Täällä valmistaudutaan pikku hiljaa tulevaa iltaa varten. Pikku hiljaa siksi, että lapsen pyöriessä jaloissa taukoja tulee ja sitä ehtii meikata about yhden silmän tunnissa. Noh onneksi tänään on lauantai ja mieskin on kotona, joten saan suhteellisen rennosti valmistautua.
Olen normaalisti äärimmäisen laiska hemmottelemaan ja tekemään/ottamaan mitään hoitoja itselleni, mutta useasti ennen juhlia panostan itseeni edes hieman. Hyvin harvassa ovat ne kerrat, jolloin olen ennen juhlia käynyt kampaajalla saati kosmetologilla, mutta niitä pieniä kotihoitoja on kyllä tullut tehtyä. Ajattelin listata tähän omat valmistautumisrutiinini, joista sitten kiireessä karsin tai päin vastoin teen jotain ekstraa.
Edellisenä päivänä
:: Käyn illalla suihkussa, pesen hiukset, kuorin ihon ja sheivaan sääret&kainalot. Nykyisin käytän hiusten hoitoaineena väriä taittavaa ainetta, joka viilentää herkästi punaiseen kääntävää tukkaani.
:: Jos on aikaa niin teen puhtaalle iholle kasvonaamion (kotitekoinen hunajanaamio on yksi suosikeistani).
:: Suihkun ja mahdollisen naamion jälkeen hoidan ensin kasvot. Kasvovettä, seerumia, silmänympärysvoidetta ja lopuksi vielä yövoide. Nämä kuuluvat ihan perus iltarutiineihin, eli ei siis mitään kummempaa. Vartaloa en sen sijaan joka ilta ehdi/jaksa rasvata, mutta juhlia edeltävänä iltana yritän sen muistaa, jotta itseruskettavan levittäminen olisi mukavampaa.
:: Jos juhlat alkavat jo aamupäivästä, niin levitän itseruskettavaa illalla. Annan sen kuitenkin kuivua hyvin ennen nukkumaan menoa.
:: Hiuksiin suihkin pesun jälkeen muumihoitoainetta, joka on melkeimpä ainut tuote, jolla hiukseni saa kuivuttuaan auki takuista. Annan niiden kuivua vapaasti ja harjaan tosiaan vasta kuivina. En käytä kovinkaan ahkerasti mitään erityisiä hiusuotteita, mutta muistaessani sipaisen pituuksiin pienen tipan öljyä ja latvoihin latvahoitoa.Koska hiukseni ovat erittäin kuivat luonnostaan, pyrin välttämään turhia lämpökäsittelyjä, kuten hiusten kuivaamista kuivaajalla.
:: Sänkyyn mennessä laitan sormet ristiin ettei aamulla ole keskelle otsaa ilmestynyt jättimäinen finni. (Jep, tapahtunut useammin kuin kerran).
Juhlapäivänä
:: Aamulla teen taas perinteiset kasvorutiinit, paitsi yövoiteen tilalta tietysti päivävoidetta. Jos itseruskettavan levitys on jäänyt tälle päivälle, niin teen sen hyvissä ajoin ennen juhlia. Näin ei tule kiire pukemisen kanssa, jos täytyy odotella itseruskettavan kuivumista.
:: Kynnet sekä sormissa että varpaissa ovat ehkä se karmein osa kehoani 😀 en rehellisesti sanoen yleensä edes jaksa vaivautua pitämään niistä huolta, koska ovat niin samperin rumat. Mutta koska juhlissa on ihan mukava omistaa edes jollain tasolla siistit kynnet, pyrin tekemään niille jonkilaisen hoidon ennen h-hetkeä. Käsi/jalkavoide, kynsinauhaöljy, viila ja kevyt lakkaus tekevät yleensä tilanteesta jo sata kertaa paremman, joten jos vain aikaa on, niin pyrin nämä stepit tekemään sekä käsille että jaloille.
:: Varsinaisen meikin teen yleensä n. tuntia ennen juhlia. En tykkää meikata kovinkaan paljon aikaisemmin ja mahdollisesti sitten korjailla/lisätä meikkiä hieman ennen juhlien alkua. On paljon freshimpi olo, jos meikin tekee juuri ennen lähtöä.
