Tyhmä Korona

“Se koronavirus on niin tyhmä, niin niin tyhmä!”

“Niinhän se on, rakas”

Tämä keskustelu käydään nykyisin päivittäin esikoisen kanssa ja se kiteyttää hyvin sekä hänen että myös omat fiilikseni. Olo on ollut jo monta päivää turhautunut. Töihin on vaikea keskittyä ja useampina päivinä huomaan vain tuijottavani tyhjää kirjoituskenttää miettien, että mitähän järkevää tässä hetkessä nyt sanoisi. Sitä haluaisi tuottaa kivaa sisältöä ja ehkä antaa jotain muuta ajateltavaa, mutta luovuuslukko on iskenyt pandemian myötä pahemman kerran ja sen auki saaminen tuntuu jotenkin todella työläältä.

Tämä ei onneksi ole maailman vakavin asia todellakaan, mutta halusin sen ääneen sanoa, jos joku vaikka kummastelee siellä verkkaista postaustahtiani. Luovuuslukon lisäksi on kieltämättä ollut hieman haastavaa ylipäätänsä keskittyä ja tehdä töitä, kun lapset ovat kotona koko ajan. Nuorimmainen toki nukkuu vielä yhdet parin tunnin päikkärit päivässä, mutta silloin esikoinen on useimmiten hyvin vaativalla tuulella (en tosin ihmettele). Onhan tämä hänellekin vaativaa aikaa. Empä osannut aavistaa, että viime vuoden “kokopäiväleikki”, yritys yhdistää yrittäjyys vauva-arkeen, jatkuisi myös tänä keväänä. Ja vielä entistä haastavampana. Tämän piti olla jo sitä aikaa, kun minullakin olisi viikossa pari puhdasta työpäivää. Yrittäjäjunaan oli tarkoitus laittaa uudelleen vauhtia ja hommien lisääntyä tasaisen varmaan tahtiin. Sen sijaan olen nyt viettänyt suurimman osan keväästä kotona neljän seinän sisällä ja näin tulen tekemään myös seuraavat viikot sekä mahdollisesti kuukaudet. Erilainen kevät tosiaan, Koronakevät 2020.

Mutta vaikka työn osalta hommat sakkaa ja sekä minulla että miehelläni yritystemme liikevaihto on kaikkea muuta kuin nousukiidossa, on tästä tilanteesta pakko löytää myös jotain hyvää, että järjissään pysyy. Mieheni hokeekin päivittäin lausahdusta “Never let a good crisis go to waste”, jonka ilmeisesti alunperin on lausunut Winston Churchill. Tuo lainaus korostaa hyvin sitä, että kriisi (näin hirveäkin) voidaan kääntää hyväksi tilaisuudeksi esimerkiksi oppia jotain uutta. Kriisit voivat auttaa löytämään uusia toimintatapoja. Sellaisia, joita et ennen tätä ollut edes huomannut tai harkinnut. Kriisit voivat avartaa mielikuviasi monista asioista sekä auttaa tekemään valintoja, jotka koit ennen mukamas liian haastaviksi. Monesti kriisin keskellä priorisointi ja päätöksen teko on helpompaa sekä nopeampaa. Silloin on myös helpompi iloita pienistä asioista. Arkisista tapahtumista, jotka muuten vilahtavat ohi automaation lailla.

Tästä ajatuksesta olen itse saanut voimaa, kuten myös siitä, että on ihan ok antaa mielialan heitellä nyt hieman herkemmin. Valehtelisin, jos sanoisin, ettei tilanne ahdista tai pelota minua yhtään. Totta hemmetissä se pelottaa jonkin verran, mutta luultavasti ihan järkevissä määrin. On ehkä hyvä pelätä vähän, kuin olla täysin peloton ja kuvitella, ettei viruksesta olisi vastusta. Pelolle ja ahdistukselle ei kuitenkaan ole hyvä antaa liikaa valtaa ja tilaa. Itse olen todennut parhaaksi keinoksi sulkea kaikki informaatiovälineet ja keskittyä lapsiin niinä hetkinä, kun uutistulva ja surun sävyttämät viestit maailmalta meinaavat ahdistaa pahemman kerran. Lapset ovat nimittäin tällaisessa tilanteessa meitä aikuisia taitavempia. He näkevät ilman kriisejäkin ne pienet arkiset asiat ja iloitsevat niistä aidosti.

Lasten vilpitön onnellisuus ja kasvoilta paistava hymy tekevät jokaisesta hetkestä paremman, vaikka koronauutisvyöry yrittääkin hyvää fiilistäni horjuttaa. Varsinkin meidän nuorempi tyttö, joka elelee toista elinvuottaan autuaan tietämättä maailman menosta, on ollut viime viikkoina iso energian ja ilon lähde. Hän riemastuttaa päivittäin hullunkurisilla tempuillaan, joita hän esittää meille kuin tietäen, että tätä juuri tarvitsemme tällä hetkellä eniten. Isompaa tyttöä välillä harmittaa isot muutokset hänen arjesssaan, mutta 1-vuotiaan silmissä tämä on yhtä juhlaa. Koko perhe on kotona koko ajan, parasta.

Tuosta 1-vuotiaan onnellisesta ajatuksesta, sen ainutlaatuisuudesta ja hienoudesta yritän pitää kiinni. Koska ihan rehellisesti, kuinka usein tällainen mahdollisuus tarjoutuu? Jos kevät olisi ollut koronaton olisimme varmasti mieheni kanssa tehneet töitä enevissä määrin ja kesälomat olisivat jälleen kerran kutistuneet viikkoon tai kahteen. Nyt koronan keskellä elämme kuin ikuista sunnuntaita päivästä toiseen. Toistelen itselleni, että tämä on hyvin poikkeuksellista ja hienoa (!), vaikka välillä se oman ajan sekä työkuvioiden mutkistuminen sapettaa. Fakta on kuitenkin se, ettei todellakaan jokaisessa perheessä ole mahdollista elää samalla tavalla tässä pandemian alla ja se saa minut entistä nöyremmäksi asian edessä. Joten ennen kuin valitan seinien kaatuvan päälle, muistutan itseäni siitä, miten hienoa tämä on ja mietin, minkälainen muisto tästä jää lapsille. Me aikuiset ehkä muistamme tämän ajan poikkeusoloina rajoituksineen päivineen, mutta lapsille tämä on ollut pitkä ainutlaatuinen loma perheen kanssa. Esikoisen sanoja lainaten; hänen suuri unelma on käynyt toteen.