Maailmanpyörässä

Luin eilen Lindan tekstiä “mikä minusta tulee isona” nyökytellen ja samaistuen moneen kohtaan. Kuten Linda, myös minä olen pohtinut näitä asioita paljon viime aikoina. Ura ja työkuviot ovat tietysti olleet ajankohtaisia aiheita jo siitä lähtien, kun pari vuotta sitten valmistuin, mutta nyt viime aikoina olen saanut poikkeuksellisen paljon kyselyitä töihin liittyen. Monet kyselevät kauan aion vielä olla kotona lapsen kanssa, koska hän menee päiväkotiin ja koska minä aloitan työt. Monet tutuistanikaan eivät tiedä, että teen blogia työnäni ja he yllättyvät, kun sanon tämän olevan tällä hetkellä ainut työni. En varmastikaan tule ikuisuuksia bloggaamaan, mutta nyt se tuntuu hyvältä vaihtoehdolta. Voin olla kotona minin kanssa ja tehdä hommia täältä käsin.

Tästä huolimatta minulla on hieman ahdistava olo tulevaisuudesta. Luulin kouluaikoinani tienneeni mitä todella haluan tehdä työkseni, mutta nyt en enää ole varma. Jotain luovan alan työtä se varmasti on, mutta mitä tarkalleen, sitä en tiedä. Kristallinkirkkaita suunnitelmia ei siis ole. Eikä ehkä tarvitsekaan olla. On ihan okei välillä tuntea olonsa samanlaiseksi kuin maailmanpyörässä. Tuntea kulkevansa ympyrää pääsemättä mihinkään. Minäkään en ole vielä päässyt puusta pidemmälle, vaikka kuinka olen yrittänyt miettiä mitä todella tahdon. Ahdistavin olo iskee aina sillä hetkellä, kun joku muu nostaa työkuviot puheenaiheeksi. Kysymykset töihin paluusta saavat niskakarvani pystyyn. Epämääräiset vastaukset eivät nimittäin anna kovinkaan päättäväistä kuvaa minusta, vaikka perusluonteeltani olen hyvinkin päättäväinen ja itsevarma.

Onneksi tässä maailmanpyörä-olossa on kuitenkin yksi hyvä puoli. Maisemat ovat tällä hetkellä hyvin kauniit. Nautin oikeasti siitä mitä minulla on nyt. Vaikka välillä tulevaisuus ahdistaa, on mukava tietää, että voi vielä istua kyydissä pari kierrosta ja ihailla maisemia ylhäältä.