Pakkoloma ja paikallinen ravintolakulttuuri

Viimeiset pari kolme päivää olen tehnyt tietokoneen ääressä niin vähän töitä, kun vaan ikinä mahdollista. Olen joutunut lykkäämään ja luopumaan asioista, mutta se on ollut sen arvoista. Muutaman päivän pakkolevon ansiosta olo tuntuu vihdoin paremmalta. Se niska-/hartia-/päänsärky, josta teille viikonloppuna kerroin, räjähti tosiaan käsiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ja vaikka hermokivuista sekä niskajumeista olen kärsinyt ennenkin, oli tämänkertainen särky ihan omaa luokkaansa. Kaiken kukkuraksi kuvioihin tuli myös yleinen huono olo, kiitos samaan syssyyn iskeneen flunssan. Siinä vaiheessa en enää tiennyt itkeäkö vai nauraako.

Minulla on viimeisen puolen vuoden aikana ollut todella huono tuuri kaikkien erilaisten fyysisten vaivojen suhteen, joten siitä syystä tämä kurjuus alkoi jo huvittamaan, vaikka kivun vuoksi tekikin lähinnä mieli itkeä. En tiedä onko se tuo muutaman viikon päässä häämöttävä kolmenkympin rajapyykki vai miksi minusta on yhtäkkiä tullut näin raihnainen. Kaipa se kliseinen lause pitää paikkansa, että vanhuus ei tule yksin.

Oli miten oli, onneksi tähän tämänkertaiseen vaivaan löytyi “lääke” läheltä ja se auttoi suhteellisen nopeasti. Kävin heti maanantaina ensimmäisen kerran (elämässäni) hieronnassa sekä akupainannassa anopin hoitolalla ja tänään aamulla nyt toisen kerran. Edelleen selästä ja niskasta löytyy jumeja, mutta olo ei ole enää läheskään niin tukala kuin viikon vaihteessa. Tämä infernaalinen niskakipu oli kyllä hyvä herätys minulle kaiken kaikkiaan. Olen nimittäin aikaisemmin ollut todella laiska huoltamaan kehoani, vaikka tiedän ihan tarkalleen, että mm. työni vuoksi olen altis juurikin tällaisille vaivoille.

Tähän, kun lisätään vielä bruksismi, epäsäännöllinen lihasharjoittelu ja taipumus tehdä töitä sekä nukkua maailman epäergonimisimmissa asennoissa, niin ei kyllä tarvitse ihmetellä, mistä huono olo juontuu. Pienillä muutoksilla säästyn tulevaisuudessa isolta vaivoilta, joten nyt täytyy kyllä tsempata sekä kehonhuollon, treenamisen että työasentojenkin kanssa. Ja nyt kun olen viimeinkin oivaltanut hieronnassa käymisen ihanuuden, niin varmasti tulen jatkossa käymään hierottavana säännöllisin väliajoin.

Jotta tämä postaus ei olisi pelkkää sairaskertomusta, niin kehutaan vielä lopuksi yllä olevissa kuvissa näkyvää kahvilaa, Pitko – cafe&shop, joka avautui Kotkaan muutama kuukausi sitten. Olen niin kovasti odottanut, että Kotkaan saataisiin uutta, hieman erilaista kahvila- sekä ravintolakulttuuria ja sisustuksen puolesta tämä olikin erittäin virkistävä uutuus. Värimaailma on todella kotoisa ja isot ikkulautasohvat harvinaista herkkua tässä kaupungissa. Kaikki tarjottavat, joita olen siellä tähän mennessä ehtinyt nauttia, ovat myös olleet oikein maukkaita.

Yhä edelleen haikailen tiettyjen paikkojen ja tarjottavien perään Helsingissä, mutta ehkä joku kaunis päivä tännekin rantautuu sellaisia unelmapaikkoja. Sitä ennen elättelen toiveita, että joku kahvila ottaisi valikoimiinsa myös raikkaita ja terveellisempiä vaihtoehtoja kuten klassisia smoothiebowleja ja tuorepuristettuja mehuja. Kokopäivän tarjolla oleva aamiainenkin kelpaisi paremmin kuin hyvin. Kahviloiden lisäksi ravintolatarjontaan olisi myös kiva saada uudistusta ja erityisen lounaspaikkavaihtoehtoihin kaipaan kovasti jotain massasta poikkeavaa. Tuntuu, että kaikkialla tarjoillaan hyvin samanlaisella kaavalla lounasta ja kasvisvaihtoehdot ovat usein tosi kömpelöitä. Monessa paikassa listat ovat myös alati vaihtuvia, joka on toisaalta ihan kiva, mutta itse tykkäisin, jos löytyisi myös sellaisia paikkoja, joissa voisi vaikka jokaisena arkipäivänä käydä nauttimassa sen tutun hyväksi todetun annoksen, joka olisi jokin muu kuin se klassinen salaattibaari.

Voi olla, että olen pääkaupunkiseudulla pitkän aikaa asuneena tottunut laajaan ja monipuolisempaan tarjontaan, enkä siitä syystä osaa tarkastella Kotkan tarjontaa objektiivisesti. Mutta yhtä asiaa en kyllä epäile hetkeäkään, nimittäin sitä etteikö täällä Kotkassakin osattaisi ja ihmiset tykkäisi. Itselläni ei ole rahkeita eikä taitoa lähteä ravintolabisnekseen, mutta mielelläni tuen jokaista potentiaalista uutta yritystä, jotka rikastuttavat paikallista kahvila- ja ravintolakulttuuria.

photos: Sara Vanninen, edit: me

lifestyle