Minä ja monta rooliani

Minä – esikoinen, tytär, isosisko, ystävä, vaimo ja äiti. Minulle on suotu aivan äärettömän monta hienoa roolia ja olen niistä kaikista erittäin onnellinen. Varsinkin tämä tuorein äiti-rooli on jotain sellaista, jota kiitollisena ihmittelen yhä joka ikinen aamu. Se on myös saanut minut pohtimaan muiden ihmisten suhtautumista minuun. Uudet roolit nimittäin muuttavat tätä jonkin verran ja ei ihme! On se selvää, että esimerkiksi vanhempani alkoivat kohdella minua uudella tavalla, kun pikkusiskoni syntyivät. Olinhan vanhin lapsi ja isosisko.

Olen aloittanut kirjoittamaan tätä postausta jo toukokuussa, mutta sen julkaisu on venynyt ja venynyt. Saran teksti vauvapelosta sai minut vihdoin sisäistämään mitä oikein halusinkaan tällä sanoa. Jos lapsettomat ystävät miettivät hieman huolestuneina sinun ollessasi raskaana, että kuinkahan käy tulevien yhteisten hetkien ja puheenaiheiden, niin samanalainen olo voi myös olla toisella puolella. Itse en suoranaisesti pelännyt erkaantuvani ystävistäni taikka hukuttavani heitä jatkuvilla jutuilla vauvan vaipoista ja muista. Asennoiduin jo ennen lapsen syntymää uuteen ja paljon toivottuun perheenjäseneen niin, että hän tulisi osaksi meidän elämää eikä toisinpäin. Toki asioita katsotaan aina niin, mikä hänelle olisi parasta, mutta ei niin, että meidän maailma kääntyisi ylösalaisin. Ja kuinkas kävikään, tytöstä on kasvanut aivan mahtava persoona, joka mukautuu menoihimme täydellisesti! Emme toki ole häntä ehdoin tahdoin kuljettaneet pitkin kyliä, mutta on ollut hauska huomata miten hän on tottunut siihen, että hänen äitinsä on varsin liikkuvaa sorttia ja haluaa tehdä paljon asioita päivän aikana. Tai sitten hän on vain luonteeltaan aivan kuten minä, aina menossa.

Oli miten oli koen olevani yhä se sama Kaisa kuin ennen lapsen syntymääkin. Toki olen kasvanut ja omaksunut uuden roolini, mutta muutoin hyvin samanlainen ihminen kuin ennenkin. Tästä kiittäminen on varmasti lähipiiriäni. Sillä olen tässä reilun puolen vuoden aikana huomannut, miten tärkeää on äidinroolin rinnalla saada kokea olevansa myös kaikkia niitä muita rooleja, mitä sinulle on suotu. Sisareni kohtelevat minua edelleen sinä samana isosiskona, joka aina heitä patistelee ja yrittää parhaansa mukaan kaitseta. He kääntyvät pulmissa puoleeni ja kiusoittelemme keskenämme niitä samoja vanhoja vitsauksia mitä aikaisemminkin. He kutsuvat minua keksimillään typerillä lempinimillä, eivätkä äidiksi, mamaksi tai miksikään muuksikaan vastaavaksi elleivät puhele suoraan pienelle tytölleni. Se on jollain tapaa hyvin vapauttavaa.

Myös mieheni, joka toki kutsuu minua äiti-nimillä lapsen kuullen, osaa myös jättää tämän uuden roolini hetkeksi sivuun meidän ollessa kahden. Huomaamatta puheenaiheetkin siirtyvät vaipoista ja pilttipurkeista niihin pariskuntien perinteisiin keskusteluihin (eli kinastellaan mitä tänään syödään 😀). Iltaisin, kun vauva on käynyt jo hyvissä ajoin nukkumaan ja meille jää sitä paljon kuulutettua kahden keskeistä aikaa saatamme naureskella kesken leffan miten hetkellisesti saattaa tuntua, että meitä olisi vain me kaksi. Siinä kohtaa löydän itsestäni taas sen vaimo-roolin, josta haluan kyllä pitää aivan yhtä hyvää huolta kuin kaikista muistakin rooleistani, vaikka se nimenomaan saattaa tuntua haastavalta tehtävältä vauva-arjen keskellä.

Olen ollut siinä suhteessa onnekas, että paras ystäväni sai tismalleen samoihin aikoihin esikoisensa ja olemme hänen kanssaan voineet jakaa niin raskauteen kuin vauvan hoitoon ja äitiyteen liittyviä asioita. Me olemme tunteneet toisemme aina, joten tuntuu, että ei ole ollut yhtäkään asiaa, jota en olisi hänelle voinut kertoa tai jota en olisi voinut kysyä. Tämä on ehkä ollut hyvä tilanne myös muille ystävilleni, sillä he ovat “säästyneet” pahimmilta kakkavaippajutuilta. Kuten Sara tekstissään mainitsi toki puhumme ystävieni kesken tytöstä ja hänen kehityksestä sekä kasvusta, mutta emme koko aikaa. Ystävät kohtelevat minua edelleen samalla tapaa kuin ennen ja olen heille yhä se sama huonolla huumorilla ja vilkkaalla mielikuvituksella varustettu Kaisa. Minua pyydetään yhä mukaan kahville, syömään ja illanviettoihin sekä tulevaisuudessa varmasti tyttöjenreissuillekin. Välillä lapsi kulkee mukana ja välillä taas jää isänsä hoiviin. Vaikka tämä on paljolti kiinni ystävistä, niin uskon myös itse vaikuttaneeni tähän. Minä olen ollut halukas lähtemään ulos neljän seinän sisältä.

Ihka ensimmäiset roolini, esikoinen ja tytär, ovat isosti läsnä vaikka olen jo päälle 25-vuotias. Nytkin mökille tullessani isä oli vartavasten hakenut “pikkutytölleen” lohta ja savustanut sen, koska tietää sen olevan lempiruokaani. Ja kiipesimpä minä iso ihminen eräänä päivänä äitini syliin, koska teki vain mieli. 

Jos siis pienen vinkin saan antaa kaikille äideille ja tuleville sellaisille, niin se tulee tässä. Vaikka elämä ja asiat pyörivät pitkälti sen maailman rakkaimman pienen otuksen ympärillä, niin muistakaa elää niitä muita roolejanne myös ja vaatikaa lähimmäisiänne kohtelemaan teitä, niin kuin he kohtelivat ennen vauvaa. Toki vauvan kuullen on hyvä kutsua äitiä äidiksi jne. mutta ainakin itse pidän hyvin tärkeänä saada kokea edelleen olevani myös jonkun tytär, isosisko, ystävä ja vaimo.

 

Kuvituksena postauksessa viime päivien fiiliksiä, ihana kesä!

 

randomsi mama