Esikoinen ja kuopus – 6 eroa ja 6 yhtäläisyyttä

Kokonainen viikko kotona, lähes tulkoon neljän seinän sisällä perheen kanssa takana. Siinä ajassa alkaa yhdellä sun toisella pipo vähän kiristämään, mutta on tästä yhdessäolosta toisaalta osattu nauttiakin. Mieheni totesi toissapäivänä, että tuntuu ihan joululomalta (jos ei pahaa oloa lasketa), kun päivät ovat yhtä palapelin kokoamista ja viltin alla pötköttelyä. Kieltämättä sitä elettiin aikamoisessa kuplassa ja ehkä se jollain tavalla tuli taas tarpeeseen, vaikka vatsatautia ei kyllä kukaan meistä kaivannut.

Tässä kotona lasten kanssa pyöriessä huomasin useassa kohdassa miettiväni, miten samanlaisia, mutta toisaalta taas niin erilaisia meidän tytöt ovatkaan. Sekä luonteeltaan että ulkonäöltään. Ajattelin, että voisi olla hauska koota näitä vähän yhteen, ihan meitä itseäkin varten. Seuraavaksi siis luvassa “mitä eroa?” ja “mitä yhteistä?” esikoisella ja kuopuksella.

Mitä eroa?

Virstanpylväät – Esikoisella oli kiire; kaikki piti oppia heti, vaikka taitoja, saati järkeä ei ollut tarpeeksi. Määrätietoisen luonteen ja jäntevän rakenteensa ansiosta hän osasi 8-9kk kohdalla ja sujuvasti kontata, nousta seisomaan ja kävellä tukea vasten kovaa vauhtia. Hänen ensimmäinen kesä oli yhtä kaaosta, kun hän oppi kaiken niin aikaisessa vaiheessa. Kuopuksen kanssa sen sijaan ensimmäinen kesä oli suhteellisen rauhallinen. Hän ottaa aikansa, harkitsee ja kokeilee maltillisesti. Hän katselee vieressä touhuavaa isosiskoaan ja vaivihkaa sitten yrittää, josko hänkin osaisi. Jos ei onnistu, hän suosiolla jättää taidot hautumaan vielä hetkeksi. Virstanpylväiden kohdalla kuopus tulee siis jäljessä, mutta ei se meitä ole haitannut tai stressannut. Esikoisen kohdalla tuntui, että se pieni sylivauva katosi johonkin todella nopeasti, mutta kuopusta on ollut ihana sylitellä pitkään. Eikä hän mitenkään jäljessä ole. Hienosti istuu, konttaa ja nousee tukea vasten. Vielä ei jalat kanna askeleita, mutta nekin tulevat ajallaan. Tällä kertaa meillä ei ole kiire!

Kasvu – Kasvun suhteen kuopus kiri alkukuukausina aavistuksen isompana syntyneen esikoisen ohi nopeasti. Hän kasvoi hyvällä tasaisella tahdilla ja toisin kuin esikoisen kohdalla tällä nuoremmalla saatiin ihastella pulleita poskia ja syötävän suloista kaksoisleukaa. Esikoinen ei missään vaiheessa ollut ns. vauvan pyöreä ja hänen kanssaan sain juosta jatkuvasti kasvukontrollissa. Hyvin hänkin lopulta kasvoi, ei käyrien mukaan, mutta omaa tasaista tahtiaan. Mitään valtavaa koko eroa tytöillä ei ole tässä iässä, vaan he ovat tismalleen saman pituisia ja kuopus ne muutamat (tärkeät!) sata grammaa painavempi.

Silmät – Esikoisella oli syntymästä lähtien aivan tummanruskeat silmät ja näin on edelleen. Kuopus sen sijaan syntyi myös tummahkojen silmien kera, mutta nyt väri on selkeästi sininen. Miehelläni on ihan kirkkaan siniset silmät ja itselläni vaalean ruskeat. Jännittävä fakta on kuitenkin se, että minulla oli koko ensimmäisen elinvuoden sinertävät silmät, joten saa nähdä mikä on kuopuksen lopullinen silmien väri. Tällä hetkellä näyttää, että ne voisivat jopa alkaa muuttumaan enemmän ruskeiksi kuin sinisiksi. Onko siellä ketään, kenen silmien väri olisi lapsena vaihtunut?

