai olla katsomassa ettei a. kukaan putoa mistään älyttömästä paikasta, joihin on KOKO AJAN pakko kiivetä b. kumpikaan tukehdu mihinkään, koska tottakai kaikkea on yhä edelleen aivan pakko maistaa c. ettei serkkupoika jyrää hieman pienikokoisempaa serkkutyttöä alleen, sillä heidän kinastelu alkaa välillä olla samaa tasoa kuin sisaruksilla. Kaikesta kuitenkin selvittiin ja istuin autuaana kaksi tuntia teekuppi sylissä ja jalat pöydällä, kun sain molemmat nukahtamaan yhtä aikaa kaksosrattaisiin (kiitos muuten vaan niidenkin keksijälle). Mainittakoon tähän loppuun vielä, että päivästä “selviytyminen” olisi ollut huomattavasti helpompaa, ellen olisi edelleen potenut hieman krapulaista olotilaa viime lauantain synttärijuhlista :D.
Tiistaina oli sitten luvassa kuopuksen ensimmäinen hoitopäivä. Se tottakai jännittä jälleen kerran enemmän äitiä kuin lasta todennäköisesti, vaikka minulla olikin sellainen kutina, että tämä aina yhtä lungisti ottava tyttö olisi helpompi tapaus kuin meidän esikoinen, joka huusi kurkkusuorana ensimmäiset 2kk päivähoidossa ja joka haettiin sieltä aina kesken kaiken kotiin, kun alkoi pahemmin hyperventiloimaan. Tässä kohtaa heidän luonteensa eroavat merkittävästi. Toinen on superherkkis ja toinen todella kovapäinen/-luonteinen. Ja kyllä, osuin erittäin oikeaan siinä, että hoidon aloitus voisi kuopuksella sujua esikoista kevyemmin. Ensimmäisenä aamuna hän vilkutteli tyytyväisenä heipat ikkunasta ja hakiessani hän tuli iloisena antamaan nopean halauksen vain poistuakseen samantien takaisin kesken jääneiden leikkien pariin. Päivän ainut huuto syntyi siitä, että piti lähteä kotiin 😀 Sormet ristiin, että hän pitää tämän suorastaan timanttisesti alkaneen asenteen päivähoitoa kohtaan ja meille ei synny tästä sen ihmeempää lisästressiä.
Keskiviikkona heräsin onnentoivotuksiin ja lämpöisiin halauksiin. Synttäriaamut ovat kyllä aina niin parhaita! Vaikka päivä itsessään ei ollut kovin kummoinen, vaan lähinnä täynnä arkisia asioita ja töitä, tekivät pienet asiat iloiseksi. Kuten se, että mini oli käynyt eskarin jälkeen mieheni kanssa hakemassa leipomosto lempiherkkujani ja toi ne iso hymy huulillaan kotiin. Myös siskoni toi ovelle pullaa ja suklaata. He tuntevat minut niin hyvin! Herkkujen lisäksi sain lahjakortin kasvohoitoon, josta olen haaveillut ikuisuuden. Myös vanhempani kävivät ovella tuomassa synttärikukkia ja toivottamassa hyvää syntymäpäivää. Pieniä suuria asioita!
Vaikka keskiviikko syntymäpäiväni olikin, päivän isoin juttu oli kuitenkin jokin ihan muu. Nimittäin meidän (minun ja Jannin) Äititreffit-podcastin eka jakso näki vihdoin päivänvalon ja se jännitti meitä molempia ihan suunnattomasti. Olemme Jannin kanssa naureskelleet tässä jo useamman viikon, miten voimakkaan reaktion podcast ja sen tekeminen onkaan meissä aiheuttanut. Jännitys ja stressi on ollut käsinkosketeltavaa. Onneksi teiltä saatu palaute ekasta jaksosta ja aktiivinen toiminta IG:n puolella on lieventänyt näitä ja antanut fiiliksen, että kyllä tästä vielä hyvä tulee. Ääneni värisee läpi ensimmäisen (ja myös tulevan toisen jakson), mutta nyt, kun se pahin alkujännitys on takana, on olo huomattavasti kevyempi.
