Uni revolution ja yksi hieman hitaalla käyvä äiti

Voihan uni sentään! Näinhän siinä aina käy, kun jostain asiasta ääneen valittelee; kuin salaman iskusta alkaa muutoksia tapahtua heti. Samalla lailla kävi myös meidän unikatastrofin kohdalla. Heti sen jälkeen, kun olin avannut suuni täällä pari kuukautta kestäneestä surkeasta unijaksosta, alkoi muutoksen tuulet puhaltaa. Mitään radikaalia ja täysin pysyvää muutosta ei olla vielä saatu aikaiseksi, mutta väläyksiä paremmasta kyllä. Ja luojan kiitos näin, sillä tämä marraskuun pimeys yhdistettynä vauvan katastrofaaliseen unijaksoon vastasi vähintäänkin jotain alkukantaista kidutusmenetelmää. En muista olenko koskaan ollut niin masentunut ja ahdistunut väsymyksen vuoksi kuin viimeisen kuukauden ajan.

Nopeasti ihminen kuitenkin tuollaisesta “kidutusmenetelmästä” toipuu ja unohtaa kuinka kauheaa se olikaan. Me hullut lähdimme vielä mieheni kanssa viime viikonloppuna juhlistamaan jalkapallosensaatiota, Rivelutionia, vaikka alkuun vannoimme, että menisimme ajoissa nukkumaan ja nukkuisimme hotellin rauhassa viikkojen univelkoja pois. En tiedä aavistiko vauva, että puoli kuuteen asti juhlivia vanhempia kannattaisi ehkä hieman sääliä vai mistä oli kyse, mutta jo seuraavana yönä hän alkoi antaa viitteitä paremmista yöunista. Arvelin, että siirto omaan huoneeseen voisi auttaa tässä asiassa, mutta sitä emme itse asiassa ehtineet vielä tehdä.

Sen sijaan muutimme hieman hänen päivärytmiään ja rupesimme tankkaamaan iltaisin enemmän ruokaa maidon sijaan. Maitoa (korviketta) hän saa edelleen suositusten mukaan, mutta enemmän aamu- ja aamupäiväpainotteisesti. Illalla syödään 17-20 välillä kaksi tukevaa ateriaa, sekä niin paljon ekstraa kuin vaan tyttö haluaa (syötiin jo siis ennen tätä, mutta nyt ollaan panostettu tähän entistä enemmän). Yhtiin päiväuniin siirtymistä yritimme jo kuukausi takaperin, mutta silloin vauva taisi olla vielä liian pieni siihen ja nukahteli illalla syliin. Nyt muutos kahdista päikkäreistä yhtiin meni kuitenkin kivuttomasti ja tämä rytmi tuntuu sopivan kaikille paremmin. Muutenkin vauva tuntuu olevan tyytyväisempi, ruokahalu parempi ja yöunetkin ovat tosiaan osoittaneet parannuksen merkkejä. Yhtenä yönä hän posotti yhdellä tutin laitolla 11 tuntia unta putkeen ja se kuulkaas tuntui paremmalta luksukselta kuin mikään hemmotteluhoito tai materia koskaan 😀 Se, että saa nukkua putkeen useamman tunnin unipätkän, kun hetken aikaa olet nukkunut vain n. tunnin pituisia kevyitä nokosia yöt läpeensä, on jotain niin maata mullistavaa. Kyllä tätä osaa taas arvostaa ihan eri tavalla.

Vielä en kuitenkaan mitään voiton tanssia täällä tanssi, sillä voihan se olla, että uusia huonompia unijaksoja on vielä edessä päin. Jos näin on, niin ne otetaan sitten aikanaan vastaan urhoollisesti taistellen. Naurattaa, että mieheni kanssa käytämme nykyään vauvan unista vain kaikkia sotilaallisia termejä, mutta rehellisesti sanoen, on tämä vauvavuosi aikamoinen sotataistelujentanner 😀 Me vanhemmat vastaan 0-vuotias on tiukkaa vääntöä koko 12 kuukautta. Ihanaa, palkitsevaa ja ikimuistoista, mutta välillä myös niin uuvuttavaa ja rankkaa sekä henkisesti että fyysisesti. Minusta on ihana antaa kasvot iloiselle vauva-arjelle, mutta haluan myös näillä teksteillä muistuttaa, ettei kaikki päivät lapsiperheen arjessa ole niin autuaita, mitä ehkä some antaa tänä päivänä ymmärtää.

Haluan myös muistuttaa, että me äiditkin ollaan joskus erehtyväisiä, eikä aina (varsinkaan siinä suuren väsymyksen kohdalla) tajuta vetää niistä oikeista naruista. Meilläkin jo toinen lapsi kyseessä, mutta enhän minä pöllö tajunnut, että lisäämällä ruokaa (ja karsimalla illalla maidon litkimistä) voisi ihmeitä tapahtua. Näin jälkeen päin kuulostaa täysin loogiselta ja naurattaa oma hitaan puoleinen järjen juoksu, mutta tällaista tämä on. Täytyy muistaa olla armollinen itselle, meidän kaikkien äitien. Parhaamme varmasti yritetään ja kyllä se lapsi lopulta viestii itse sekä ajaa meidän niiden oikeiden narujen luo, jos ei omat aivot leikkaa.