Kassakyttääjän tunnustukset

*Yhteistyössä Saarioinen

En muista olenko jo joskus aikaisemmin blogissa tunnustanut olevani melkoinen kassakyttääjä, mutta sitä tosiaan olen. Minulla on pakonomainen tarve tarkkailla kassajonossa niin edellä olevan kuin perässä tulevankin ihmisen ostoksia – ja tehdä vielä ostoksista omat johtopäätökseni. Kuulostaa melko hullulta vai mitä. Mutta en tee sitä ainoastaan ventovieraille kanssajonottajille, vaan myös itselleni.

Arvostelen kassalla hiljaa mielessäni omia ostoksiani. Kuvittelen kassaneidin/miehen tekevän samoin. Kun olen latonut hihnalle ison pinon kasviksia, tuoreita raaka-aineita ja kaiken maailman superfoodit, kuvittelen heidän ajattelevan, että jestas, tämähän nainen tekee kaiken alusta asti itse ja syö niin terveellisesti. Mutta mitäs sitten, kun juoksen kiireessä lapsi toisessa kainalossa kaupan valmisruokahyllylle, nappaan lihapullat kainaloon ja viipotan pää kolmantena jalkana kassalle?

Päässä pyörii ajatus siitä, miten kassahenkilö ensinnäkin kummastelee niitä valtavia hikikarpaloita otsallani ja toiseksi mikä on hänen reaktionsa, kun huomaa säälittävän pienet ostokseni – ne valmiit lihapullat. Mietin, mahtaako hän arvostella mielessään miten minulla, yhden lapsen äidillä ei riitä aikaa ruoanlaittoon. Mietin, ehtikö hän lukea ovatko lihapullat lisäaineettomia ja kuinka monta prosenttia niissä on lihaa, koska itse en tainnut nähdä mitään niiden hikikarpaloiden alta.

Näpyttelen pikaisesti pankkikortin koodin ja pidän toisella kädellä kiinni ministä, joka on jo valmiina heittäytymään kaupan lattialle nälkäkuoleman edessä. Maksu hyväksytty, vedän kortin ulos ja riuhtaisen lihapulla paketin auki. Käsiä olisi pitänyt pestä, mutta nyt se saa jäädä. Tässä ole hyvä. Lapsi hymyilee onnellisena valmislihapullalleen ja haukkaa siitä puolet suuhunsa. Äsken koettu kriisitilanne on nyt lauennut.

Kiire oli ottanut meidän arkipäivästä vallan ja pakon sanelemana valitsin valmisruoan itselaitetun sijaan. Tätä mantraa toistan päässäni kotipihaan asti. Mutta ajattelenko ihan oikeasti näin? Soimaanko itseäni joka kerta, kun päätän joskus mennä sieltä missä aita on matalin ja lapseni olo helpottuu välittömästi? Koenko olevani huono äiti, jos tarjoan lapselle jotain muuta kuin itse, alusta asti valmistamaani ruokaa? Ei, en koe.

En ole koskaan pelännyt hysteerisesti, että satunnaiset valmisruoka-annokset olisivat haitallisia lapselleni, mutta olen pohtinut, mitä ihmiset ajattelevat, jos näkevät minut ostamassa valmisruokaa? Näitä tilanteita varten olen keksinyt valmiiksi selityksen, miten jääkaappi ammottaa tyhjyyttään, miten viikon virallinen kauppareissu olisi vasta huomenna ja miten emme yksinkertaisesti ehtineet laittaa ruokaa, kun neuvolassa vierähti ylimääräinen vartti. Olen varautunut puolustamaan tekoani ja vannomaan, että näin ei meillä yleensä toimittaisi.

Istuessani samaan pöytään yhdessä Saarioisen porukan kanssa, mielessäni pyöri hyvin kaksijakoisia ajatuksia valmisruoasta. Myönsin käyttäväni niitä silloin tällöin, mutta koin tärkeänä mainita, että osasin ja halusin laittaa ruokaa myös itse alusta alkaen useampia kertoja viikossa. Tapaamisen edetessä minulle valkeni monia asioita.

Muun muassa se, että pakonomainen tarpeeni puolustella tekoja johtui ehkä suurimmaksi osaksi miehestäni, joka puhuu niin kovin vakuuttavasti itse valmistetun puhtaan ruoan puolesta. Olen ollut nuoresta tytöstä lähtien taitava ruoanlaittaja ja ruokani ovat keränneet näiden 12 vuoden yhdessä olon aikana paljon kehuja mieheltäni. Minulla on monessakin suhteessa pakonomainen tarve osoittaa olevani paras, eikä ruoanlaitto ole siinä kohtaa poikkeus. Siitä syystä en ehkä halua olla mieheni silmissä se, joka päätyy valitsemaan valmisruoan kiireessä tai helpottaakseen arkea.

Kahdestaan elo oli rennompaa ja ruoanlaittoon riitti usein rutkasti aikaa. Kokkailimme useamman kerran viikossa yhdessä ja se oli enemmänkin ihana harrastus kuin välttämätön pahe. Yhä edelleen nautin ruoanlaitosta, mutta hektinen arki menevän 2,5 vuotiaan kanssa yhdistettynä kahden yrittäjän elämään on tuonut eteen tilanteita, joissa olen joutunut punnitsemaan ovatko ne valmiit ja puolivalmiit ruoat pahe vai päivän pelastaja?

