*Yhteistyössä Kalevala
Koruympyrä on sulkeutunut. Lapsena juhliin puettiin äidin tekemät mekot ja kaulaan pujotettiin sirot hopeaketjut. Ketjuissa roikkui hopeasydämiä, pieniä enkeleitä ja milloin mitäkin. Rippilahjaksi valitsin siron pienen hopearistin koristamaan ketjua. Sen jälkeen nämä sirot helyt saivat väistyä.
Alkoi uusi aikakausi, jolloin vain isot puu- ja muovihelmet kelpasivat. Eri paksuisia ja pituisia helminauhoja pidettiin niin kaulassa kuin ranteissakin. Virittelin niitä jopa hiuksiini. Mitä värikkäämpää ja rönsyilevämpää sen parempi. Ei taida kuulostaa yhtään minulta, mutta totta joka sana. Tämä omituinen hippivaiheeni kesti muutaman vuoden, jonka jälkeen tyylini muuttui hieman rokimmaksi. Puukorut vaihtuivat metallikoruihin. Värikkäästä hippitytöstä kuoriutui hieman edgempi nuori nainen, joka suosi yksityiskohdissa niittejä ja vankempia metalliketjuja. Tämän jälkeen alkoi statementkorujen kukoistuskausi, niin minulla kuin monella muullakin. Isoja, riippuvia blingbling korviksia ja suuria monikivisiä kaulakoruja. Muuten hyvin simppeliksi muuttunut tyylini sopi hyvin tähän korutrendiin ja yhä edelleen pidän isoista näyttävistä koruista.
Viime vuosina nämä lapsuudesta tutut sirot hopeakorut ovat kuitenkin hiipineet salaa takaisin ja nousseet aivan ylivoimaisiksi suosikeikseni. Ihmettelin aina miten äitini piti päivästä toiseen näitä melko vaatimattoman näköisiä koruja kaulassaan, mutta nyt ymmärrän niiden viehätyksen. Jotenkin ne ovat kaikessa hauraudessaan hyvin esteettisen näköisiä ja useimmiten niiden taustalla on jokin tarina. Aivan kuten meidän kaikkien tuntemissa Kalevala Koruissa.
Pääsin viimeisessä Re:fashion kampanjassani tekemään yhteistyötä Kalevala Korun kanssa ja sen myötä tutustumaan syksyn uutuuskoruihin. Omaksi suosikikseni nousi tämä Sooda-sarja, jonka muotokieli ja sirous houkuttelivat minua. Soodakoruja kuvaillaan “kuplivana ilona, jota tunnemme niinä unohtumattomina hauskoina hetkinä ystäviemme kanssa”. Itselleni tuli korusta heti mieleen pieni tyttäreni, joka tuo kyllä olemassa olollaan valtavan paljon kuplivaa iloa elämääni joka ikinen päivä. Ehkä minun pitäisi hankkia tämä kaulakoru hänelle tulevaisuutta ajatellen.
Sooda-sarjan nappikorvakorut ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan täydelliset arkikorvikset. Itse en osaa olla ilman korvakoruja ja useimmiten korvissani ovatkin pienet tappi-kiinnitykselliset korut, jotka sopivat asuun kuin asuun. Juhlatilaisuuksiin puen sitten näyttävämmät korut ja myös Sooda-korvakoruista löytyy juhlavampi riippuva malli.
Syksyn uutuuskorujen lisäksi päädyin ihastelemaan Kalevala Korun sormuksia. Itsellänihän on Lapponian kihlasormus ja olen kovasti tykästynyt molempien sormusvalikoimiin. Kalevalalta ehdottomat suosikkini ovat nuo yksinkertaiset, hieman leveämmät Luoto-sormukset, vaikka normaalisti vannon hyvinkin kapeiden sormusten nimeen. Näitä hopeasormuksia löytyy sekä pyöreäreunaisena että suoralla reunalla.
En kyllä varmasti olisi hippiaikoinani uskonut, jos joku olisi sanonut, että minustakin tulee isona enemmän klassisten korujen ystävä. Näin vain kävi. Nyt olisi mukava kuulla jotain teidän koruhistoriasta. Oletteko aina tykänneet samanlaisista helyistä vai onko tyyli vaihdellut yhtä paljon kuin minulla? Entäpä oletteko te enemmän kulta- vai hopeatyttöjä? Monet tuntuvat olevan selkeästi jompaa kumpaa, mutta minä kun tykkään molemmista! Kultainen on ehdoton valinta päivettynyttä ihoa vasten, kun taas hopea näyttää kauniilta talvi-iholla. Lisää koruinspiraatiota ja muita Kalevalan Korun uutuuksia löydätte täältä.
What do you think?
You must be logged in to post a comment.