Torstaina paiskittiin taas töitä podin parissa ja palaveerattiin Jannin kanssa täällä Kotkassa. Olen niin äärimmäisen kiitollinen, että kuopuksen päivähoito on alkunut näin mukavissa merkeissä, sillä se on helpottanut omaa töiden tekemistäni merkittävästi. Ensimmäisen viikon hän harjoitteli puolipäiväisenä, mutta ensi viikolla olisi tarkoitus vielä pidentää päiviä sen verran, että päiväunien nukkuminen tapahtuisi kodin sijaan hoidossa. Sama se periaatteessa on kummassa hän nukkuu, mutta nukkumalla hoidossa pystyn tekemään yhtäjaksoisen 6 tunnin työpäivän, joka on huomattavasti parempi kuin kaksi vajaa 3 tunnin pätkää. Selostuksistani varmasti kuulee, että olen innoissani töihin paluusta ja tottahan se on. Kyllä tätä on kaivattu, voin sen ihan rehellisesti myöntää 🙂
Perjantaina suuntasin aivan liian vähien yöunien saattelemana Helsinkiin ja kohti Indieplacen toimistoa sekä studiota. Luvassa oli Äititreffien nauhoitusmaraton ennen tulevia hiihtolomia. Useamman tunnin höpöttelyn jälkeen oltiin Jannin kanssa erittäin valmista kauraa lähtemään kotiin. Kieli tuntui olevan ihan solmussa ja suuta kuivasi. Vannoimme, ettemme kuuntelisi juuri nauhoitettuja jaksoja enää samana päivänä, mutta ilmeisesti piilevä narsistiluonne vei voiton, kun me molemmat laitoimme heti autoon päästyämme omat äänet kuulumaan kajareista, haha. Ei kyllä ole oma ääni tuntunut koskaan näin tutulta, kuin tämän viikon aikana.
Eilinen lauantainapäivä kului pitkälti lasten kanssa, kun otin kuopuksen mukaan myös iltapäivän treeneihin. Onhan se vähän sähläämistä yrittää treenata tuon ikäisen kanssa, mutta toisaalta hän on juuri sopivan kokoinen “kahvakuula” minulle 😀 Illalla olo oli vähän samanlainen kuin maanantain “perhepäivähoidossa”, sillä meillä oli omien ipanoiden lisäksi myös kaverin lapset hoidossa ja toinen heistä jäi vielä yökylään. Kun kaikki lapset oli käytetty suihkussa ja olin voidellut ne kymmenisen iltapalapaahtoleipää olin aivan valmis sulkeutumaan omaan kuplaani ja sen onneksi sainkin tehdä. Mies nukutti kuopuksen ja muut lapset kerääntyivät olohuoneeseen katsomaan elokuvaa. Minä kääriydyin viltin sisään sohvan nurkkaan ja laitoin Gilmore Girlsit pyörimään.
Näin blogiin näpyteltynä viikkoni ei kuulosta mitenkään älyttömän raskaalta eikä se sitä muutamia huonoja yöunia lukuunottamatta fyysisesti ollutkaan, mutta siihen mahtui sen verran monia henkisesti jännittäviä ja kuumottavia tilanteita, että olo on ollut nyt viikonloppuna enemmän tai vähemmän jyrän alle jäänyt. Tulee kyllä hyvään saumaan pieni miniloma Tallinnassa, joka starttaa huomen aamulla. Sitä varten täytyy nyt lähteä käymään kaupassa ja laittaa tavaroita kasaan, joten nyt läppäri kiinni. Mukavaa sunnuntain jatkoa sinne!
What do you think?
You must be logged in to post a comment.