paita/top H&M TREND* // kengät/shoes ZARA // housut/pants H&M TREND*
(*commercial)Joillain ihmisillä on vain se taito. He saavat toiset ihmiset näyttämään kauniimmilta tekemättä mitään sen kummempaa. He onnistuvat kaivamaan toisista esiin heidän parhaat puolensa. Se on hyvin hieno, mutta myös hämmentävä taito. Olen mennyt itsetuntoni kanssa ylä- ja alamäkeä viime vuodet. Puolentoista vuoden takainen hiustenlähtö jätti pysyvät arvet nahkaani, mutta siitä selvittiin ja mentiin eteenpäin. Raskaus oli monella tapaa haastavaa aikaa kropalle, mutta koin sen aikana peilikuvani yllättävän sieväksi. Olihan niitä huonoja päiviä silloinkin, mutta sitä oli kai silloin hieman armeliaampi itselleen. Synnytyksen jälkeen olen sen sijaan välillä sulketanut itsetuntoni kanssa pohjamutiin. Valvotut yöt ovat ajoittain paistaneet kasvoiltani kilometrien päähän ja se ikuinen vitsi “äiti vanhenee lapsen ekana vuotena 5 vuotta” on tuntunut pelottavan todelliselta. Nyt olen pari viimeistä viikkoa saanut nukkua suhteellisen hyvin (kopkop) ja se on näkynyt myös kasvoilla. Nämä hyvät unet eivät kuitenkaan ole tuoneet takaisin sitä 19-vuotiaan Kaisan kasvoja, mutta ei ole tarvettakaan. Näin on hyvä.
Lontoossa astuin Mikko Puttosen kameran eteen hieman jännittyneenä ja vielä aavistuksen epävarmana itsestäni. Nähtyäni lopputuloksen olin hämmentynyt. Hänellä todella on se taito kaivaa ihmisistä heidän parhaat puolensa esille ja antaa niiden kukoistaa. Valittelin ennen kuvausten alkua lyhyitä jalkojani ja kasvojeni vasenta puolta, jota en normaalisti käännä kameralle koskaan. Ja miten kävikään? Lopullisissa kuvissa minulla on kilometrin pituisilta näyttävät sääret ja suosikkikuvani on otettu “huonommalta” puoleltani. Hämmentävä ja hieno taito. Sitä se nimenomaan on.
//
These pictures were also taken by photographer Mikko Puttonen. I think he has the power to make people realize just how beautiful they truly are. It’s a great but confusing talent. Before the photo shoot I was complaining about my short legs and left side of my face. I never turn that side to the camera. And what did happen? My legs go on for miles and the best picture has taken from the left side. He has got the talent. That’s all I can say.
kuvat/photos: Mikko Puttonen

Outi
October 2, 2014Näytät upealta, niin kaunis Kaisa! Tykkään myös uusista sivuista! 🙂
Kaisa
October 3, 2014🙂 voi kiitos. Nähdään toivottavasti pian!
Jenni
October 2, 2014Kerrassaan upeita kuvia! Olet niin viehättävä<3
Kaisa
October 3, 2014Mikko on melkoinen taikuri! Kiitos <3
Katri
October 2, 2014Upeat kuvat ja upea nainen! Onnea uuten blogikotiin.
Kaisa
October 3, 2014Kiitoksia kovasti 🙂
Emmi-Liia
October 2, 2014No kilometrin mittaiset jalat tosiaan! Aivan upeita kuvia. Tuo vasen puolesi näyttää mielestäni myös todella hyvältä, kannattaa kääntää se useammin kameralle 🙂
Kaisa
October 3, 2014Heh, täytyy ehkä kääntää jatkossa 😀 Kiitos <3
Jonnnna
October 3, 2014Mielettömän hienoja kuvia ja upea malli!
Paljon onnea blogimuutosta, uusi sivusto näyttää raikkaalta ja mikä parasta on helppolukuinen myös puhelimella 🙂
Olit muuten mun unessa viime yönä 😀 lähdin siinä unessa vaihtoon Norjaan, missä olit myös vaihdossa ja satuit olemaan mun tuutorina 😀
Kaisa
October 3, 2014😀 haha ihanaa! Mä oon itse asiassa asunut hetken Norjassa (en tosin tuutorina siellä ollut). Kiitos ja kiva kuulla myös palautetta mobiilin toimivuudesta! 🙂
Salla
October 3, 2014Voi tyttö kun näkisit itsesi minun silmin 🙂 mä taasen hämmennyin totaalisesti siitä miten sinulla voi olla ulkonäkökompleksi lyhyistä jaloista tai kasvojen vasemmasta puolesta. Sinullahan on keskimäärin pitkät&hoikat jalat ja erittäin kauniit kasvot. Se on todella hämmentävää kuulla näistä, koska olen pitänyt sinua yhtenä kauneimmista ja hyväkroppaisimmista bloggareista aina 🙂 Tää ulkonäkökeskeinen maailma asettaa naisille ihan suhteettomia paineita :/
Uskaltaisin väittää tämän blogimaailman ruokkivan myös tietynlaista kuvaa naisista ja toisaalta se on kovin inhimillistä, kun kerrot sinullakin olevan komplekseja (en toki sitä toivoisi kenellekään). Sä laitat varmastikin itse itsesi suurennuslasin alle sinusta otettujen kuvien myötä ja alat löytämään kuvien perusteella ties mitä olemattomia “virheitä” (en haluaisi käyttää tätä termiä, mutta en löytänyt muuta sanaa tähän hätään) itsestäsi. Varsinkin kun on vielä sinun työtäsi julkaista niitä kuvia myös muiden tarkasteltavaksi ja blogimaailmassa “raati” on välillä erittäin julma.
Kaisa
October 4, 2014Kuten sanoin tekstin lopussa, niin koen olevan juuri näillä “ominaisuuksilla” hyvä (ihan kuin puhuisi autosta :D). Varmasti kaikilla ja varsinkin naisilla tulee niitä huonoja päiviä, mutta itse olen kyllä raskauden jälkeen ollut huomattavasti suopeampi itselleni. Vaikka oikeastaan ihoni ja kroppani ovat olleet sen jälkeen huomattavasti huonommassa kunnossa kuin aikaisemmin. Blogimaailma ja yleisesti media ruokkii varmasti tätä kuvaamaasi asiaa lisää. Ei ole helppoa olla näin “esillä”, mutta koen myös tehneeni tämän valinna itse, joten mahdolliset seuraukset on kärsittävä. Paksua nahkaa se vaatii, mutta olen siinä suhteessa kyllä hyvin kypsytetty 🙂 Kiitos kauniista sanoista ja mukavaa syksyn jatkoa <3
Mikko
October 4, 2014Oli tosi kivat kuvaukset, kiitos niistä!! Oli ihana lukea mitä mun kuvat oli herättänyt, mikään ei ole palkitsevampaa kuin lukea noin kauniita sanoja 🙂 Ihanaa syksyä ja nähdään taas !