Tukea ja uutta tukkaa

SI MODA NEW HAIR 2016 1Siinäpä se nyt on, freesattu kevättukkani. Mitään maata mullistavaa en tälläkään kertaa tehnyt (saa nähdä tuleeko sitä päivää koskaan), vaan tutulla kaavalla mentiin. Tyviväri on ehkä aavistuksen syvempi mitä se on viime aikoina ollut, mutta ei kuitenkaan liian tumma. Latvat sävytettiin jälleen kerran toiveideni mukaan kylmäksi keskiruskeaksi ja tällä kertaa todella sain sitä mitä halusin. Siitä kiittäminen luottokampaajani Helsingissä, jonka luokse palasin puolen vuoden tauon jälkeen. Toiset ne vaan osaa loihtia juuri sellaisen tukan kuin haluat ilman, että sinun tarvitsee kummemmin selitellä.

Latvasta napsastiin ehkä normaalia enemmän senttejä pois, jotta päästiin eroon kaikista talven kuivattamista suortuvista. Näin päästiin myös erittäin lähelle sitä tasapitkää tukkaa, josta olen haaveillut parin vuoden ajan. Hiustenlähdön jälkeen uudelleen kasvuun pyrähtäneet hiukset ylettyvät vihdoin olkapäille ja sen kyllä huomaa. Tukka on selvästi tuuheampi ja hyväkuntoisempi.

SI MODA NEW HAIR 2016 4Pysähdyin viime viikolla miettimään niitä muutaman vuoden takaisia fiiliksiä, kun hiustenlähtö oli pahimmassa vaiheessa. Se on edelleen yksi synkimmistä jaksoista elämässäni, vaikka näin jälkikäteen ymmärrään, että kyse oli melko pienestä jutusta. Silloin se tuntui kuitenkin kaatavan koko maailman. Siitä syystä en koskaan vähättele omaani tai muiden hiustenlähtökokemuksia. Tiedän, että se voi olla henkisesti hyvinkin musertavaa ja lamauttavaa. Sama pätee varmasti iho-ongelmiin ym. ulkoisiin vaivoihin.

Vaikkei hiustenlähdöstä suoranaisesti mitään hyvää seurannut, olen kuitenkin kiitollinen, että sen koin. Kokemus teki minusta vahvemman ja ymmärtäväisemmän. Se on myös auttanut hahmottamaan paremmin mitkä asiat oikeasti merkitsevät jotain ja mitkä eivät niinkään. Ennen kaikkea olen huomattavasti armollisempi itselleni ja se on tehnyt elämästäni paljon kevyempää. Toki ikäkin on voinut tehdä tässä kohtaa tehtävänsä.

SI MODA NEW HAIR 2016 2 B

En ole blogin puolella hetkeen puhunut näistä asioista ja ajattelin, että voisi olla taas ihan kiva päivittää kuulumisia, kun aina säännöllisin väliajoin joku kommentoi vanhoihin postauksiin tai lähettää postia aiheesta. Tarkoitukseni ei ole kertoa mitään “selviytymistarinaa”, jossa hiustenlähtö selätetään ja kasvatetaan uusi kiva tukka, vaan tukea niitä kaikkia naisia siellä ruudun takana, jotka kärsivät tai ovat ehkä joskus kärsineet samasta/vastaavasta vaivasta. Ei hätää, ette ole yksin. Yllättävän monia yhdistää samat ongelmat ja ahdistaa samat vaivat, vaikka se ei ehkä ulospäin näkyisikään.

SI MODA NEW HAIR 2016 3Bloggaajan elämä voi ulkopuolisen silmiin näyttää pintaliidolta, liian keveältä ja täydelliseltä. Siitä syystä koenkin, että minulla on tässä kohtaa hyvä sauma osoittaa, että kyllä niitä ikäviä ongelmia täälläkin riittää. Jes, bloggaajakin kärsii joskus! Ei, vaan halusin sanoa, että ei kukaan ole täydellinen, lähellekään. Mutta jos opimme suhteuttamaan asiat ja olemaan vertailematta itseämme toisiin, pystymme jokainen nauttimaan omasta kehostamme ja ulkonäöstämme sekä arvostamaan sitä kuin se olisi täydellinen.

Tämä postaus olisi sopinut hyvin naistenpäiväksi, mutta tuolloin istuin vasta kampaajan penkissä. Passaa tämä toki ihan hyvin perjantaillekin. Oikein ihanaa viikonloppua kaikille!

XOXO
signature

What do you think?

1 Comment
  • Viltsu
    March 11, 2016

    Itse jouduin syömään vahvoja lääkkeitä n. vuoden ajan ja käymään muutenkin stressaavan ajanjakson elemässäni läpi viime vuonna. Hiuksethan siinä alkoi lähteä ja muistan kuinka harjasin hiuksia ja itkin tupottain tippuvia hiuksia. Nyt tilanne on onneksi rauhottunut ja kasvatus projekti alkanut. Halusin kuitenkin kiittää sinua, tuli nimittäin muutamaan otteeseen luettua sun tarina ja mietittyä, että kyllä tästä taas noustaan.
    Iso kiitos muutenkin positiivisia fiiliksiä välittävästä blogista ja upeista kuvista!<3 Sitä tulee niin harvoin nykyään kommentoitua yhtään mihinkään, että aina sitten kilometrikommentin verran vuodattaa hahah 😀

Previous
Skinny Scarf