Mitä tekisin, jos some kuolisi tänään?

Tuli tässä eräänä päivänä mietitty elämän “suuria” kysymyksiä. Mitä sitä tekisi jos somea ei huomenna enää olisi? Eli käytännössä kaikki työni, koko urani katoaisi yhdessä yössä. Sellaisenaan todella karmaiseva ajatus, mutta toisaalta ihan mielenkiintoinen. Kukaanhan ei ole sanonut, että tämä olisi ikuista. Jäin miettimään, että jos näin pääsisi joskus käymään, olisiko minulla taskussa varasuunnitelma? Mikä on se minun kuuluisa plan B?

Veikkaan, että ensimmäiset fiilikset somen katoamisen jälkeen olisivat pitkälti pakokauhua ja ahdistusta. Olenhan tehnyt näitä hommia 10 vuoden ajan ja sosiaalisen median kanavat ovat tänä päivänä jo niin iso osa minua sekä elämääni, että niiden puuttuminen tuntuisi kyllä varmasti ahdistavalta. Ahdistusta voisi tosin sitten seurata mieletön euforinen tunne, kun tajuaisin, miten yhtäkkiä olisinkin täysin piilossa ja tietyllä tapaa turvassa. Kukaan ei saisi tietää minusta enää mitään uutta ottamatta minuun henkilökohtaisesti yhteyttä. Enkä minä myöskään tietäisi muiden tekemisistä ja menoista, enkä näin ollen kokisi todellakaan mitään paineita tehdä tai hankkia itse jotain vastaavaa.

Söisin aamupalani miettimättä, että pitäisikö se asetella nätisti ja ottaa siitä kuva. Kävisin lenkillä kokematta tarvetta tehdä aiheesta IG-storya. Ostaisin uudet farkut urhaamatta ajatusta sille, miltä ne näyttäisivät asukuvissa. En miettisi kahviloita ja ravintoloita valitessa ovatko ne yhtään kuvauksellisia, en sitten tippaakaan. Lomamatkaa varatessa en muistaisi, mitä ne sellaiset Instagram ystävälliset kohteet olivatkaan. En sano, että tekisin näin nytkään, ainakaan koko ajan, mutta jos somea ei olisi, ei näille tulisi uhrattua ajatustakaan.

Ehkä myös se pieni paine (jonka olemassa olon me monesti kiellämme) tehdä ja hankkia asioita, katoaisi. Some vaikuttaa varmasti meidän kaikkien ajatuksiin enemmän tai vähemmän, sanoimme mitä tahansa. Toki se vaikuttaa toisiin ehkä enemmän, mutta jollain tasolla se varmasti muuttaa kaikkien meistä ajattelutapoja.

Mutta mitä minä sitten ihan oikeasti tekisin, jos somea ei enää olisi? Olisinko yrittäjä vai hakisinko jollekin työntekijäksi? Mikä olisi työtehtäväni? Vaihtaisinko alaa?

En ole tätä kovin vakavissani miettinyt, mutta ensimmäisenä ajatuksena päässä on ollut se, että yrittäjyys on kyllä vahva osa minua, enkä siitä osaisi luopua. Mitä todennäköisemmin jatkaisin siis yrittäjänä. Mahdolllisesti haluisin kuitenkin plan B:n toteutuessa jakaa yrittäjyyden haasteet ja hienoudet jonkun toisen kanssa, joten ehkäpä metsästäisin sopivan yhtiökumppanin. Vuosia on tullut tietyllä tapaa painettua hommia yksin, joten ehkä vaihtelu virkistäisi ja saisin uutta intoa porukalla tekemisestä.

Yrittäjyyden lisäksi visuaalisuus on vahvasti osa minua, joten haluisin sen olla yhä osa työtäni. Myös valokuvaus ja kamerat ovat niin tiukasti juurtuneet minuun kiinni, että en usko, että osaisin laskea niistä irti. Mutta jos nyt kerran olisimme uuden äärellä ja jotain uutta pitäisi keksiä, haluaisin ehkä tarttua siihen varsinaiseen ammattiini, johon minulta koulutuskin löytyy. Vaatetusalan tutkinto ja vaatesuunnitteluopinnot eivät ole kadonneet mielestäni, vaikka urapolkuni onkin “harhautunut” hieman toiseen suuntaan. Minulta löytyy yhä suuri palo suunnitella ja ommella vaatteita, joten hyvin todennäköisesti lähtisin viemään tätä unelmaani eteenpäin. Tämän päivän maailmassa kokisin myös tärkeäksi tutkia materiaaleja ja tuotantoprosesseja tarkemmin. Löytää niitä kestävempiä vaihtoehtoja tuottaa vaatteita.

Näiden lisäksi näkisin myös, että ne lapsuuden urahaaveni voisivat yhä tulla kysymykseen. En sulkisi pois vaihtoehtoa, että itse tekemisen sijaan opettaisin muita. Koulutukset ja ihan opetustyö voisivat sopia minulle, näin ainakin luulen. Jonkin verran olen elämäni aikana tällaisia pieniä koulutuksia sekä sijaisuuksia tehnytkin ja nauttinut niistä. Tosin en tiedä, että nauttisinko niistä yhä, jos se olisi kokopäivätyötä? Toki sitä voisi tehdä osa-aikaisestikin ja todennäköisesti se sopisi paremmin luonteelleni, joka nauttii täysillä siitä, että työ on vaihtuvaa ja monipuolista.

Yksi iso salainen tai noh nyt vähemmän salainen haaveeni oli vajaa parikymppisenä oma hääpukuliike ja sen yhteydessä toimiva häästailauspalvelu. Haaveilin siitä, että voisin suunnittella ja ommella hääpukuja. Sen lisäksi voisin morsiamen halutessa toimia muutenkin stylistin asemassa. Suunnitella häämeikin, kampaukset ja asusteet. Voisin auttaa valitsemaan kukat kimppuun ja suunnitella myös kaasojen juhlalookit. Lopuksi voisin tarjota kuvauspalveluna hääkuvaukset, joista nautin muuten yhä tänäpäivänä suunnattomasti, vaikka ne todella kuumottavia tunnerikkaana ja tärkeänä tilanteena ovatkin. Jos jollain käy mielessä vanha leffa The Wedding Planner (Häät mielessä), niin kyllä, tätä tuli teininä tuijoteltua ja mietittyä, että vitsit Lopezilla on tässä leffassa unelmieni työ. Yhä edelleen voisin tähän unelmaan tarttua, jos mahdollisuus tulisi. Saa nähdä tuleeko näin koskaan käymään ja onko plan B:lle jossain vaiheessa tarvetta…

kuvat: Sara Vanninen, editointi: minä

blogginglifestyleoutfitstyle