Menneisyyden haamuista

Yksi säkeistö laulusta.

Tuttu tuoksu, muistoja herättävä vaate, päivämäärä.

Joku tietty paikka, ruoka tai vaikka vain yksi sana.

Hyvin pienetkin asiat voivat tuoda mieleen menneisyyden haamun ja aiheuttaa spontaanin itkureaktion keskellä muuten aivan normaalia, iloista päivää.

Puhuin ystäväni kanssa pitkän tovin puhelimessa tästä aiheesta. Siitä kuinka salakavalasti ne ikävät hetket ja asiat, joista luulimme jo päässeemme yli saattavat nostattaa tunteet pintaan aivan yllättäen. Me molemmat olimme kokeneet tämän, useammankin kerran. Siinä kohtaa, kun ne vanhat tunteet yhtäkkiä tulevat esille ja kurkkua alkaa kuristaa on vaikea estellä itkua, surua tai vihaa. Mitä ikinä sitä omaa haamua kohtaan tunteekaan.

Meiltä kaikilta näitä haamuja varmasti löytyy. Toisilta enemmän, toisilta vähemmän. Toisilta pienempiä, toisilta suurempia. Toisen haamu näyttää erolta, toisen sairaudelta. Kolmannen haamu huutaa menetyksestä ja neljännen epäonnistumisesta. Osa haamuista on nuoria ja vahvoja, osa vanhoja, haalistuneita ja kauan sitten syntyneitä. Haamu on silti aina haamu, oli se minkä näköinen, ikäinen tai kokoinen tahansa.

Yhteistä näillä haamuilla on se, että ne on koettu joskus menneisyydessä. Niiden vuoksi on itketty ja surtu, mutta niitä on myös käsitelty ja niistä päästy omalla tavallaan yli. Ne edustavat asioita, jotka haluisimme ehkä unohtaa, mutta jotka pitävät meistä tiukasti kiinni. Jostain syystä haamut kulkevat meidän vierellä elämän läpi. Suurimman osan ajasta ne ovat nimensä mukaisesti haamuja emmekä niitä näe tai tunne, mutta yksi, hyvin pienikin asia voi saada haamut kulkemaan meidän lävitsemme tavalla, joka tuntuu kuin rekka olisi ajanut ylitsemme.

Jäin puhelun jälkeen miettimään mitä järkeä tässä on. Miten jollain jo käsitellyllä ja menneisyyteen jääneellä ikävällä asialla voi olla sellainen voima pilata muuten kaikin puolin hyvä päivä. Näiden vanhojen asioiden vuoksi ei vain haluaisi enää surra, eikä olla vihainen. Tuntuu niin turhalta itkeä TAAS. Mitä hyötyä siitä enää on?

Tulin siihen tulokseen, että ne haamut haluavat opettaa meille asioita. Siksi ne ilmestyvät aina välillä ja tuovat ne vanhat tunteet pintaan. Haluan uskoa, että ne muistuttavat siitä, mitä kaikkea ikävät asiat opettivat meille ja miten elämämme sekä asenteemme mahdollisesti niiden jälkeen muuttuivat. Meistä tuli ehkä vahvempia ja opimme arvostamaan pieniä iloja. Näimme ne hyvät puolet huonojen alta ja löysimme jotain, jota emme osanneet aiemmin etsiä. Haamut ovat meidän merkkimme inhimillisyydestä ja elämän hauraudesta. Siitä, että kukaan ei ole täydellinen. Yli-ihmisiä ei ole, eikä sellaista tarvitse kenenkään esittää.

Minulla on kaikki tällä hetkellä hyvin tai oikeastaan paremmin kuin hyvin. Oma haamuni halusi kuitenkin viime viikolla muistuttaa minua jostain ja koin hetkellisen “meltdownin” keskellä kaunista päivää. Siinä itseäni kootessa päätin, että en enää koskaan tälle asialle itkisi. Tämä olisi se viimeinen kerta. Nyt kuitenkin ajattelen, että jos joskus se sama suru nousee taas pintaan, se on vain haamu tapa muistuttaa minua. Ne varsinaiset itkut on itketty jo kauan sitten ja nämä kyyneleet kertovat ainoastaan siitä, mitä kaikkea olen oppinut ja kuinka vahvaksi olenkaan tullut.

lifestyle