Syyskuun ensimmäinen päivä on täällä ja suureksi iloksi se on erittäin kesäinen sellainen. Ainakin täällä Kotkassa. Aurinko paistaa täydeltä terältä ja lämpötilakin on kivunnut nopeasti lähelle 20 astetta. Tähän hetkeen sopii siis loistavasti fiilistellä meidän toissa viikkoista piknikkiä. Puiden katveessa oli hämmentävän lämmin, asuksi kelpasi shortsit sekä toppi ja ampiaisetkin olivat kiinnostuneita meidän eväistä. Tämä on taas yksi niistä hetkistä, joihin haluan pimeän talven keskellä mielessäni palata.
Tänä vuonna ei nimittäin ole näköpiirissä muunlaisia pakokeinoja auringon alle. Tai ainakaan omaan päähäni ei mahdu se itsekäs vaihtoehto lähteä lomatkalle ulkomaille tässä maailmantilanteessa. Minulla ei ole pienessä mielessänikään käynyt alkuvuoden jälkeen varata reissua, ei lähelle eikä kauas. Kotimaan matkailu toki asia erikseen, kuten myös ns. pakolliset ja painavalla syyllä tehnyt matkustukset maiden välillä. Mutta se ei kyllä tule kysymykseen, että tässä hetkessä varaisin perheelleni kivan syysloman auringon alla. Katsotaan tilannetta uudelleen sitten ensi vuonna.
Ulkomaanreissujen jäätyä pois loppuvuoden kuvioista olen yrittänyt keksiä jotain kivaa lapsia ajatellen. Esikoisen toivomuksena olisi päästä uimaan, hotelliin ja hyvälle aamupalalle 😀 Ehkä tämä tarkoittaa pientä kylpylälomaa tai muuta vastaavaa kotimaassa. Minusta olisi ihana matkustaa pitkästä aikaa pohjoisempaan Suomeen, mutta katsotaan nyt miten tilanne (korona) kehittyy. Talvimaisemista minulla on sieltä useammalta vuodelta kokemusta, mutta pohjoisen ruska on vielä kokematta. Se taitaa tosin olla pian jo käsillä vai mitä?
Miten te olette ajatelleet loppuvuoden lomat viettää? Kotona vai kotimaassa reissaten?
Onko teillä jotain kohteita suositella? 🙂
toppi Arket / shortsit Lindex

Tinsku
September 1, 2020Samat mietteet, ulkomaat ei ole käyneet mielessäkään. Levillä mahdollisesti käydään syyslomalla, ja sitä voin myös suositella! Samoin Kuusamo ja Ruka on vieneet sydämen, löytyy tosi monipuolisesti tekemistä ja luonto on upeaa. ❤️
kaisaturunen
September 2, 2020Kuusamo ja Ruka tuttuja, mutta Levillä en käynyt 🙂 Täytyykin tutkia hieman sitä tarkemmin! Kivaa syksyä sinne <3
neito
September 3, 2020Meilläkin kotimaan matkailut mielessä. Kotkaan tullaan ainakin, viimeistään vuoden vaihteessa. Tyttömme on syntynyt uudenvuodenaattona ja meillä on ollut perinteenä viettää hänen synttärit Kotkassa. Hän täyttää nyt 9 vuotta ja ainoastaan 1-vuotis ja 7-vuotis synttärit on vietetty muualla. Meilläkin tyttö on juuri toivonut, että pääsisi hotelliaamupalalle, ja luultavasti toteutamme sen jossain vaiheessa syksyn aikana. Onneksi kuitenkin kotimaan matkailua voinee luultavasti jotenkin toteuttaa ja ainakin itse ajattelen, että kun omalla perheellä on töitä riittänyt ja näillä näkymin myös riittää tulevaisuudessa, niin voimme fiksuilla valinnoilla tukea suomalaista työtä omalta osaltamme ja omalla (pienellä) panoksella vaikuttaa siihen, että muillakin olisi töitä edelleen.
kaisaturunen
September 5, 2020Erittäin fiksuja ajatuksia! Näinhän se juuri menee 🙂 Töitä riittää, kun yhteiskunnan rattaat jatkaa pyörimistään ja siihen voi jokainen omalla panoksellaan osallistua.
Ja hei teillä onkin hauska Kotka kytkös 🙂 Meidän tytöllä oli itse asiassa laskettu aika myös uudenvuodenaattona, mutta hän päätti tulla jo viikon aikaisemmin maailmaan joulutonttuna 😀
Maariska
September 3, 2020Kuusamo on helppo ja kaunis kohde lasten kanssa. Pieni karhunkierros onnistuu jo hyvin ekaluokkalaisen kanssa, jos tykkää vaeltamisesta. Vuokramökin pihalla voi taas törmätä poroihin, mutta myös hotelli-kohteita on hyvin saatavilla.
kaisaturunen
September 5, 2020Kuusamo onkin meille tuttu 🙂 Kiva paikka tosiaan! Vaeltaminen sen sijaan ei ole meille yhtään tuttua, mutta ehkä jos saadaan vaikka mun sisko “eräoppaaksi” niin sitten uskaltaudutaan karhukierrokselle, hyvin pienelle sellaiselle 😀