Kävin eilen freesaamassa tukan kesäkuntoon ja ai että miten tykkäänkin tästä. Viimeinen vuosi on menty “vaaleilla” hiuksilla ja vaikka välillä olen kaivannut tämän tummanruskean tukan perään, on tämä silti tuntunut kotoisalta. Kyseinen väri on hyvin lähellä omaa alkuperäistä väriä, joten ei siis mikään ihme, että se tuntuu luontevalta. Moni on myös luullut tämän olevan ihka oma värini. Olisikin!
Pituudesta ei tällä kertaa tarvinnut napata milliäkään pois, joka tietysti ilahduttaa hiustenkasvattajaa. Vielä toivoisin saavani näihin kymmenisen senttiä lisää ja sitten aletaan olemaan lähellä sitä ihanne pituutta. Vuoden 2012 look oli ehkä hieman ylikasvanut ja epäsiisti, joten ihan noin pitkää reuhkaa en halua.
Tukan lisäksi myös päätin myös freesata meikkiä ja siirryin ns. talvimeikistäni kevyempään kesämeikkiin. Se tarkoittaa omalla kohdallani kevyempää pohjaa, vähemmän luomiväriä ja eyelinerin hylkäämistä. Katse raikastui kummasti, vaikka alkuun tuntui ihan alastomalta. Ihan kuin olisi ilman meikkiä kulkenut 😀 Ajattelin ehkä ottaa kesäksi taas ripsipidennykset, koska ne mokomat helpottavat niin paljon aamurutiineja. Tämä antimeikkaaja toivoo siis pääsevänsä vielä yhdestä stepistä eroon kesän tullessa.
Mitäs tykkäätte kesätukasta? Pitäisikö palata takaisin tummanruskeaan?
photos: Metti Forssell / edited by me

Taru
May 3, 2016Hitsit, että aika menee hurjaa vauhtia. Kurkkasin tuon 2012 vuoden postauksen ja osan niistä kuvista muistan vielä ihan kirkkaasti 😀 Muutama vuosi tullut ilmeisesti tätäkin blogia luettua. Hauskaa myös huomata, miten tyylisi on muuttunut todella paljon “aikuisempaan” suuntaan, vaikkakin noita väripirskahduksia ja vähän revittelevämpiä asuja on ehkä välillä vähän ikävä! Mutta joo, varmaan tässäkin punaisena lankana voisi vetää sen, että kivaa kun jaksat kirjoitella meille ja jakaa ikuista pukeutumisinspiraatiota, tätä blogia on aina ilo lukea 🙂
Piia
May 5, 2016Moikka! Sun hiukset on kyl tosi upeet paksut ja hyväkuntoset! Millä shampoolla peset sun hiuksia? Kiitti vastauksesta! ?
Piia
May 5, 2016Moikka! Sulla on upeet hiukset! Paksut ja hyväkuntoiset. Millä shampoolla peset tukkaas?? ?