*Kaupallinen yhteistyö Lindex
Joka kevät ja syksy teen vaatekaappiini suursiivouksen. Käyn läpi kaiken ja laitan vaatteet sekä asusteet seuraaviin pinoihin; Kaappiin menevät, eli ne jotka viikkaan nätisti takaisin paikoilleen. Korjausta tai pesua vaativat, eli ne jotka kaipaavat jotain ennen kuin pääsevät kaappiini. Pois lähtevät, eli ne jotka haluan myydä tai antaa eteenpäin. Joka vuosi kiristän kriteerejäni jäävien ja lähtevien kohdalla. Olenko pitänyt vaatetta vuoden aikana? Kuinka monta kertaa? Keksinkö sen ympärille enemmän kuin yhden asun? Onko se yhä sopiva ja siistissä kunnossa?
Jokaisen muuton yhteydessä olen myös tehnyt ankaraa karsintaa, eikä tämä viimeisin muutto uuteen taloon ollut poikkeus. Tai oikeastaan tietyllä tapaa oli. Tällä kertaa karsin vaatteita kahteen otteeseen, sekä muuttolaatikoihin pakatessa että sieltä purkaessa. Vaikka säilytystilaa on täällä aiempaa enemmän, on minulla nyt rutkasti vähemmän vaatteita. Kuopuksen odotusaika avarsi nimittäin taas silmiäni ja huomasin, että loppujen lopuksi niiden kuukausien aikana, jolloin iso osa vaatteistani oli vauvamahan vuoksi pannassa kaipasin vain harvoja näistä. Ne loput, joiden olemassa oloa tuskin edes muistin, saivat lähteä samantien uusiin koteihin. Minulle on tänä päivänä entistä tärkeämpää, että jokainen vaatteeni ja asusteeni saa käyttöä säännöllisesti eikä vain korista vaatehuoneen hyllyjä tai tankoja.
Viime syksynä kirjoitin blogiini tekstiiliteollisuuden haasteista ja totesin siinä yhteydessä, että loppujen lopuksi se ekologisin vaihtoehto tässä vaateviidakossa on hankkia sellaisia vaatteita, joille varmasti tulee käyttöä. Kertakäyttökulttuuri tuhoaa maapallomme nopeammin kuin uskommekaan. Vaatteiden käyttöaste tulisi olla jokaiselle meistä se yksi suurimmista perusteluista sekä jo olemassa olevia vaatteita karsiessa että uusia hankkiessa. Onneksi tämä on huomioitu viime aikoina myös vaatteiden valmistajien puolesta ja esimerkiksi Lindexin Smart Wardrobe-konsepti perustuu juuri tähän.
“Monet käyttävät vain pientä osaa ostamistaan vaatteista, eikä se ole kestävää. Ajatuksenamme on, että kaikilla olisi vaatekaapissaan vain sellaisia vaatteita, joita he todella rakastavat, huoltavat ja haluavat käyttää pitkään.”
– Lindexin Design ja Buying Manager Pia Ekholm
Smart Wardrobe eli suomeksi fiksu vaatekaappi pitää sisällään tuotteita, jotka miellyttävät itseään aidosti, kestävät aikaa ja käyttöä pitkään sekä tuovat hyvän fiiliksen. Fiksumman vaatekaapin kokoaminen tapahtuu konseptin mukaan kolmessa vaiheessa. Ensin löydetään oma tyyli tutkimalla minkälaiset materiaalit, leikkaukset ja muotokielet miellyttävät itseä eniten. Seuraavaksi selvitetään lempivärit ja katsotaan, että ensimmäisessä kohdassa suosikeiksi valikoituneet vaatteet löytyvät kaapista juurikin näissä väreissä. Lopuksi viimeistellään vaatekaappi muutamilla näyttävillä tuotteilla. Tarkoituksena on, että fiksun vaatekaapin sisällöstä saa rakennettua lukuisia asuja ja että jokainen vaate pääsee mahdollisimman usein käyttöön.
Itse uskon aidosti, että tämä kolmivaiheinen taktiikka toimii, sillä näin minäkin olen edennyt. Oma tyylini on tässä aikuisiällä hahmottunut itselleni paljon paremmin ja nykyisin tiedän erittäin hyvin, jopa ilman sovitusta, minkälaiset mallit minulle sopivat ja mitkä ovat ne itselläni toimivimmat materiaalit. Värienkin suhteen olen hyvin perillä siitä, mitkä väreistä ovat sellaisia, joita rakastan vuodesta toiseen ja jotka sopivat minulle. Pääasiassa hankintani ovat klassisia ja ajattomia, mutta välillä innostun uusista trendeistä ja piristän vaatekaappiani muutamilla erikoisemmilla jutuilla. Näiden avulla pidän mielenkiintoa yllä ja pystyn luomaan ajankohtaisia asuja, vaikka 95% vaatteistani olisikin menneiltä sesongeilta. Koen, että vaatekaappiani voidaan tällä hetkellä pitää jo hyvinkin fiksuna.
