Vauvakupla – anna sen poksahtaa

Tasan kuukausi takana vauvakuplailua kotona.

Jouluaattona pääsimme tosiaan kuopuksen kanssa sairaalasta kotiin ja nyt on vierähtänyt jo kokonainen kuukausi. Aika menee vauhdilla, mutta kiitos joulun ja pyhien osasimme kyllä pysähtyä myös nauttimaan tästä ainutlaatuisesta ajasta. Näihin viikkoihin on mahtunut monta ensimmäistä asiaa. Vauvan ensimmäinen kylpy, ensimmäinen kauppareissu, ensimmäiset juhlat, ensimmäinen pidempi reissu Helsinkiin jne. Vauvalle kaikki on ollut uutta ja mullistavaa, mutta itse olen kokenut suurimman osan ajasta vauvan hoidon sujuvan nyt toisen kohdalla jo rutiinilla. Mutta siis vain suurimman osan ajasta. Mukaan on mahtunut myös niitä hetkiä, jolloin minusta on tuntunut, että sitä ollaan ensimmäistä kertaa näiden asioiden äärellä. En osaa mitään, olo on epävarma ja se näkyy myös päällepäin melkoisena sähläämisenä.

Viimeksi tälläinen olo oli tiistaina, kun kävimme vauvan kanssa ensimmäistä kertaa Helsingissä. En ensinnäkään osannut yhtään arvioida kauan meillä menisi aamupuuhiin ja ajoittaa vauvan syömisiä oikein. Olin tyylikkäästi 45 minuuttia myöhässä jo heti kättelyssä. Miten sitä voikaan unohtaa kaiken vauvojen aikatauluista ihan tyystin viidessä vuodessa?! “Pienestä” viivästyksestä huolimatta selvisimme Helsinkiin asti. Sitä ennen olin toki jo panikoinut, että mitähän tässä pukisi vauvalle päälle, kun ulkona on -20°C ja autossa kuuma. Tämä pukemisasiakin tuntuu haihtuneen mielestäni vuosien varrella, kun ei ole tarvinnut enää pitkiin aikoihin miettiä lasten pukemista samalla tavalla minin osaessa nykyisin jo sanoa, jos on liian kylmä tai kuuma.

Helsinkiin päästyäni suuntasin heti vauvan kanssa päivän ainoaan palaveriin, joka sujui itse asiassa todella näppärästi, kun apukäsiä oli vaikka muille jakaa. Sen jälkeen istuin lounaalla toista tuntia niin, että pöytäseurani vaan vaihtui 😀 Totesin, että helpoimmalla pääsen, kun treffaan kaikki tutut samassa paikassa, ettei tarvitse vauvaa pukea ja riisua montaa kertaa. Fiksu veto kaikin puolin, mutta siltikin tuntui, että olin välillä todella ulapalla vauvan hoidosta kodin ulkopuolella. Missä vaihtaa vaippa? Missä lämmittää maito? Onko hänellä liian kuuma? Entä kylmä? Kauankohan hän mahtaa nyt nukkua? Tämän ensimmäisen kuukauden aikana emme ole vielä onnistuneet luomaan mitään järkevää rytmiä päiviimme, joten minulla ei oikeastaan ole mitään hajua, koska vauva nukkuu tai syö. Arpapelillä, lapsentahtisesti siis mennään ja niin mentiin Helsingissäkin. Kerran pysähdyin syöttämään mm. Stockan hissien viereen. Onneksi tämä kaikki tuntuu ensi kerralla varmasti jo paljon helpommalta ja puolen vuoden päästä, kun vauvallakin alkaa olemaan jo selkeämmät rytmit, nauran omalle sähläämiselleni.

Mutta vaikka koin oloni koko tiistaipäivän aikalailla epävarmaksi äidiksi, sain yllätyksekseni kuulla paljon positiivisia kommentteja siitä, miten ihailtavan reippaasti lähden pienen vauvan kanssa liikkeelle, toiseen kaupunkiin, työpalavereihin ja ravintoloihin. En oikeastaan ollut tullut ajatelleeksi sitä ollenkaan, että jo se, kun pääsee lähtemään neljän seinän sisältä paukkupakkasilla vastasyntyneen kanssa asioille on melkoinen saavutus. Olisi paljon helpompi ollut jäädä kotiin lämpöiseen ja tuttuun ympäristöön. Näin useampina päivinä teenkin, mutta joskus on kivaa ja ihan tarpeellistakin lähteä oman kodin ulkopuolelle. Katselemaan ja kokemaan sitä muutakin elämää, joka ei todellakaan pysähtynyt siinä hetkessä, kun vauva maailmaan tuli. Asiat vierävät eteenpäin, vaikka itse elelet vauvakuplassa kotona.

Jo minin aikana minulle oli tärkeää nimenomaan lähteä sinne kodin ulkopuolelle, pois vauvakuplasta. Yhden lapsen kanssa pk-seudulla asuessa se tuntui olevan tosi helppoa ja kävimmekin ihan pienestä pitäen paljon kaupungilla sekä työni puolesta erilaisissa tapahtumissa. Nautin niistä sosiaalisista kanssakäymisistä muiden aikuisten (ja lasten) kanssa suunnattomasti. Sain niistä paljon voimaa ja siksi kannustan myös muita äitejä rohkeasti lähtemään kodin ulkopuolelle vauvan kanssa, edes hetkeksi! Kaikilla ei toki ole samanlaisia tilaisuuksia, joihin mennä, mutta onneksi Suomessa on tarjolla vaikka minkälaisia kerhoja ja tukiryhmiä ym. äideille. Pienetkin hetket kodin ulkopuolella saattavat olla merkittäviä äidin oman hyvinvoinnin kannalta ja siksi onkin hyvä antaa sen vauvakuplan välillä poksahtaa. Sinne pääsee kyllä takaisin ja onhan se kieltämättä ihana jäädä joinain päivinä ihan vaan kotiin, omiin oloihin.

Nyt kun lapsia on kaksi ja välimatkaa Helsinkiin löytyy, tekisi sitä mieli jäädä kotiin useamminkin. Välillä se ahdistaa ja monimutkaisempi tilanne hirvittää, mutta olen päättänyt, että tämäkin kuvio saadaan toimimaan. Monesti tällaisissa asioissa kysymys on vain omasta halusta. Pidemmätkin reissut onnistuu kyllä, kun malttaa hieman järjestellä. Eikä minun siis aina ole päästävä Helsinkiin asti, vaan toki Kotkassakin on mahdollista käydä kodin ulkopuolella tapaamassa ihmisiä ja meiltä löytyy täältä tukiverkkoa. Suurin osa ystävistäni asuu kuitenkin Helsingissä ja siellä ovat myös ne tapahtumat ja työjutut, joihin mielelläni osallistuisin, joten yritän jatkossakin reissata sinne noin kerran viikossa. Se pitää minut järjissäni ja samalla kasvattaa varmasti kuopuksestakin yhtä sosiaalisen ja reippaan neidin kuin esikoisesta.

lifestylesi mama