Tietämykseni valmisruuista oli ennen palaveria melkoa suppea ja se sisälsi paljon ennakkoluuloja. En usko, että olen ainut, joka on mieltänyt valmisruoat tietynlaisiksi ja yhdistänyt niihin monia negatiivisia asioita. Saarioisen toteuttama presentaatio antoi kuitenkin uutta ajateltavaa. Se ei tyrmännyt ajatusta, etteikö itse alusta asti laitettu ruoka olisi oiva vaihtoehto, mutta se kysyi, olisiko joskus kuitekin ihan ok oikaista? Säästäisikö se pieni oikaisu lapsen itkut tuonnemaksi? Antaisiko se enemmän aikaa vaikkapa perheen yhteisille harrastuksille? Pienentäisikö se äidin stressitasoa?

Vispisjäätelö

5 dl vispikermaa / 1 prk kondensoitua maitoa / 1 tl vaniljasokeria / 2 purkkia vadelma Vispistä

Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kondensoitumaito ja vaniljasokeri. Jatka vaahdottamista sen aikaa, että seos on jälleen kuohkeaa. Sekoita 1 purkki Vispistä vaahdon joukkoon. Kaada seos vuokaan ja sen päälle toinen purkki Vispistä. Tässä kohtaa kannattaa sekoittaa rennoin vedoin, jotta jäätelöön muodostuu vadelmaraitoja. Ei siis kannata sekoittaa liikaa. Peitä jäätelö kelmulla, niin että ensimmäinen kelmukerros tulee jäätelön pinnalle ja toinen “normaalisti” astian päälle. Anna jäätelön tekeytyä pakkasessa vähintään 6 tuntia, mieluiten yön yli.

Moni teistä ehkä nyökyttelee nyt, mutta ehkä miettii mielessään, että entäpä se maku? ravintoaineet? suolan määrä? säilöntä- ja lisäaineet? Samoja kysymyksiä pyöriteltiin tapaamisessa ja monet ennakkoluuloni romuttuivat siinä samalla. Valmiita ja puolivalmiita ruokia löytyy hyvin monenlaisia, myös niitä, joissa esimerkiksi suolaa on selkeästi vähemmän.

Ravintoaineiden hävikistä puhuttiin paljon ja vasta silloin tulin ajatelleeksi, kuinka omassa ruoanlaitossakin tapahtuu hävikkiä. Erityisesti silloin, kun ruokaa ei jäähdytetä oikealla tavalla. Valmisruokien nopea jäähdytys, huomattavasti puhtaammassa tilassa kuin oma keittiömme, takaa ravintoaineiden paremman säilyvyyden. Kotona puolihuolimattomasti jäähdytetty makaronilaatikko saattaa siis itseasiassa kokea suuremman hävikin ravintoaineiden kohdalla kuin valmisruoka. Lisäaineettomuudesta on viime vuosina puhuttu paljon, mutta monet unohtavat, että osa niistä “lisätyistä aineista” on täysin luonnollisia ja itse asiassa lisäävät tuoteturvallisuutta. Toki niitä ei niin tarpeellisia ja mahdollisesti haitallisiakin lisäaineita on olemassa.

Tuliko minulle tapaamisen jälkeen sitten olo, että valmisruoat tulevat tästä lähtien osaksi arkeamme? Ei tullut, mutta koin jonkinlaista helpotusta siitä, että en ollutkaan täysin huono äiti tehdessäni satunnaisesti näitä valintoja. Tulen yhä edelleen tekemään itse paljon ruokaa alusta asti, mutta olemaan myös armollisempi itselleni.

En omasta mielestäni ole koskaan kokenut painetta olla mikään supermutsi, joka soseruuista ja välipalapatukoista lähtien valmistaa kaiken aina itse, mutta ehkä jollain tasolla olen halunnut kuulua siihen ryhmään, jota tämän päivän äidit katsovat välillä liikaakin ylöspäin. Blogit ja some ovat varmasti osakseen aiheuttaneet lisää paineita ruoanlaittoon ja ehkä pieni määrä siitä on tarttunut minuunkin.

Ravintosisältöjen ja muiden lisäksi myös valmisruokien esteettisyys tai lähinnä sen olemattomuus tuntuu puhuttavan ihmisiä. Harva sitä kuvailee someen roiskeläppiä, mutta itse tehtyä avokadopastaa kyllä. Oma mielikuvani valmisruokien ulkonäöstä ei myöskään ole ollut kovinkaan ruusuinen, mutta otin tämän kampanjan yhteydessä haasteet toteuttaa kauniit annokset valmiita ja puolivalmiita ruokia hyödyntäen.

Vispipuurosta syntyi trendikästä jäätelöä ilman jäätelökonetta ja kotitekoiset pitaleipäni saivat täytteen Saarioisen uudesta couscous-salaatista sekä lammaspyöryköistä. Nämä eväät toimivat muuten aivan loistavasti vieraiden kestitsemiseen, jos varsinaisena juhlapäivänä keittiössä puuhailuun ei ole aikaa. Jäätelön, pitaleivät ja tsatsikin voi hyvin tehdä edellisenä päivänä valmiiksi. Couscous-salaatin freesaus vesimelonilla, fetalla ja mintulla onnistuu minuutissa, samoin pyöryköiden lämmitys. Kukaan ei varmasti tule moittimaan näitä herkkuja, vaikka sitä tuli hieman oikaistua. Päin vastoin, tällä kertaa vieraat kiittävät, kun illan emäntänkin on istunut pöydässä koko ajan keittiössä häärimisen sijaan 🙂

Ensi kerralla, kun kiikutan itse kassalle jonkin valmiin tai puolivalmiin ruoan tai huomaan kanssajonottajan tekevän niin, en soimaa tai ajattele automaattisesti, miten helposti tuon olisi voinut valmistaa itsekin. Mietin vain, että ehkä tämä valinta helpottaa minun tai hänen arkea tänään sen verran, että ehdimme nauttia pari minuuttia kauemmin yhteisestä ajasta läheistemme kanssa.

cooperationfood