Mitä sinne kuuluu? Onko vuosi lähtenyt toivotulla tavalla (korona pois lukien) käyntiin? 🙂
Ajattelin tänään kertoa hieman kuulumisia ja jakaa kolme tammikuun asua tässä samalla. Täällä Kotkassa on ainakin saatu nauttia lumesta mielin määrin ja nyt parin leudomman päivän jälkeen taas pakastaa. Lumesta on otettu ilo irti pulkkamäessä ja ulkoilemalla. Minä, antitalviurheiluihminen, olen jopa mennyt ja hankinnut itselleni hiihtomonot käytettynä ja itse asiassa tänään olisi mahdollisuus lähteä niitä testaamaan äidin tai siskon suksien parina. Edellisestä kerrasta ladulla on vierähtänyt niin pitkä aika, ettei sitä kehtaa edes ääneen sanoa, mutta lupaan raportoida, kuinka tämä ikimuistoinen hetki ladulla sujui.
Suksien lisäksi täällä on kaivettu esiin myös luistimet ja esikoinen on käynyt muutamaan otteeseen jäällä. Edellisinä vuosina kerrat on voitu laskea ihan yhden käden sormin ja luistelu on ollut lähinnä pientä töpöttelyä (ja kaatuilua). Nyt jo muutana harjoittelukerran jälkeen hän on päässyt hyvään vauhtiin luistelussa ja luistelee todennäköisesti paremmin kuin äitinsä. Jäätyisipä meri vielä paremmin, niin pääsisi koko perheen voimin tuohon meidän pihalle luonnonjäälle liihottelemaan. Nuorempi tosin vielä ilman teriä, sillä vauhti on aika katastrofaalista ilmankin 😀
Talviurheiluinnostuksen lisäksi tammikuu on täyttynyt omalta osaltani monista hyvinvointiin liittyvistä asioista. Olen jatkanut hieronnassa käyntiä ja elämäntaparemonttiani. Ja aika hyvin tuloksin! Olo on ollut todella paljon parempi. Tätä hirvittää hieman sanoa ääneen, sillä aina kun olen näin sanonut on uusi paniikkikohtaus ottanut seuraavina päivinä vallan. Toivotaan, ettei nyt näin käy tai jos käy, niin pystyn hengittelemään ja rentoutumaan sen lävitse.
Kummasti sitä on kolmessa kuukaudessa oppinut yhtä sun toista omasta kehosta ja myös näistä paniikkikohtauksista. Miten niiden kanssa oppii elämään. Tulen kirjoittamaan aiheesta sen lupaamani postauksen, joten en nyt sen enempää tässä kohtaa paneudu tähän. Postauksen olisin halunnut julkaista jo aikapäiviä sitten, mutta se, miten vaikea sitä olikaan kirjoittaa yllätti minut täysin. Olen kyllä kirjoittanut täällä blogissa aikaisemminkin vaikeista henkilökohtaisista aiheista, mutta ehkä tämä on vielä liian tuore tai muuten vain eri tavalla haastava kuin ne edelliset. Oli miten oli haluan ja aion sen julkaista, kun sopiva hetki koittaa!
Muutoin täällä on lähinnä elelty koronan sanelemaa uutta normaalia arkea. Paljon kotona olemista ja pienen lähipiirin kanssa toimimista. Onneksi isomman tytön harrastukset pyörivät yhä, niin hänellä riittää tekemistä koulupäivien jälkeen. Uimahalli taitaa olla molemmilla lapsilla tällä hetkellä se eniten kaivattu juttu ja itsekin toki haluaisin jo vähän vaihtelevuutta arki-iltojen ja viikonlopun aktiviteetteihin lasten kanssa. Olisi kiva kuulla minkälaista korona-aikana sallittavaa puuhaa te olette lasten kanssa keksineet? Jos löytyy jotain konkreettisia vinkkejä niin laittakaa ihmeessä 🙂 Pitkälle emme tässä kohtaa halua matkustaa, mutta lähialueella toki voidaan järkevissä määrin pyöriä.
Reissaamisesta tuli mieleen, että olemme tässä miettineet hiihtoloman kohtaloa, mutta se päätös täytyy varmasti tehdä sitten ihan h-hetkellä. Juuri nyt, kun täällä Kotkassakin lunta riittää näin hyvin ja koronatilanne on mikä on, ei minulla ole edes mitään hirveää hinkua lähteä pohjoisemmaksi, kuten yleensä olemme tehneet. Mutta tilanteen mukaan mennään ja katsotaan paras tapa toimia!
Nyt lähden tästä laittamaan itselleni lounasta ja toivottelen teille kivaa tammikuun viimeistä viikonloppua!