Tänä keväänä runsaan karsimisen lisäksi tein pitkästä aikaa listan haavetuotteista, joita kaipasin vaatekaappiini. Ensimmäisenä listalla luki hyvin istuvat vaaleat housut/farkut. Niiden ympärille olin etukäteen suunnitellut monia erilaisia asuja ja miettinyt vaihtoehtoisia käyttötilanteita. Näin ollen löytäessäni hyvän mallin voisin olla varma, että housuille tulisi tarpeeksi käyttöä ja niistä olisi iloa vuosiksi eteenpäin. Kriteerini pitkästä käyttöiästä olisi siis taattu (ellen onnistuisi töhrimään housujani punaviiniin :D).
Smart Wardrobe -konseptin hengessä lähdin etsimään tällaisia housuja Lindexiltä ja ilokseni sellaiset löytyivät. Valkoisten farkkujen ympärille kokosin kolme asua Lindexin tämän hetken valikoimista. Osan lainasin kuvauksia varten, mutta osa on itseasiassa peräisin omasta kaapistani, sillä ennen kuin olin edes tietoinen tästä yhteistyöstä, olin shoppailut Lindexiltä muutamat klassiset perustuotteet kaappiini. Tämä teki asukokonaisuuksien luomisesta monin verroin mieluisampaa, kun tilanne oli tietyllä tapaa aidompi.
Ensimmäisessä asussa yhdistin farkut neuleeseen. Tämä on ehkä se eniten käyttämäni asukokonaisuus vuodenajasta riippumatta. Nyt kevättä kohden jalkoihin valikoituu yhä useammin lenkkarit ja päähän tietysti aurinkolasit. Asussa näkyy myös pilkahdus kevään trendejä tekstillä varustetun pinnin muodossa. Tässä erinomainen osoitus siitä, että perusasu ei vaadi paljon ollakseen ajankohtainen.
Toisessa asussa farkkujen kaveriksi valitsin kauluspaidan. Vaikka tässä asussa tapahtuu paljon (on runsasta hihaa, koruja, erilaisia materiaaleja ja mittasuhteita), on kokonaisuus rauhallinen kiitos hillityn värimaailman, johon kuuluu nimenomaan niitä lempivärejäni.
Viimeisessä asussa farkut on yhdistetty näyttävään printtimekkoon. Tämä osoituksena siitä, miten viimeinen kohta tuosta fiksun vaatekaapin rakennuksesta toimii. Yksi näyttävämpi vaatekappale tuo piristystä ja mielenkiintoa vaatekaappiin. Trendikkäin tapa käyttää tällaista napillista kuosimekkoa tänä keväänä on juurikin näin puoliksi avattuna ja housuihin yhdistettynä. Tämä tyyli on myös yllättävän käytännöllinen Suomen keleihin ja sopii sukkahousuja vihaavalle 😉
Vaatteet, korut, hiusasusteet ja aurinkolasit LINDEX
kuvat: Janni Ehari, editointi: minä

Riikka
March 25, 2019Tykkään tosi paljon sun vaatefilosofiasta! Taisit jossakin postauksessa kertoa, että mielestäsi vaatteen tulee sopia arkeen ja juhlaan, ei vain jompaan kumpaan. Tämä on sille loistava jatkumo ja taidan soveltaa omaan vaatekaappiin. 🙂
Kaisa
March 26, 2019Ihana kuulla, että olet tätä mieltä! Kyllä näitä asioita tulee väkisinkin tässä työssä sekä oman taustani puolesta mietittyä paljon ja toki tähän vaikuttaa isosti myös ilmastonmuutos sekä kaikki siihen liittyvät ekologisuus haasteet. Vaatteet ovat kuitenkin itselleni intohimo, joten pyrin löytämään kestävämpiä tapoja nauttia muodista ja trendikkäästä pukeutumisesta. Aina se ei vaadi isoa vaatearsenaalia tai pohjatonta kassaa. Myös pienemmällä vaatemäärällä pärjää ja edullisia (hyviä!) vaihtoehtoja on paljon 🙂 Kiitos vielä ja kivaa kevättä sinne <3
Marika
March 27, 2019Kiitos taas hyvästä postauksesta! 🙂 Tämä herätti ajattelemaan paljon omaakin vaatekaappia. Olen itsekin karsinut paljon vaatteita viime vuosina ja ostan koko ajan vähemmä nja vähemmän uutta. Kuitenkin viimeisen vuoden aikana olen käyttänyt varsin pientä osaa vaatekaapistani, koska ensin olin raskaana ja nyt imettäessä monet vaatteet eivät ole käytännöllisiä. Pitäisikin siis varmaan tehdä taas uusi kierros ja katsoa minkä vaatteiden olemassa oloa ei ole edes muistanut ja mitä ei ole kaivannut lainkaan. Kenkäkokoelman kävinkin jo läpi kun jalka leveni raskausaikana niin iso osa kengistä jäi pieneksi. Nyt onkin sitten tullut ostettua todella vain tarpeeseen ja olen yrittänyt ostaa mahdollisimman laadukkaita ja monikäyttöisiä kenkiä kun ei viitsi kerralla ostaa kovin montaa paria. 😀
Tosi kivoja vaatteita ja yhdistelmiä olet luonut! Näistä saa ihanaa inspiraatiota ja Lindexillä on tosi kiva valikoima. 🙂
Kaisa
March 27, 2019Kiitos itsellesi 🙂 Kunnon raivaus vaatekaapissa tuo kyllä aina hyvän mielen ja ainakin itselleni uutta inspiraatiota pukeutumiseen kun samalla voi kehitellä uusia asukokonaisuuksia!
Mukavaa kevättä sinne! <3