Kuluneen vuoden aikana olen ollut useamman kerran tilanteessa, jossa kroppa vai menee totaaliseen tilttiin, paniikkiin, hätätilaan. Alkuun oli todella vaikea ymmärtää miksi näin käy, saati yrittää itse jotenkin lieventää huonoa oloa. Siinä kohtaa maattiin vain lattialla ja toivottiin, että selvitään (silloin, kun tuntuu ihan oikeasti siltä, että tästä ei voi selvitä hengissä). Yleisiä oireita tuon kuolemanpelon lisäksi paniikki- ja ahdistuskohtauksessa ovat esimerkiksi huimaus, tärinä, hikoilu, lisääntynyt virtsaamisen tarve, vatsavaivat, putoamisen tunne, sydämen tykytys, palan tunne kurkussa ja kehon eri aluiden puutumiset. Voin itse laittaa ruksin käytännössä joka kohtaan. Koettu on.
Moni on minulta kysynyt, että mikä tässä kohtaa helpottaa, kun mikään ei tunnu oikeasti helpottavan. Kaikilla ei tietysti toimi samat jutut, mutta ajattelin, että voisin koota jotain hyväksi havaitsemiani juttuja tähän, jos joku siellä saisi niistä apua.
Lievässä ahdistuksessa;
- Jonkin “aivot narikkaan” homman puuhastelu, se voi olla leivontaa tai vaikka kaappien järjestelyä. Jokin helppo homma, joka saa ajatukset muualle. Itse aloitin näihin aikoihin maalausharrastuksen ja tuunaukset.
- Kävelylenkki ulkona. Jos olo on vielä sellainen, että pystyy lähteä kävelylle, niin kannattaa ottaa pieni happihyppely, mutta ei nostaa sykettä liiaksi.
- Musiikin kuuntelu, ääneen laulaminen ja tanssiminen. Joskus laulan kotona tai vaikkapa autossa tosi kovaan ääneen, jotta kurkkua ei enää kuristaisi. Mulla on tätä varten oma “Warrior” soittolista täynnä voimabiisejä.
- Lapset. Aina heistä ei todellakaan ole apua, mutta usein lasten kanssa puuhastelu saa minut unohtamaan ahdistuksen. Sama pätee varmasti lemmikkeihin, jotka osaavat olla yhtä aidosti iloisia ja viattomia.
Keskivaikeassa/vaikeassa ahdistuksessa, paniikkikohtauksen yllättäessä;
- Rentoutusharjoitukset esim. Youtubesta. “Kaikki on hyvin” video on oma suosikkini.
- Palleahengitys. Selinmakuulla toinen käsi rinnalle, toinen vatsan päälle ja siinä muutama tosi syvä hengitys.
- Jalkojen nosto kohti kattoa. Käy selin makuulle, laita tyyny pepun/alaselän alle, nosta jalat ylös ja aseta kädet rennosti vatsan päälle, sulje silmät ja hengittele rauhassa.
- Kiintopisteen ottaminen korkealta. Alaspäin katsominen huonontaa oloa, joten paniikin yllättäessä kannattaa yrittää katsoa ylöspäin.
- Tiukka halaus ystävältä/itseltä. Kun keho tärisee paniikista, voi oloa yrittää helpottaa ottamalla tiukan halausotteen itsestä tai pyytämään kaveria tekemään sen. Ainakin itsellä tämä laskee sykettä ja tärinä helpottuu.
- Toista ääneen esim peilin edessä kaikki on hyvin. Ääneen sanottuna kehosi uskoo paremmin sen mitä sanot.
- Siirtyminen rauhalliseen paikkaan, jos olet esimerkiksi julkisessa tilassa.
- Puhuminen. Soita vaikka kaverille ja pyydä häntä kertomaan jotain, josta saat muuta ajateltavaa. Tätä olen tehnyt lukemattomia kertoja ja kummasti se siskolle soitto aina helpottaa.
- Tee jotain monotonista, toistuvaa. Laske esimerkiksi näkemiäsi asioita, jos mahdollista niin ääneen.
Jos luit tämän juuri etsiessä apua ahdistukseen ja paniikkiin, niin haluan vain vielä sanoa, että olen tosi pahoillani, että sinulla on juuri nyt niin paha olla. En tiedä auttavatko nämä sinua, mutta kokeilemisen arvoisia ovat. Tsemppiä sinne!
Jos sinulla on jakaa joku oma keino, niin kommenttia saa aina jättää ♥

What do you think?
You must be logged in to post a comment.