Kirjoittelin teille viime syksynä miten en oikein ole niitä tyyppejä, jotka solmivat paljon uusia ystävyyssuhteita. Niin sanottuja moikkaustuttuja minulta löytyy paljon, eli niitä joiden kanssa vaihdetaan pikaiset kuulumiset, jos jossain törmätään, mutta ei pidetä sen kummempaa yhteyttä. Todellisia ystäviä minulla on melko vähän ja niistäkin 99% on sellaisia, jotka olen tuntenut lapsesta saakka tai ainakin reilusti yli vuosikymmenen
Blogin kautta olen tutustunut mitä ihanimpiin ihmisiin ja mm. Saran kanssa ollaan yhdistävän työn ansiosta päästy siitä moikkaustuttu leveliltä seuraavalle, jota voidaan kutsua jo ystävyydeksi. Vaikka tullaan Saran ja monen muun bloggaavan kaverin kanssa mitä parhaiten toimeen, huomaan välillä erilaisen elämäntilanteeni “mutkistavan” asioita.
Kaikkihan sen varmasti tietävät, etteivät lapsettomien ja lapsiperheellisten elämät aina sovi yhteen, vaikka hienosti järjestellen sekin saadaan usein onnistumaan. Fakta on vain se, että äitien aikataulut eivät aina ole pelkästään äidin päätettävissä. Kaikkiin paikkoihin ei aina ehdi ja kompromisseja on tehtävä. Se on ollut ehkä se suurin muutos elämässäni lapsen syntymän jälkeen, mutta siihenkin on sopeutunut ajan myötä hienosti.
Minä en ole koskaan minin kanssa käynyt perhekerhoissa tai muissa vastaavissa, koska en ole nähnyt sille tarvetta. Parhaalla ystävälläni on samanikäinen tyttö ja meillä on minin kanssa riittänyt muutenkin aktiviteetteja ja menoja vaikka millä mitalla. En ole oikein edes osannut kaivata mammakavereita.
Parin vuoden aikana olen kuitenkin tutustunut muutamiin upeisiin äiteihin ja juurikin meidän suunnilleen samanikäiset lapset ovat tuoneet meidät yhteen. Vertaistukea on annettu ja olen ehkä vasta näin jälkeenpäin ymmärtänyt, miten tärkeää se on ollut. Uusimmat “mammakaverini” ovat blogipiireistä ja olen aivan äärimmäisen onnellinen, kun olen saanut tutustua näihin mahtaviin naisiin. Vertaistuki äitien kesken on korvaamatonta, mutta vertaistuki bloggaavien äitien kesken on ollut minulle ehkä parasta ikinä. Ihmiset, jotka ymmärtävät tämän vielä melko uuden alan haasteet ja erityisesti ne haasteet yhdistää tämä työ pikkulapsiarkeen. Olen käynyt heidän kanssaan jo nyt monia hienoja keskusteluja ja erittäin voimaannuttavia sellaisia. Toisen bloggaajan on esimerkiksi varmasti helpompi ymmärtää miten haastavalta rajan vetäminen yksityisyyteen liittyvissä asioissa välillä tuntuu.
Eilen ja toissapäivänä pressipäivillä tuli taas vietettyä aikaa mm. Metin, Pian ja Hannan kanssa. Kaikki kolme upeita naisia ja äitejä. Vaikka emme todellakaan puhu koko aikaa lapsista, mahtuu väliin silti aina pieniä satunnaisia juttuja siitä, miten viime viikolla valvottiin taas öitä, miten taaperon itkupotkuraivarit tarttuu joskus äitiinkin ja miten päiväkodin aloitus ei ole mennyt ihan nappiin.
Monet tuntemani bloggaajat ovat hyvin omistautuneita työlleen ja pyrkivät aina parempaan tulokseen. Välillä äitien aika kuitenkin loppuu kesken tai energiaa ei yksinkertaisesti ole. On ollut ihana saada tukea siihen, että välillä on ihan ok valita nukkuminen postauksen näpyttelyn sijaan. Sitä on oppinut olemaan hieman armollisempi itselleen tässäkin suhteessa.
Olen siis vihdoin alkanut ymmärtää sitä hypetystä äitikavereista. He todellakin voivat joskus pelastaa päiväsi, jos tuntuu, että kaikki kaatuu päälle.
What do you think?
You must be logged in to post a comment.