Tämä alkusyksy on ollut ihana. Niin paljon uusia projekteja, työreissuja, kauniita kesäisiä kelejä ja kotijuttuja. Olen nähnyt pitkästä aikaa monia ystäviäni, mutta myös yrittänyt järjestää aikaa perheelle sekä meidän parisuhteelle. Tuntuu, että olen vihdoin herännyt jostain vauvakuplan horroksesta. Kirjoitinkin jossain kohtaa, että olo on ollut kuin uuden vuoden startatessa. Motivoitunut ja innostunut. Kaikella tällä kivalla on kuitenkin ollut varjopuolensa.
Olen ollut useampana päivänä aivan puhki. Niin ylitsepääsemättömän väsynyt, että olen vain halunnut kaatua sänkyyn. Ei ole auttanut, että henkisesti olen intoa täynnä kuin ilmapallo, kun fyysinen väsymys on ollut väistämätöntä. Väistämätöntä siksi, että vauvalla tuntuu taas olevan jokin ihastuttava vaihe, joka pitää sisällään mm. jatkuvaa yöheräilyä. Hänellä on myös ollut todella pitkäkestoinen flunssa, joka omalta osaltaan on varmasti vaikuttanut myös tuohon nukkumiseen. Yöunien jäädessä lyhyeksi sitä pitäisi tietysti ottaa itsekin päiväunet vauvan kanssa, mutta kun se päiväuniaika on nimenomaan sitä työaikaani.
Välillä olen miettinyt, että olenko ihan hullu, kun yritän pyörittää tätä kaikkea kuopuksen ollessa vielä näin pieni, mutta en osaisi valita muutakaan reittiä. Minulle työni on intohimo ja haluan sitä tehdä ihan oman henkisen hyvinvointini kannalta. Niin tein esikoisenkin vauva-aikana, mutta unohdan aina välillä, että silloin töitä oli murto-osa tämänpäiväiseen verrattuna. Eikä minulla tietenkään ollut silloin kuin yksi lapsi.
Suurin haaste tällä hetkellä onkin varmasti se, että päivät ovat kahden lapsen kanssa huomattavasti haastavempia ja uuvuttavampia. Myös isompi lapsi kaipaa tietysti sitä äidin rakkautta ja huomiota. Ja sitähän minä tietysti yritän antaa ja jakaa. Tasapuolisesti kummallekin, vaikka välillä tuntuu, että en vain enää ratkea mihinkään suuntaan. Varsinkaan sinne juoksulenkille, jolle haluaisin lähteä ihan yksin.
Tiettyyn pisteeseen asti ihminen ja varsinkin äiti (:D) pystyy väsymyksen kanssa elämään ilman, että se vaikuttaa sen kummemmin mihinkään. Täälläkin viikot ovat menneet hyvin pienestä pöhnästä huolimatta, mutta nyt väsymys ei kuitenkaan ole enää vain väsymystä, vaan se on alkanut vaikuttaa myös arkeeni. Olen esimerkiksi unohdellut aivan liian monia asioita väsymyksen vuoksi. Tiedän, että jos en pian höllää hieman tahtia alkavat sisäiset hälytyskelloni soida ja kovaa.
Joskus aikoinaan en osannut tuntea omia rajojani ja voimavarojani, vaan yritin suorittaa kaikki tehtävät piittaamatta omasta hyvinvoinnistani. Nykyään onneksi tiedän mihin pystyn ja missä rajani kulkee. Siksi tein tänään päätöksen, että lokakuussa hellitän taas hieman työtahtia ja otan enemmän aikaa itselleni, liikunnalle ja ihan vaikka vaan sille nukkumiselle. Haaveissa on pyhittää yhtenä päivänä vauvan päiväunet hyvälle leffalle. Haluan myös ottaa aikaa kodin sisustamiseen ja nauttia näistä hetkistä, kun vauva on vielä pieni ja viihtyy täällä kotona minun kanssa. Pitää sitä niin kutsuttua äitiyslomaa.
Syy siihen, miksi kirjoitan tästä päätöksestäni tänne on yksinkertainen. Sanomalla nämä asiat ääneen tulen huomattavasti suuremmalla todennäköisyydellä toimimaan näin. Lisäksi halusin vain kertoa teille avoimesti, että sen hymyilevän ja innokkaan ulkokuoren takana on tällä hetkellä yksi todella väsynyt äiti, joka sekoaa sanoissaan eikä muista ottaa kotiavaimia mukaan.
What do you think?
You must be logged in to post a comment.