:: Hiukset laitan joko ennen meikkiä tai sen jälkeen. Niiden laittamiseen tulee joskus käytettyä tunti, mutta tarpeen mukaan olen valmis jopa viidessä minuutissa. Tämä on yksi niistä asioista, joista voi tiukan paikan tullen nipistää aikaa. Meikkiin kun yleensä menee se vakio 15-20 minuuttia.
:: Lopuksi suihkin hajuvettä, pesen hampaat ja puen päälle. Pukeminen tapahtuu lähes poikkeuksetta viimeisenä, etteivät vaatteet vaan ehdi likaantua.
Minkälaisia rutiineja teillä on?
Kuvituksena pieni vilaus illan asuun. Valkoinen jumpsuit on odottanut kaapissa sopivaa tilaisuutta jo talvesta lähtien. Alunperin hankin tämän siskon tulevia valmistujaisia ajatellen, mutta päätin korkata sen jo nyt. Ehdottomasti kesän juhla-asu nro. 1!

Ystävällinen hei
April 25, 2015hei vinkkejä otetaan vastaan tuosta hoitoaineesta joka taittaa viileään! Itsekin kamppailen sen kanssa.
Kaisa
April 26, 2015Siitä tulossa postaus! 🙂
simpukka_
April 25, 2015Taalla myos eras hyvin kiinnostunut suosituksesta viileaan taittavasta hoitoaineesta 🙂
Joskus taisin kommentoida sun hiustenlahto-postaukseen etta olen karsinyt alopeciasta pidemman aikaa ja se hyva puoli oli peruukeissa, etta sai juuri niin viilean keskiruskean variset hiukset, jotka eivat taittaneet punaiseen.
Mutta nyt olen onnekseni saanut omat hiukset takaisin ja olen totta kai iloinen naista, mutta varin kanssa tulee kylla joskus pienta stressia, kun niin helposti muuttuu varjatyt ruskeet hiukset punertaviksi, mista en ite tykkaa.
Kaisa
April 26, 2015Olen äärimmäisen onnellinen, että olet saanut omat hiuksesi takaisin <<3 Muistan kyllä kertomuksesi silloin aikoinaan ja se kosketti itseäni kovasti. Olet varmasti upea ja rohkea nainen! Hoitoaineesta tulossa oma postaus pian!
Takku-tukka
April 26, 2015Mikä muumi hoitoaine on kyseessä? t. Takku-tukka
Kaisa
April 26, 2015Tämä niiskuneidin kuvalla varustettu 😀 ja tuoksuu ihan karkilta kaiken lisäksi!! http://www.xz.fi/tuotteet/xz-muumi-niiskuneiti-selvityssuihke
Henna
April 26, 2015Hei olisi kiva kuulla, millainen tuo kotitekoinen hunajanaamio on? Suosin itse kotitekoisia naamioita, joissa ei sitten ole mitään turhia kemikaaleja ihoa ärsyttämässä. Uusia naamiovinkkejä on aina kiva saada 🙂
Kaisa
April 26, 2015Hunaja-sokeri-naamiota käytän yleensä kuorimiseen (tulee tosi pehmoinen iho) ja Hunaja-luonnonjugurtti-öljy-naamiota puolestaa muutoin hellimään ihoa. mm. täältä http://www.yhteishyva.fi/kauneus-ja-pukeutuminen/ihonhoito/kasvonaamio-kotikonstein/0218010-68833 löytyy erilaisia ideoita hunajanaamion tekoon 🙂
Mireka
April 27, 2015Super kivalta näyttää tuo asukokonaisuus! Mistä mahtaa olla jumpsuit hankittu? 🙂 Täälläkin odotellaan postausta viileään taittavasta hoitoaineesta.
Kaisa
April 27, 2015Jumpsuit on alelöytö hennesiltä! Parempia kuvia siitä tulossa pian 🙂 ja samoin se hoitoaine-postaus!
Jenna
April 30, 2015Heip,
mistä olet ostanut tuon Longchampin clutchin?
Kaisa
May 1, 2015Kääks, multahan jäi kokonaan “tuotetiedot” tästä postauksesta. Laitoin ne nyt tuohon varsinaiseen asukuvaan. Eli tosiaan laukku oli mulla pressilainassa juhlien ajan 🙂 Kannattaa varmaan kysellä Esplanadilla sijaitsevasta myymälästä. Laukku on kyllä kevään mallistoa, joten sieltä saattaisi löytyä! Oli kyllä sen verran kiva (ja tilava) laukku, että jäin miettimään pitäisikö hankkia ihan omaksi 🙂