Ompahan ollut viikko. Joka aamu herätessäni toivon, että tilanne olisi jotenkin yön aikana palautunut ennalleen ja maailma olisi taas entisensä. Hetken aikaa tuijotellessani ikkunasta ulos sekä kuunnellessa lasten juttuja kaikki tuntuukin täysin normaalilta. Ensimmäiset uutiset luettuani kuitenkin herään taas todellisuuteen. Siihen faktaan, että pandemia on yhä vahvasti läsnä meidän kaikkien elämässä ja jopa entistä voimakkaampana kuin eilen. Jokainen päivä on tuonut eteensä muutoksia ja uutta informaatiota. Uusia tapoja toimia tai olla toimimatta. Ne “meidän perheen toimintatavat“, joista puhuin alkuviikosta eivät ole enää kaikilta osin relevantteja.

Nyt sunnuntaina 22.3.2020 olemme tilanteessa, jossa koko Suomi on poikkeustilassa. Valmiuslaki on otettu käyttöön, koulut on suljettu, ihmiset ovat siirtyneet laajalla rintamalla etätöihin ja kaikki muu paitsi välttämätön toiminta kodin ulkopuolella on korkeimmalta taholta käsin pyydetty lopettamaan. Nämä kaikki siksi, että välttäisimme niitä paljon puhuttuja turhia kontakteja, jotka avaavat estottoman väylän näkymättömälle viholliselle levittäytyä.

En halua tehdä tästä postauksesta uutisten toistoa tai synkkää tarinaa, sillä meillä on tällä hetkellä täällä kotona kaikki hyvin. Realiteetit kuitenkin ymmärrän, kuten myös sen, että vaikka täällä kotona kaikki on hienosti, on tuolla ulkopuolella tilanne eri. Moni henkilö on menettänyt tai menettämäisillään työnsä ja sitä kautta tulonsa. Moni yksinhuoltaja kamppailee kotona lasten etäkoulun ja muiden haasteiden kanssa. Moni ns. eturintamaan kuuluva uhmaa virusta päivittäin menemällä töihin ja taistelemaan sitä vastaan. Sairaaloissa kiire vain lisääntyy ja resurssipula uhkaa. Ainoa asia, jonka minä voin tässä kohtaa tehdä ja joka minun kuuluu tehdä on pysyä kotona.

Koin, että pieni tilannepäivitys oli nyt paikallaan. Täällä, toivottavasti sielläkin, on tiukennettu omia toimia. Emme enää tapaa ystäviä, emmekä sukulaisia. Heihin ollaan oltu maanantaista saakka yhteydessä vain puhelimitse. Aikaa vietetään nyt vain oman perheen kesken kotona ja pihalla. Kaupassa ollaan kerran viikossa käyty ja sekin ajateltiin ensi viikosta alkaen ulkoistaa kauppakassipalvelulle!

Tänään on 10. päivä, kun olemme lasten kanssa kotona (aloitettiin siis etätyöt jo viime perjantaina). Kaikki on sujunut muutamia pieniä turhautumisia lukuunottamatta hyvin. Päivät täyttyvät ulkoilusta ja lasten kanssa puuhastelusta. Kerran päivässsä yritämme ottaa miehen kanssa kumpikin omaa aikaa esimerkiksi urheilemalla. Nyt juuri tuntuu hullulta ajatella, että elämä jatkuisi tällaisena vielä kuukausia, mutta siihen on varauduttava. Ei auta, kuin ottaa tilanne sellaisena kuin se on. Päivä kerrallaan mennään eteenpäin.

Mietin tuossa viikolla, että voisi olla oman mielenterveyden kannalta ihan fiksua alkaa huumorimielessä tehdä pientä pandemia päiväkirjaa IG-Storyn puolelle. Positiivisia hetkiä näiltä päiviltä, videoita ja kuvia. Näin olen nyt tehnyt ja aion tätä jatkaa. Sitten joskus, kun se kaunis päivä koittaa ja tämä pahin vaihe on jäänyt taakse sekä elämä palannut jokseenkin normaaliksi nämä taltioidut hetket toimivat hyvänä muistuksena minulle itselleni. Ajasta, jolloin kaikilla oli yksi ja sama tavoite. Kaikki puhalsivat yhteen hiileen ja kaikki aseet riisuttiin tuntemattoman uhan edessä. Ajasta, jolloin läheiset, ystävät ja kaikki muutkin ihmiset ympärille olivat tärkeintä, mutta heihin oli pidettävä etäisyyttä. Ajasta, jolloin vietin sain viettää enemmän aikaa kotona lasten kanssa kuin koskaan ja tehdä heidän kanssaan asioita, joihin muuten ei muka olisi ollut aikaa.

Kun pandemian savu hälvenee, me pikku hiljaa taas unohdamme sitä varten tehdyt rajoitukset ja palaamme entisiin elämäntyyleihimme, osittain tai kokonaan. Siinä kohtaa nämä ja ne muut kuvat sekä videot toimikoon muistuksena siitä, että mitään, ei yhtikäs mitään tule pitää itsestäänselvyytenä. Ei ravintolassa käymistä, matkustelua, urheiluharrastuksia, ei edes läheisten tapaamista tai ulkona vapaasti liikkumista. Näitä kuvia katsellessa muistan, että pienetkin asiat merkitsevät ja voivat tehdä päivästä hyvän.

XOXO
signature

What do you think?

4 Comments
  • Klaarastiina
    March 23, 2020

    Jotenkin koskettavasti kirjoitettu, liikutuin.

    Itse olen sinua pessimistisempi, en usko, että tämän jälkeen asiat palaavat entiselleen. Luulen, että tämä on vedenjakaja, ja meidän elämämme tulee tästä eteenpäin jakautumaan aikaan ennen koronaa ja aikaan sen jälkeen. Isossa mittakaavassa ajattelen, että globalisaatio ottaa takapakkia, osa rajoista pysyy suljettuina, elintasomme laskee, kulutusyhteiskunta vaimenee.

    • kaisaturunen
      March 23, 2020

      Varmasti osa asioita tulee muuttumaan, sekä hyvässä kuin pahassa. Uskon siihen, että tällainen herätys ihmiskunnalle oli tietyllä tapaa tarpeen ja sen seurauksena tulevat muutokset tarpeellisia. Totaalista elämäntapa muutosta en kuitenkaan näe tulevaisuudessa, vaikka pitkä matka ns. normaaliin edessä onkin. Tsemppiä sinne tänä eriskummallisena haastavana aikana <3

  • anne
    March 26, 2020

    Tämä oli jotenkin koskettava ja ihanasti kirjoitettu postaus aiheesta <3 Tsemppiä sinne uudenlaiseen arkeen kotona, hienoa miten monet vanhemmat teidän laillanne hoitavat lapset kotona jos siihen vaan on pienikin mahdollisuus 🙂 T. Varhaiskasvatuksen opettaja

    • kaisaturunen
      March 26, 2020

      Kiitos! Tämä on meille kaikille uusi ja hankala tilanne, mutta eiköhän tähänkin alkushokin jälkeen “totu” ja hommat alkavat rullaamaan. Kaikkea hyvää sinne ja tsemppiä opetustyöhön, voin vain kuvitella millaisia haasteita sen kanssa nyt on <3

Previous
Mitä me tänään katsottaisiin?
Tilannepäivitys