Katseet keräävä lasten asustemallisto

*Kaupallinen yhteistyö If-vahinkovakuutus

Tässä tulee blogihistoriani ensimmäinen yhteistyö, jonka olen toteuttanut yhdessä äitini kanssa. En voinut vastustaa kiusausta ottaa äitiä mukaan, kun yhteistyöhön liittyi hyvinkin olennaisesti käsityöt ja neulominen. Pidempiaikaiset lukijat varmasti muistavat täällä esittelemiäni äidin tekeleitä vuosienkin takaa. Olempa minä kerran omistanut kokonaisen postauksenkin hänen neulomistaidoilleen. Sen verran taitava hän on.

Tällä kertaa lähdin yhdessä äitini kanssa suunnittelemaan minille uusia syysasusteita. Keräämiemme inspiraatiokuvien pohjalta äiti neuloi minille minikokoisen asustemalliston, johon kuului tupsuilla varustettu muhkea puhvihuivi, leveä panta sekä saappaiden ja nilkkureiden yläreunaan sopivat nilkkojen lämmittimet eli “cuffsit”. Ihan mitä tahansa mallisto tämä ei kuitenkaan ole, vaan kaikki sen tuotteet ovat todellisia katseenkerääjiä. Veikeät asusteet ovat nimittäin valmistettu If vahinkovakuutuksen tämän vuoden heijastinkampanjan tuotteesta Elämän langasta.



Olen myös kerran aikaisemmin ollut osallisena If vahinkovakuutuksen heijastinkampanjassa, mutta en empinyt hetkeäkään, kun minua pyydettiin uudelleen mukaan. Tällaisesta ikuisuusaiheesta voisi kirjoittaa vaikka joka syksy. En nimittäin usko, että heijastimien käytön tärkeydestä voidaan koskaan puhua liikaa. Pieni suuri asia, joka voi jossain tapauksessa säästää ihmisen tai lemmikin hengen. Elämän lanka onkin erittäin osuva nimi tämän vuoden kampanjatuotteelle.

Mutta miten ahkerasti me suomalaiset sitten käytämme heijastimia? Tutkimusten mukaan meillä on siinä yhä parantamisen varaa, mutta minusta kuitenkin tuntuu, että nykyisin ihmiset ovat valveutuneempia heijastimen suhteen ja erityisesti halukkaampia käyttämään heijastinta kuin ennen. Haluankin uskoa, että valtaosa niistä, jotka ilman heijastinta ulkona hämärässä kulkevat, ovat unohtaneet laittaa heijastimen paikoilleen. Myös minä myönnän sortuneeni tänä syksynä siihen, että olen lähtenyt iltalenkille ajatuksissani ilman heijastinta. Vastaantulijoiden kauniina vilkkuvia heijastimia ihaillessa olen sitten muistanut, että hemmetti heijastin jäi. Parin unohduksen jälkeen laitoin heijastimen sellaiseen paikkaan, että en voi sitä ulos lähtiessä ohittaa.

Päivällä otetuista kuvista ei ehkä olisi arvannut, että äidin neulomat asusteet saavat aivan uuden merkityksen pimeän tullen. Auton valojen osuessa pieneen jalankulkijaan hämärässä Elämän langan heijastava osa (9%) tulee esille. Heijastavasta langasta valmistetut asusteet lisäävät pimeässä liikkujan näkyvyyttä, mutta eivät korvaa täysin perinteistä heijastinta. Sen käyttöä ei siis kannata unohtaa.

Elämän langasta neulotut tuotteet keräävät kuitenkin varmasti katseita niin hämyisillä lenkkipoluilla kuin kaupungin kaduillakin sekä saavat kiitosta autoilijoilta. Parasta tässä on vielä se, että jokainen voi neuloa juuri omaan tyylinsä sopivan heijastavan vaatteen tai asusteen lisäämään liikenneturvallisuutta. Lisätietoja langasta ja sen tilausohjeet löytyvät If vahinkovakuutuksen sivuilta.

Loppuun vielä suuri kiitos äitille kaikesta, olet parhaista parhain

 

XOXO
signature

What do you think?

2 Comments
  • SofiaEmilia
    October 23, 2017

    Miten söpöt ja samaan aikaan kuitenkin niin turvalliset<3 Ja voi että kuinka suloinen teidän mini on – ihana!!:-)

    • Kaisa
      October 23, 2017

      Näistä tuli kyllä kivoja 🙂 Äiti on ihan best! Kiitos <3

Previous
Budjettiratkaisujen hienous