Luonne – Vanhempi tyttö on tulta ja tappuraa, hyvin herkkä ja hyvin dramaattinen, toisaalta myös arka ja tunteikas. Hänestä saattaa tunnin aikana nähdä kirjavan tunteiden skaalan, kun mieli muuttuu hetkessä. Nuorempi sen sijaan rento, suorastaan lungi. Sellainen varma ja vahva tyyppi, joka ei paljon pään kolautteluista tai muista välitä. Hänelle tuntuu sopivan kaikki ja joka päivä hän on yhtä suurta hymyä. Oli esikoinenkin vauvana (ja on edelleen) ehdottomasti iloinen ja naurava, mutta huomattavasti herkkäluontoisempi jo tässä vaiheessa. Löysin äskettäin tyttöjen huoneisiin taulut, jotka kuvastavat niin hienosti heidän luonteitaan. Näytä ne teillekin pian!

Mieltymykset – On ollut hauska huomata miten erilaisista asioista siskokset vauva-aikoina pitivät. Isompi rakasti vauvana banaania ja kuopus syljeskeli banaanin palat lattialle. Nyt banaani maistuu, niin kuin myös puuro, johon esikoisen ei koskenut pitkällä tikullakaan. Esikoisen yksi suosikkilauluista oli Pingviinitanssi, jota lauloin hänelle harvase päivä. Kuopukseen laulu ei uponnut, vaan hän sai siitä pahemman sätkyn ja parkui onnettomasti vartin verran :D Sen sijaan hänen korviinsa “Oli synkeä yö” kuulostaa jumalaiselta, haha. Kuopus on selkeästi tullut biisivalintojen suhteen äitiinsä, kun melankoliset sanoitukset uppoavat paremmin kuin nauravat lastenlaulut. Myös lelujen suhteen olen huomannut eroja. Monet lelut, joihin esikoinen ei aikoinaan koskenut kertaakaan ovat kuopuksen suosikkeja. Esimerkkinä tästä nuket. Kuopus rahaa joka päivä mukanaan lähes hänen kokoista nukkea ja hoivaa sitä parhaansa mukaan. Esikoinen en sen sijaan nukkeleikeistä välittänyt oikeastaan ennen kuin oikea vauva tuli tähän taloon viime jouluna.

Pelot – Tytöt ovat näin vauva-aikana pelänneet todella erilaisia asioita. Esikoiselle erilaisten kodinkoneiden kovat äänet olivat suuri pelon aihe, kuten oli myös suihkussa käynti/silmien kastelu. Kuopus sen sijaan ei ole moksiskaan imurista vaan kipeää hurisevan laitteen päälle ratsastamaan. Kylvyssä hän antaa kaataa vettä suoraan hänen päälleensä ja suihkusta häntä ei saa millään ilveellä huutamatta pois. Alkukuukausina hän tosin pelkäsi kovasti meidän pesuhuonetta, jonka vuoksi kylvetimme häntä kodinhoitohuoneen lavuaarissa. Se pelko on nyt onneksi jo väistynyt ja hän kylpee normaalisti siellä missä muutkin. Yleisesti ottaen kuopus tuntuu säikkyvän huomattavasti vähemmän kuin isosiskonsa, mutta esimerkiksi rappuja alas tullessa huomaan hänen vapisevan sylissäni ja itkuun hän purskahtaa, jos toinen lapsi kiljaisee kovaa hänen vieressään tai minä yskäsen. Vierastanut kuopus ei ole kovinkaan montaa kertaa ja jää yleensä hymyssä suin aina hoitoon. Voi olla, että tämä muuttuu kasvaessa, mutta ainakaan nyt häntä ei äidin ja/tai isän puuttuminen harmita samalla tavalla kuin esikoista harmitti. Tähän tosin on varmasti vaikuttanut se, että asumme Helsingin sijaan nyt Kotkassa tukiverkon ympäröimänä.

Mitä yhteistä?

Hiukset – Molemmat neitokaiset ovat syntyneet muhkea mustan tukan kera ja molemmat ovat “kaljuuntuneet” 6kk ikään mennessä :D Esikoisella hiukset alkoivat tämän jälkeen kasvaa vauhdilla ja jo pari vuotiaana jouduimme luopumaan otsahiuksista, koska niitä piti saksia joka viikko. Nykyisin hänen hiukset ovat pitkänhuiskeat, joten vahvasti uskon, että myös kuopuksen vielä harva kuontalo alkaa tuosta pian kukoistamaan.

