Tänään herätyskellon soidessa olin vielä sikeässä unessa. Säpsähdin kilinän voimistuessa oikean korvani vieressä. Maanantaikooma oli paljon pahempi kuin osasin odottaa. Olin mennyt tuntia tavallista aikaisemmin nukkumaan siinä toivoissa, että heräisin aamulla virkeänä, mutta kuinkas kävikään? Virkeän olon sijaan raajani olivat kankeampia kuin ysikymppisellä mummolla ja pää totaalisen jäässä.
Sain lopulta ryömittyä ylös sängystä ja herätettyä yhtä sikeästi uinuvan kaksoisolentoni. Mini ehti päiväkotiin äidin verkkaisesta aamusta huolimatta. Hänen lähdettyään minun oli tarkoitus laittaa hommat pyörimään heti täysillä, mutta päätinkin ottaa vartin aikaa itselleni. Syödä aamupalan, lukea pari blogipostausta ja uutiset. Tänä aamuna pieni pehmeä lasku kannatti. Työskentely sen jälkeen oli ripeää ja tehokasta. Mieli on pysynyt virkeänä koko päivän, eikä edes lounaan jälkeistä “pakko päästä päiväunille” -tunnetta ole ollut ilmassa. Ehkä paras vinkki välttää maanantaikooma on siis suosiolla ottaa maanantaiaamut hieman rauhallisemmin? Tässä muita hyväksi toteamiani kikkoja, jotka toimivat tietenkin parhaiten yhdessä.
EDELLISENÄ ILTANA KANNATTAA…
asennoitua uuteen viikkoon positiivisesti. Vaikka edessä olisikin tiukka työrupeama, kannattaa yrittää ujuttaa viikkoon myös kivoja juttuja, joiden voimalla työhommat sujuvat sutjakammin.
harrastaa (kevyttä) liikuntaa esim. 16-19 välillä. Jos samalla saat haukattua hieman raitista ilmaan, niin vielä parempi.
syödä iltapala. Tyhjällä vatsalla herääminen on erittäin inhottavaa ja voi pahentaa maanantaikoomaa entisestään. Iltapalalla kannattaa kuitenkin välttää liian sokerisia/kofeiinipitoisia aterioita, jotka saattavat vaikeuttaa nukahtamista. Myös kovin mausteisia ja rasvaisia ruokia kannattaa välttää, koska ne voivat aiheuttaa makuuasennossa ikävää närästystä. Itselleni kaurapuuro tuo yleensä parhaiten unen.
aloittaa iltatoimet ajoissa ja rauhoittua jo hieman ennen nukkumaan menoa. Minulla on paha tapa tehdä töitä vielä iltaisin ja käydä sitten pikaisesti suihkussa ja painella suoraan sänkyyn. Silloin päässä pyörii vielä kaiken maailman työasiat ja unenlaatu kärsii kovasti :/
välttää koneella/tabletilla/puhelimella myöhään illalla. Ehdottomasti minun ja varmasti monen muunkin kompastuskivi. Pitäisi taas ottaa joku kirja luettavaksi, niin se korvaisi illan somehetket tai sarjojen tuijottelut.
avata makuuhuoneen ikkunan hetkeksi. Raitis ilma auttaa nukahtamaan! Tämä kikka muuten toimii ja lakanatkin tuoksuu paremmalta, vaikka niitä ei olisi samana päivänä vaihtanutkaan.
mennä sänkyyn n. 15 minuuttia ennen kuin toivoisit nukahtavasi. Yleensä sen ajan keho ottaa nukahtaakseen. Tosin allekirjoittanut on aika lahjakas nukahtamaan alle minuutissa 😀
AAMULLA KANNATTAA…
suosia herätyskellossa ääntä, joka ei ärsytä liiaksi. Lempeämpi ääni voi auttaa heräämään paremmin.
olla torkuttamatta. Tutkimuksetkin osoittavat, että siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Torkuttaminen aiheuttaa sekavan olon, jossa pää ja keho eivät tiedä pitäisikö sitä herätä vai ei.
juoda lasin tai pari vettä. Sen lisäksi, että veden juominen aamulla tyhjään mahaan auttaa karkoittamaan väsymyksen, se myös puhdistaa kehoa ja tehostaa aineenvaihduntaa. Tämän tavan opin siskoltani ja nykyisin en voisi kuvitellakaan aloittavani päivää ilman lasillista vettä.
suosia raikkaita, viileässä säilytettäviä kasvo/silmänympärysvoiteita. Niiden levitys vie ne viimeisetkin unihiekat silmiltä.
hakea energiaa hyvistä aamupaloista. Esimerkiksi raikas sekä ravintorikas smoothie virkistää mieltä ja sen avulla jaksaa hyvin lounaalle asti.
ottaa hetki aikaa itselle. Torkuttamisen sijaan kannattaa herätä vaikka 10 minuuttia aikaisemmin ja käyttää se johonkin mieluisaan. Oli se sitten pieni joogahetki, sanomalehden luku tai kuppi kahvia työpaikalla se saattaa olla loppupäivän kannalta ratkaiseva. Ainakin minulle oli tänään!
photos: Sara Vanninen/edited by me

What do you think?
You must be logged in to post a comment.