Sain kuin sainkin nämä kuvat vihdoin tänne. Lupailin jo tovi sitten muutamia otoksia vanhojentansseista ja erityisesti siskon mekosta. Mekon valmistus oli aika vaihderikas tapahtuma, jota jarruttelivat milloin mitkäkin asiat. Ensin etsittiin usean kuukauden ajan oikean värisiä kankaita ja loppujen lopuksi toinen kangas piti lähettää Saksasta asti.
Minun oli tarkoitus tehdä mekko alusta loppuun itse, mutta sairastelujen tullessa tielle äiti uhrautui auttamaan. Häneltä näiden pukujen ompelu tuntuu onneksi sujuvan, koska ennen tätä hän oli ommellut tai ainakin auttanut kuuden eri vanhojentanssimekon teossa. Tämä puku syntyi minun ja äitin yhteistyöstä. Minä suunnittelin, kaavoitin ja leikkasin. Ehdin jo vähän ompelemaankin, mutta äiti urakoi suurimman työn. Oloni koheni hieman ennen tansseja ja tulin viimeistelemään helman sekä vetoketjun. Erityisen iso hatun nosto äitille noiden yksittäisten paljettien ompelusta!
Ainakin tämä Wanha oli itse mielissään mekosta ja niin oltiin me tekijätkin tyytyväisiä. Väri ja malli sopi mielestäni erittäin hyvin kantajalleen. Mekko oli myös suhteellisen hyvin ajan hermoilla. Yläosa oli hologrammimaista paljettikangasta ja myös laukussa toistui kevään “folio”-trendi. Veden värit ovat myös sesongin kuumimpia juttuja, joten puvun helmaosan kangas oli nappi valinta.

Suvi / Port Coton
February 24, 2013Upea! 🙂 Ja ihanan uniikki, muistan että omissa tansseissani moni stressasi sitä, että jos jollain toisella onkin sama mekko kuin itsellä. Tässä ei ainakaan ollut sitä ongelmaa. 😉
Ja äidille tosiaan peukut paljettien ompelemisesta, huh!
http://port-coton-de-suvi.blogspot.fi/
Casey
February 25, 2013Voi kiitos 🙂 äiti on kyllä aikamoinen <3
jani
February 25, 2013anteeksi mut i must be honest: aika juntti design!
Casey
February 25, 2013😀 okei no mielipidekysymyshän tämä on. Ihan asiakkaan toiveiden mukaan tein tämän ja minusta se oli kyllä kaikkea muuta kuin “juntti”.
Emmi L.
February 25, 2013Siis aivan mieletön! 🙂 Olispa itellänikin ollut sun kaltainen sisko kun tanssin, mun puku oli nimittäin ihan hirveä. Muistan edelleen kuinka paljon inhosin sitä. Onneksi hääpuvun sain mieleisen niin se vähän kompensoi 😀
Emmi L.
http://happyfeetingblogi.blogspo.com
Casey
February 26, 2013Hääpuku on kyllä ehkä vielä himpun verran kategoriassa tärkeämpi, joten hyvä että näin päin 🙂 Kiitos!
mjai
February 25, 2013Hmmm. Musta jotenkin tylsä tai kun ei pelkkä paljetti tee mekosta mielenkiintoista ja kun tuo alaosa on niin pitkä, että näyttää että jalat ois kilometrin pituiset.. Mutta pääasia, että kantaja oli tyytyväinen!
oho
February 25, 2013Oho, kaksikin tyyppiä kanssani samaa mieltä siitä, että mekon malli on jotenkin tosi outo eikä sovi kantajalleen. Paljettiyläosa on kaunis ja erittäin hienosti toteutettu, mutta se että se “raja” vedetään tuohon rintojen ja mahan väliin tekee kantajasta hyvin tasapaksun näköisen. 😐 Olisi vedetty raja ihan rintoihin (kuten muillakin vanhojen mekoilla on rintamus tiukka ja erottuu eduksee) tai sitten ihan alas kunnolla mahan seutuville… Onpa erikoinen kaavoitus, täytyy kyllä sanoa. Mutta pääasia että kantaja itse oli onnellinen mekossaan 🙂
Mariia
February 25, 2013Samaa mieltä… Huonosti toteutettu mekko.
Casey
February 26, 2013Ahaa millähän tavalla huonosti toteutettu? En millään pahalla vaan ihan mielenkiinnosta kysyn?
Casey
February 26, 2013Me pohdittiin paljon tuota rajan paikkaa ja meistä tuo oli otollinen, koska se tuli juuri siihen kapeimpaan kohtaan. Jos se olisi jätetty ylemmäs olisi alaosa ollut hurjan pitkä (koska siskoni on niin pitkä muutenkin) ja jos sen olisi laskenut alemmas olisi se ollut todella epäimarteleva. Kaikilla ei ole ampiaisvyötäröä, joten täytyy ottaa huomioon, että myös tyttö voi olla vartaloltaan “tasapaksu” eikä se johdu mekosta. Me ollaan kaikki siskokset tosi “tasapaksuja” 😀 Mutta kuten sanoit, tärkeintä on että mekko miellytti tanssijaa 🙂
Casey
February 26, 2013Alaosa on niin pitkä koska tyttö on melkein 180cm ja vartalon suhteet niin, että jalkojen osuus on huomattavasti suurempi kuin ylävartalon. Minusta paljettimekkoon on taas turha tunkea mitään ylimääräistä ja muutenkin arvostan yksinkertaisia malleja. Mielipidekysymyksiähän nämä on 🙂
utas.
February 26, 2013On hieman kohtuutonta, että ihmiset tulevat haukkumaan tuota mekkoa. Tärkeintä on kuitenkin se, että siskosi on ollut lopputulokseen tyytyväinen ja kantanut sen ylpeänä, sekä nauttinut ihanasta prinsessapäivästä! Kivoja kuvia muutenkin. (:
Casey
February 26, 2013Noh jos ei tykkään niin ei 😀 minusta tuosta nyt ei saa junttia millään ja sopi nimenomaan kantajalleen 🙂 kiitti!
Maria
February 27, 2013Vitsit miten kaunis! Mun mielestä tuossa leikkauksessa ei ole vikaa. 🙂