Ilmeet ja veikeä luonne –  Minua alkaa aina väkisin naurattaa siinä kohtaa, kun kuopus on menossa tekemään pahojaan johonkin aiemmin kiellettyyn paikkaan ja laittaa samalla kasvoilleen hassuimman virneensä. Samanlainen virne nimittäin löytyi esikoisen kasvoilta ja molemmat tytöt ovat kyllä olleet syntymästä asti yhtä veikeitä ja viekkaita. Kumpikin aina velmuilemassa. Minusta tuntuu, että he oikein nauttivat siitä, kun pääsevät kiellettyyn paikkaan tai tavaraan käsiksi ja katsahtavat minun suuntaan huomaanko mitä he ovat tekemässä. Siinä kohtaa, kun napakasti kiellän ja käsken lopettamaan tulee yleensä makea naurun röhähdys ja alkaa äkkinäinen pakomatka :D

Syöminen –  Se kestää, kestää ja kestää. Toivoin koko kuopuksen raskausajan, että olisipa tämä toinen lapsi olisi edes himpun verran enemmän kiinnostunut syömisestä ja malttaisi syödä ruokansa, mutta ei. Esikoisen kanssa on istuttu ruokapöydässä tuntitolkulla kaikki nämä vuodet ja nähtävästi sama laulu jatkuu tämän toisen kanssa. Kumpikaan ei ole osoittanut sen suurempaa kiinnostusta ruokaa kohtaa, syövät vain kun on pakko. Ja heti kun masu tuntuu edes hieman täydeltä tulee täysi stoppi. Ja yleensä se tulee kahden lusikallisen jälkeen. Tämä koettelee päivittäin sekä minun että mieheni hermoja ja aiheuttaa aikamoisia aikatauluhaasteita, kun syömiseen pitää aina varata tuhottomasti aikaa. Myös muut läheiset ovat huomanneet tämän haasteen ja esimerkiksi oma äitini, joka yleensä on maailman kärsivällisin ihminen totesi yhtenä päivänä, että ei kyllä jaksaisi näitä syöttömaratoneja joka päivä. Kaikkea ollaan omasta mielestämme jo kokeiltu, mutta jos jollakin teistä on tähän ongelmaan ässä hihassa, niin antakaahan kuulua :D

Pitkät päiväunet vauva-aikana – Näin vauvavuotena molemmat tytöt ovat olleet todella hyviä nukkumaan päiväunia. Parhaimmillaa sitä posotetaan yli 3 tuntia edelleen. Se on näin yrittäjän näkökulmasta ollut erittäin positiivinen juttu, sillä pitkä päiväunipätkä on taannut edes jonkinlainen työrauhan hetkeksi. Sekä esikoinen että kuopus nyt ovat tykänneet nukkua ulkona vaunuissa ja näin omakotitalossahan siihen on oiva mahdollisuus. Kuopus tuntuu kaiken hyvän lisäksi nukahtavankin todella ripeästi ja monesti siihen nukutukseen riittää pelkkä oven suusta vaunun heijaaminen. Esikoisen hyvät päiväunet loppuivat kuin seinään 1.5 vuoden iässä, kun hän päätti ettei tarvitse päiväunia enää ollenkaan. Pahoin pelkään, että tämä toinen tulee olemaan samaa sorttia tässä suhteessa, sillä virtaa tuntuu riittävän…

Sisäkissa-syndrooma – Tää voi olla aivan hyvin opittu tai ehkä ennemminkin vaistottu juttu, mutta kumpikaan meidän tytöistä ei oikein välitä ulkoilusta. Varsinkaan jos on pimeää, kylmää ja märkää. Opituksi jutuksi tätä veikkaan ihan siitä syystä, että minä itse en todellakaan ole mikään ulkoilija ja se on varmasti toiminut mallina molemmille. Toki me käydään puistossa ja ulkoilemassa siinä missä muutkin, mutta erityisesti kurjalla kelillä meillä jää kyllä kuravaatteet naulaan ja leikitään mielummin sisällä. Nimitys sisäkissat tulee siskoltani, joka puolestaan on tosi kova ulkoilemaan. Hän naureskelee aina miten minä ja minun pienet sisäkissani viihdymme sisällä lämpöisessä, kun hän ulkoilee poikansa kanssa kelistä riippumatta :D

