Päätöksenteon tuskaa

Niin kai se menee, että toiset ovat parempia päättämään kuin toiset. Parempien päättäjien päätökset syntyvät nopeammin ja he ovat varmoja valinnastaan. Toista ääripäätä kutsutaan kai jahkailijoiksi. Itse taidan kuulua vähän molempiin. Jotkin pienetkin päätökset tuntuu vaikeilta lyödä lukkoon, mutta välillä sitten teen isojakin valintoja tuosta noin vaan. Menen aika pitkälti fiiliksen mukaan ja ns. sydäntä kuuntelemalla.

Siinä kohtaa, kun päätöstä ei meinaa syntyä ja huomaan jahkailevani, astuu järjestelmällinen minäni esiin ja alkaa laatia keinoja tilanteen ratkaisemiseksi. Erilaiset +/- listat, vaihtoehtojen vertailut, niiden mahdollinen kuvaaminen jne. ovat keinojani päästä tilanteessa eteenpäin. Useimmiten tässä kohtaa olen jo niin turhaunut kiitos äärimmäisen malttamattoman luonteeni ja hermostuksissani en valitse mitään. Nostan kädet ylös. Luovuttaja en kuitenkaan ole, joten palaan kyllä pienen happihyppelyn jälkeen tekemään päätökseni, vaikka hetkeä aikaisemmin olisikin savu noussut korvista.

Monesti työpaikkahaastatteluissa kysytään paineensietokyvystä ja olen aina kertonut pystyväni työskentelemään erittäin hyvin myös paineen alla. No kukapa sitä nyt sanoisi, ettei kestä painetta ollenkaan, mutta rehellisyyden nimissä olen viime vuosina miettinyt, että olenkohan sittenkään niin hyvä siinä kuin oletan. Vanhemmuus on esimerkiksi tuonut ihan uudenlaisia vastuita elämään sekä siinä samassa liudan lisää päätöksiä ja sen myötä lisää paineita. Välillä huomaan ajautuvani jopa hulluuden partaalle pohtiessani asioita liikaa. Oman lapsen kohdalla kun sitä ei varmasti kukaan vanhempi haluaisi tehdä niitä vääriä tai huonoja päätöksiä.

Olen onneksi tietyllä tapaa melko rento äiti, enkä ole kaikista pienistä asioista stressannut, mutta kyllä sitä on monia asioita mietitty ja punnittu kahteen kolmeenkin kertaan. Kuten tällä viikolla lääkäriin menemistä. Minin flunssa on hieman pitkinnyt ja olen yrittänyt arvioida vaatisiko se lääkärissä käymistä. Tiedän, että parempi on mennä kuin olla menemättä, jos vähänkin epäilyttää, mutta kyllä sitä jahkailtiin, kun tilanne näytti ensin paremmalta ja sitten huonommalta jne. Noh kohta lähdetään tästä vastaanotolla ja saadaan tämänkin suhteen mielenrauha.

Minin lääkärissä käynti ei tietenkään vaatinut listojen tekemistä tai muuta erityistä pohdintaa, mutta välillä näitä keinoja tulee tosiaan ongelmanratkaisun apukeinoina käytettyä. Vaikka vanhemmuus on ehdottomasti luonut lisää paineita itselle, on se myös kehittänyt minua. Kehityn paineen alla huomattavasti paremmin kuin ilman. Ehkä tästä syystä olen kokenut myös sietäväni painetta hyvin. Pystyn kriittisellä hetkellä toimimaan rivakasti, vaikka päätöksenteossa joskus jahkailenkin,. Ehkä liian suuri vaihtoehtojen määrä ja liian paljon aikaa päättää aiheuttavat sen tuskastumisen tunteen? Oli miten oli, voi päätöksentekotaitoa varmasti kehittää. Onko teillä jotain tiettyjä tapoja tai rutiineja, joilla lähdette vaihtoehtoja punnitsemaan ja ongelmia ratkaisemaan? 

Luulempa, että nyt on taas keväällä monella ollut päätöksenteko läsnä, kun on pohdittu opiskelupaikkoja, kesätöitä ja -lomia yms. Muutenkin taidamme yleisesti haluta saada asiat pakettiin ennen kesää, jotta silloin voi ottaa rennosti ja rauhoittua loman viettoon. Minä ainakin haluan.

random