Lähimatkailua Kymenlaaksossa

Kaupallinen yhteistyö: Visit Kouvola

Kotimaan matkailu ja erityisesti lähiseutumatkailu ovat asioita, joiden toivoisi saavan nyt reilusti tuulta alleen. Ilmastoasiat puhuttaa ja erityisesti lentomatkailu on kovassa syynissä. Kavereiden kesken ollaan juteltu paljon aiheesta ja todettu, että ei sitä kyllä aina tarvitse lähteä niin sanotusti kauemmas onnea etsimään, kun upeita paikkoja löytyy myös lähempää kotimaasta. Kotimaan matkalusta olen halunnut myös puhua täällä blogin puolella ja nyt, kun siihen tarjoutui erinomainen mahdollisuus yhteistyönmerkeissä en siitä halunnut tietenkään kieltäytyä. Yhteistyössä Visit Kouvolan kanssa lähdin tiistaina tutkimaan lähiseutuja paras ystävä mukanani.

Kouvola on toinen Kymenlaakson maakuntakeskuksista kotikaupunkini Kotkan ohella. Molempien kaupunkien ja koko maakunnan läpi virtaa Kymijoki, josta myös siis maakunnan nimi juontuu. Vaikka Kouvolaan on vain puolen tunnin ajomatka Kotkasta, on siellä ja sen lähialueilla tullut viime vuosina käytyä todella vähän. Työn puolesta reissaan pääasiassa vain pääkaupunkiseudulle, eikä meillä oikein asu ketään tuttujakaan Kouvolan suunnalla. Lapsena ja nuorena kävin Kouvolassa ahkerammin, sillä koripalloharrastuksen myötä maakunnan paikallisotteluita oli useampi vuodessa. Kouvolasta näin aikuisen silmin minulla ei siis ollut oikein käsitystä, kun matkaan lähdimme, mutta uteliaana avoimin mielin lähdin sitä tutkimaan.

Ensimmäisenä meillä oli kohteena Asuntomessut, jotka ovat tosiaan tänä vuonna Kouvolassa ja tarkemmin sanottuna Pioneeripuistossa, joka sijaitsee Kyminjoen rannalla. Täällä Korian vanhalla kasarmialueelta löytyy venäläisten rakentamia punatiilisia kasarmirakennuksia, joista alue on tuttu ja joiden ansiosta sillä on hyvin uniikki luonne.

Messuilla kiersimme kohteita muutaman tunnin ajan ja vierailimme mm. moderneissa pien-, rivi- ja paritaloissa. Kävimme myös katsomassa kasarmirakennukseen muodostuvaa päiväkotia sekä Pioneerikoulua, jonka sisältä löytyi ehkä yksi messujen mielenkiintoisimmista nähtävyyksistä, Trendikoti. Näiden kohteiden lisäksi kävimme myös Kouvola Shopissa, jossa oli esillä ja myynnissä paikallisten yritysten tuotteita. Itse ihastelin mm. tätä Taimi Design Studion Alvor hattuhyllyä sekä Marika Mustasillan taideteoksia.

Asuntomessujen jälkeen teimme totaalisen maiseman vaihdoksen, kun ajoimme parinkymmenen minuutin päähän Elimäellä sijaitsevaan Arboretum Mustilaan. Tätäkin kohdetta odotin innolla, vaikka en oikein tiennyt mitä tuleman pitäisi. Vannoin etten ollut käynyt täällä aiemmin, mutta jokin kumma muistonhiven tuli mieleeni, kun astelimme parkkipaikalta kahvilan eteen. Vieläkään ei ole varmuudella selvinnyt, olenko joskus lapsena täällä käynyt, mutta vahvasti siihen uskon.

Oli miten oli, uusintakäynti oli paikallaan. Vehreä Mustila oli lumoava paikka. Vaikka emme ehtineet kiertää kuin pienen lenkin (tarjolla on myös pidempiä 2-3 kilometrin lenkkejä), saimme suhteellisen hyvän kuvan siitä, mitä Mustilalla on tarjota. Hulppealta 120 hehtaarin alueelta löytyy runsaasti nähtävää ja koettavaa. Ensimmäiset istutukset alueelle tehtiin vuonna 1902 tarkoituksena tutkia ulkomaisten havupuiden viihtymistä metsissämme verrattuna kotimaisiin puulajeihin. Nyt Mustilan metsissä kasvaa sitten yli satavuotiaita valtavia havupuita, joita ei ihan perus Suomimetsissä vastaan tule.

Tämän lisäksi alueelle mahtuu myös monia muita lajeja. Touko-kesäkuun kukkaloisto on se ehkä kaikista tunnetuin, kun Mustilan Alppiruusut puhkeavat kukkaan Alppiruusulaaksossa. Tällöin Mustilassa vierailee paljon kävijöitä, mutta nähtävää riittää myös muina ajankohtina, esimerkiksi ruska on täällä mieletön oppaamme mukaan.