Kälätys – Molemmat tytöt ovat varmasti saaneet isän puolelta aimoannoksen savolaisia juuria, sillä suunvuora ei näiltä meinaa saada kummaltakaan, kun vauhtiin pääsevät. Molemmat ovat todella kovia höpöttelijöitä ja varsinkin nuorempi tyttö on todella kovaääninen kälättäjä. Usein kuopus koventaa vielä omaa ääntää muiden ylitse, jos häntä ei tarpeeksi nopeasti huomioida ja silloin desibelit ovat korkealla. Ei siis tarvitse ihmetellä miksi minä välillä jään illalla suihkun jälkeen kylmään saunaan lauteille hetkeksi istumaan. Siellä saa muutaman minuutin ajan istua ihan rauhassa hiljaisuudessa, kun muutoin meillä aika harvoin hiljaista on…

tyttöjen mekot NEWBIE (saatu kampanjan yhteydessä)

Vastalause synkälle marraskuun alulle

Instan puolelta olettekin varmasti jo saaneet selvillä miksi täällä on ollut näin jäätävän hiljaista viikon ajan. Se taudeista ehkä karmivin eli norovirus iski meidän perheeseen viime perjantaina kaataen ensin sänkyyn nuorimman, sitten vanhemman tytön ja lopuksi meidät vanhemmat – samaan aikaan tottakai.

Lapset tokenivat taudista yhtä nopeasti kuin lapset yleensäkin ja erityisesti nuorempi vaikutti olevan ihan oma itsensä, vaikka välillä huonoa oloa pukkasikin. Sen vuoksi uskalsimme myös antaa hänet isovanhempien huomaan yhdeksi yöksi, sillä juuri tähän samaan sumaan osui myös minun ja mieheni kauan odotettu date night, jonka perumista tietysti mietimme heti alkuun. Mutta koska vauva tosiaan näytti voivan norosta huolimatta ihan hyvin ja viihtyy hyvin isovanhempien kanssa, päätimme varauksemme pitää. Mikä tahansa date night ei ollut nyt kyseessä, vaan meidän 15. vuosipäivä. Sen kunniaksi kävimme perjantaina syömässä lempiravintolassamme Helsingissä ja yövyimme yhden yön hotellissa.

Paremmat yöunet tulivat todella tarpeeseen nimittäin kotona odotti kaikkea muuta kuin seesteinen arki. Seuraavana päivänä mini tosiaan sairastui ja oli selvästi vauvaa voipuneempi. Siitä se maanpäällinen helvetti sitten pääsikin irti, kun uuden viikon alkaessa oli minun vuoroni ottaa tämä tauti vastaan kaikista varotoimista huolimatta.

Samaan aikaan myös mieheni joutui sänkypotilaaksi, joten kiitin sydämestäni, että apujoukkoja oli lähellä. Molemmat lapset saatiin hoitoon ennen kuin tilanne eskaloitui siihen, ettei meistä vanhemmista ollut heidän hoitajiksi. Mieheni selvisi hieman helpommalla, mutta minä en lopulta pystynyt hoitamaan enää itseänikään, vaan mieheni joutui omasta kurjasta olostaan huolimatta kantamaan minua ja tuomaan vettä.

Neljä kertaa olen nyt tämän inhottavan taudin kokenut ja kaikilla kerroilla olo ollut sitä luokkaa, että kuolemaako tässä tehdään. Varsinkin ensimmäinen ja tämä viimeinen kerta olivat kuin painajaisunta. Ensimmäinen norovirus vei minut päivystykseen saakka, kun pyörryin heikon oloni vuoksi. Nyt onneksi pysyin tajuissani ja vaikka olo olikin sieltä järkyttävimmästä päästä. En kyllä muista mitään muuta tautia, jonka vuoksi olisin näin itkenyt. Vertasin sitä pahimmalla hetkellä jopa synnytyskipuihin :D

Näin kovasta taudista toipuminen ottaa tietysti myös aikansa ja yhä edelleen olen vähän puolikuntoinen olo, mutta ei mitään verrattua siihen alkuviikkoiseen. Kyllä tästä taas pikku hiljaa saadaan arjesta kiinni ja ollaan ekstra onnellisia näistä päivistä, kun koko porukka on terveenä :)

Marraskuu ei siis alkanut meidän perheen osalta kovinkaan valoisasti, mutta toivottavasti loppukuu tuo mukanaa ihania asioita. Vastalauseena marraskuun alun ololle ja näille pimeille keleille halusin laittaa tähän postaukseen kuvitukseksi jotain täysin päinvastaista. Ja mikä olisikaan parempi vastakohta kuin valoisat, aurinkoiset ja positiiviset otokset. Näitä fiiliksiä tilaisin nyt tänne seuraaville viikoille. Jos ei sään puolesta, niin ainakin oman olon ja fiiliksen!

Zara saappaat & panta / Mulberry bag / Gina Tricot takki & paitismekko

kuvat: Hanna Väyrynen