Edellisessä postauksessa kerroin teille lyhyesti ja ytimekkäästi, että aiomme myydä ja purkaa tontilla olevan vanhan talon. Se kuulosti ehkä melko tunteettomalta, mutta voin vakuuttaa teille, että tämä päätös on ollut kaikkea muuta kuin tunteeton.
Vuosi sitten pyysimme paria kuntotarkastajaa käymään talolla, vaikka olimme toki tehneet perusteellisen tarkastuksen ennen kauppoja. Halusimme saada vastauksia muutamiin meitä askarruttaneisiin kysymyksiin ennen kuin etenisimme suuntaan tai toiseen. Talon hirret olivat ja ovat edelleen hyvässä kunnossa. Niin vanha rakennus voisi olla läpimätä ja romahtamaisillaan, mutta tämän hirret, muutamaa lukuunottamatta, ovat priimaa. Hirsitaloasiantuntijan mukaan ne on aikoinaan työstetty niin huolella, käsin veistetty, että siksi ne ovat erityisen laadukkaita. Hirsien kunto ei siis ollut syy purkamiselle.
Meillä oli haaveissa laajentaa tätä reilua sataneliöistä taloa lähes tuplakokoiseksi. Vanhojen kiviperustusten ja painumisvaaran (eri tasoihin) vuoksi, laajennusta ei kuitenkaan olisi voitu tehdä suoraan vanhan talon kylkeen. Ainoa mahdollisuus olisi ollut rakentaa erillinen “tunnelilla” yhdistetty lisäosa. Sitäkin luonnosteltiin hetken aikaa, mutta erityisesti minua ahdisti epäsymmetrinen ulkomuoto ja se tosi asia, että talon vanhalla puolelta et välttämättä kuulisi kunnolla talon uudelle puolelle. Olin myös huolissani kuinka saisimme talon sisäilmeestä ehjän kokonaisuuden. Tilanne alkoi näyttää siltä, ettei tästä ei olisi mitään mahdollisuutta rakentaa meidän näköistä kotia. Toki olisimme voineet kunnostaa vain vanhan talon, mutta jos tontilla on jäljellä yli puolet rakennusoikeudesta, ei siinä olisi ollut mitään järkeä.
Lopullisen niitin purkamispäätökselle antoi budjetti. Tuo kaikkien rakennuttajien pahin vihollinen. Jos olisimme lähteneet kunnostamaan vanhaa taloa ja rakentaneet viereen lähes yhtä suuren lisäosan olisi rakennusbudjettimme kasvanut jopa kolminkertaiseksi. Tiesin, että vanhan talon kunnostaminen ei olisi halpaa hommaa, mutta yllätyin silti hirsiasiantuntijan ja muutaman muun rakennusalan ihmisen arvioista. Vaikka hirret ovat hyväkuntoisia, niin ikkunat, katto, lattia eli käytännössä kaikki muu pitäisi laittaa uusiksi tai kunnostaa täysin. Viime helmikuussa Kuopion Rakenna ja asu -messuilla iski ensimmäistä kertaa sellainen olo, että hitto vie, uusi tässä pitää rakentaa.
Minulle henkilökohtaisesti purkupäätös oli huomattavasti kovempi paikka kuin miehelleni. Olin jo onnistunut muodostamaan itselleni jonkinlaisen tunnesiteen vanhaan taloon ja kuvitellut meidät sinne asumaan. Ei siis ollut todellakaan helpoin päätös lähteä purkuhommiin, vaikka kaikki perustelut tälle olivat niin järkeviä kuin vain olla ja voi. Luopumisen tuskaa lievitti kuitenkin ajatus siitä, että kaunis ja hyväkuntoinen hirsitalo ei menisi hukkaan, vaan sen voisi myydä ja siirtää toiselle tontille. Tai mikäli sitä ei myytäisi, voisimme esimerkiksi käyttää hirret joskus tulevaisuudessa rakennettavaan saunarakennukseen. Siitä ainakin saisi mahtavan tarinan aikaiseksi.
Viime kesänä huomasin aika ajoin edelleen empiväni purkupäätöksen suhteen, mutta kun viimein saimme piirrettyä unelmiemme talon pohjan ja löysimme sille sopivan valmistajan tunsin suurta helpotusta. Projekti tuntui jälleen elinvoimaiselta ja innostavalta. Vanhaa taloa tulisin tuskin koskaan unohtamaan, mutta nyt siitä luopuminen ei enää tuntunut niin pahalta. Päätimme yhdessä yrittää kunnioittaa alueen ensimmäisen rakennuksen historiaa kaikin mahdollisin keinoin ja siitä syystä päädyimme valitsemaan uuden talomme materiaaliksi myös hirren. Hirsitalo 2.0!

kati_elisa
January 11, 2017Ihanaa ja jänttivää! Tsemppiä tulevaan (: Opiskelen tällä hetkellä sisustusarkkitehdiksi, joten jään innolla seuraamaan rakennusprojektianne.
Kaisa
January 11, 2017Kiitos 🙂 ja tervetuloa mukaan seuraamaan!
Ansku
January 11, 2017Onnea projektiinne! Varmasti hyvä päätös. Jään mielenkiinnolla seuraamaan. 🙂
Kaisa
January 11, 2017Kiitos 🙂 Mekin uskotaan aidosti tämä olevan meille se paras päätös!
jeni
January 12, 2017Ihanaa, itse haaveilen myös hirsitalosta. Olen altistunut pahasti homeelle ja siitä johtuen kärsin herkästi sisäilmaongelmista joten puhdas ja terve hirsitalo on siksikin tällaisen “terveysnatsin” näkökulmasta loistovalinta lapsiperheelle!! 😀
Olen onnellinen puolestanne ja on tosi kiva päästä näkemään projektin etenemistä!
Kaisa
January 12, 2017Hirsitalon hyvistä puolista tulen varmasti kertomaan jatkossa paljon lisää 🙂 Piakkoin pääsen kertomaan hieman lisää minkälainen talo meille oikein tulee. Jännittävä vuosi edessä!