Itse fiilistelin Mustilaa erityisesti pihanrakennusmielessä, nimittäin Mustilasta on mahdollista myös ostaa alueella kasvavien kasvien ja puiden taimia sekä siemeniä. Sain myös oppaalta paljon vinkkejä meidän, ehkä hieman haasteellisen pihan puutarhaan. Minulla ei ole oikein ollut mitään visiota siitä, millaisia kasveja ja puita haluaisin tänne istuttaa, mutta tämän käynnin jälkeen sävelet on huomattavasti selkeämmät. Täytyy ensi keväänä tehdä pieni taimien hakureissu tänne!

Mustilakierroksen jälkeen käänsimme auton nokan takaisin kohti Kouvolaa ja tarkemmin sanottuna Kouvolan keskustaa. Ensimmäisenä kohteena siellä oli ravintola Base Kitchen & Lounge, jossa söimme myöhäisen lounaan. Ravintolan listalta löytyy annoksia, joissa on käytetty satokauden parhaita antimia. Juuri tällainen puhtaista, konstailettomista mauista ja tuoreista raaka-aineista koostuva ruoka on eniten mieleeni, joten olin hyvin iloinen päivän ravintolavalinnasta. Tätä voin kyllä lämmöllä suositella! Ruoan lisäksi ravintolan sisustus messinkisine yksityiskohtineen oli hiveli silmääni.

Mahat täynnä jatkoimme matkaa ja kävimme mm. shoppailemassa sisustusliike Dreams:issä sekä Papulaarin alakerrassa sijaitsevassa Korentotorilla, josta löytyi ihanan sekalainen tarjonta vanhoja huonekaluja ym. Juuri tällaiset suloisessa epäjärjestyksessä olevat vanhantavaranliikkeet ovat mielestäni niitä parhaita aarreaittoja!

Viimeisenä istahdimme kahville ja teelle itse Papulaariin. Papulaari on tosiaan tunnettu kahveistaan ja sen kanssa symbioosissa elelevä Nirvana puolestaan teevalikoimastaan. Papulaarissa oli ihanan rentofiilis ja pihaterassi riippukeinuineen toi mieleen Teurastamon Helsingissä. Teen kaverina maistoimme Kuusi-jäätelöä ja paikallisen leipomon suolakaramellileivosta. Papulaarista löytyy aina myös gluteenittomia ja veganiisia vaihtoehtoja, joten siitä myös lisäpisteet heille!

Teekupin juotuani fiilistelimme vielä hetken kulunutta päivää ja mietimme ystäväni kanssa, että tästä pitää kyllä ottaa tapa. Otetaan yhdessä (ilman lapsia :D) auto alle ja ajetaan päiväksi (tai pariksi) johonkin uuteen kohteeseen. Meillä molemmilla on tosiaan pieniä lapsia ja arki usein todella hektistä, joten tällaiset yhden päivän irtiotot ovat melkoista luksusta. Vaikka olemme ystäväni tunteneet koko elämämme eli kepeät 31 vuotta, niin aika vähän olemme loppujen lopuksi yhdessä reissanneet. Olkoon tämä Kouvolan reissu nyt muutosaskel siihen. Syksyllä seuravaalle reissulle vai mitä mieltä Milla olet?

XOXO
signature

What do you think?

4 Comments
  • Annika
    July 20, 2019

    Ihanaa, että matkasitte Kouvolaan ja kirjoitit koko reissusta näin positiivisesti ? Olisin mielelläni tullut nykäisemään hihasta kun näin että saavuitte messuille, mutta olin itse töissä juuri silloin! Ja mielestäni tosi kiva, että mainitsit paikallisen taiteilijan Marikan ständistä Kouvola Shopissa, hänen taideteoksiaan vilahti myös sun ig stooreissa papulaarin seinällä ?

    • kaisaturunen
      July 20, 2019

      Oi vitsit olisi ollut kiva vaihtaa pari sanaa 🙂 Tää reissu yllätti kyllä tosi positiivisesti, joten eipä tästä voinut muuta kirjoittaakaan. Rohkeammin pitäisi lähteä koluamaan lähialueita ja nauttia juurikin paikallisten tekijöiden palveluista sekä tuotteista. Esim Marikan taulut on superkauniita! Kivaa kesän jatkoa sinne <3

  • Saija Seppä
    July 22, 2019

    Kiitos tuosta Mustilan vinkistä! Viikonloppuna suuntaan asuntomessuille ja täytyypi toinen viikonlopun päivä viettää tuolla 🙂

    • kaisaturunen
      July 25, 2019

      Joo suosittelen 🙂 Se oli ihana!

Previous
Puoli vuotta hirsitalossa – miltä nyt tuntuu?
Lähimatkailua Kymenlaaksossa