Pitkästä aikaa ajattelin vähän listata kosmetiikkasuosikkejani. Työn puolesta kosmetiikkaa tulee testiin säännöllisin väliajoin ja aina välillä saatujen tuotteiden joukosta nousee lemppareita, joista on kiva vinkata täälläkin.
EOS – huulirasva (kookosmaito)
Tämä huulirasva tuoksuu (ja maistuu) niin kesältä! Itse asiassa ensimmäinen asia, joka tästä mieleen tulee on Pina Colada mocktail, jota litkin harvase päivä Kroatiassa 😀 Todella herkullinen tuoksu ja herkullinen on myös purkin väri!
Nioxin – kuivashampoo
Olen ollut todella skeptinen kaikkien kuivashampoiden suhteen, jotka eivät ole erikseen tarkoitettu tummille hiuksille. Niistä jää mielestäni aina valkoinen/harmaa kerron tyveen vaikka kuinka harjaisi. Suositusten perusteella uskaltauduin kuitenkin kokeilemaan tätä Nioxin kuivashampoota ja ilokseni huomasin, että tästä ei tosiaan sellaista jää. Tummille hiuksille tarkoitetut kuivashampoot ovat käteviä, mutta se tumma väri mikä niistä lähtee, sotkee aika tavalla. Lisäksi se tuntuu tukkivan päänahkaani pahemmin kuin värittömät. Nyt ei onneksi tarvi sitäkään enää murehtia.
Diego Dalla Palma – ICON TIME kasvovoide & silmänympärysvoide
Kirjoittelin tuossa viikko sitten löytäneeni uuden luottokauneushoitolan Kotkasta. Olen kevään aikana käynyt siellä kasvoihoidoissa ja laittamassa pitkästä aikaa ripsipidennykset. Viimeisin kasvohoito, jossa kävin, oli heidän uutuushoitonsa ICON TIME, jossa keskitytään ennalta ehkäisemään ja korjaamaan ikääntymisprosessin muutoksia. Osa hoidossa käytetyistä tuotteista on tarkoitettu myös kotikäyttöön ja nyt minulla onkin ollut kuukauden päivät käytössä hoitoon kuuluvat kasvojen puhdistustuotteet sekä kasvo- ja silmänympärysvoide. Ihoni on tykännyt niistä kovin, joten aion varmasti käyttää sarjan tuotteita jatkossakin. Erityisen ihastunut olen tuotteiden mietoon, mutta ylelliseen tuoksuun sekä samettiseen koostumukseen. Ainoana miinuksena se, että päivävoiteeksi kasvovoide on ollut kuumempina päivinä vähän turhan paksua, joten olen käyttänyt jotain muuta. Arvelisin kuitenkin, että talviaikana pärjään yhdellä ja samalla voiteella.
Lumene – Illuminating palette – korostuspaletti
Lumenesta on viime syksyn uudistuksen jälkeen noussut yksi suosikki kosmetiikkabrändeistä. Sen lisäksi, että tuotteiden ja koko brändin yleisilme on todella raikas ja kaunis (!), niin ne ovat myös yllättäneet huippulaadulla. Suosikkejani ovat erityisesti kaikki Invisible Illuminating-sarjan tuotteet. Ei siis yllätä, että uusin suosikki meikkipussissani on puuterinen korostuspaletti, jonka sain itse asiassa testiin vasta muutama päivä sitten. En ole varma löytyykö tätä vielä edes kaupoista, mutta varmasti se rantautuu sinnekin hyvin pian. Korostuspaletissa on kolme sävyä, samantyyliset kuin nestemäisissä valopisaroissa, joita olen käyttänyt paljon niin arki- kuin juhlameikissäkin. Vaikka valopisaroista kovasti pidänkin, olen välillä kuitenkin kaivannut puuterisia versioita niiden rinnalle. Korostuksien lisäksi uskoisin näiden toimivan loistavasti myös luomella 🙂
Lumene – Gel Effect lakat (sävyt Pionimeri, Tuulenvire, Rantaniitty, Runoni)
Koko kevään hehkutin vaaleanpunaisen eri sävyjä vaatteissa ja sisustuksessa, mutta nyt huomaan suosivani sitä myös kosmetiikassa. Gel effect -lakat ovat olleet pitkään suosikkejani ja tällä hetkellä erityisesti kaikki hempeän puuteriset roosan sävyt ovat nauttineet suosiostani. Värivalikoimassa on monia kauniita heleitä sävyjä, joista löytyy varmasti jokaiselle se oma, parhaiten sopiva vaaleanpunainen.
Matkakokoiset tuotteet (Wella Fusion – shampoo & hoitoaine)
Kesällä tulee tehtyä enemmän pieniä 1-2 yön reissuja ja niille haluaa aina pakata mahdollisimman kevyesti mukaan. Olen jo pidemmän aikaa suosinut matkakokoisia pulloja, mutta erityisesti kesällä näiden tarvi korostuu. Tällaiset on niin kätevä heittää kassiin mukaan esim. mökille lähtiessä. Kasvorasvat sun muut voiteet olen itse purkittanut pieniin mm. apteekista saataviin purnukoihin, mutta esimerkiksi hiustenhoitotuotteita saa ostettua valmiina kätevän kokoisissa puteleissa. Ne kestävät yllättävän kauan ja loppuessaan niihin voi helposti täyttää uuden satsin.

What do you think?
You must be logged in to post a comment.