Sittenkin luontokuvaaja?

Nämä kuvat ovat hyvä osoitus siitä, että myös niissä harmaimmissa ja ankeimmissa syyspäivissä voi olla jotain hyvin kaunista. Viime viikolla huomasin joutsenen meidän rannassa ja se näytti niin uskomattoman kauniilta sekä puhtaanvalkoiselta ruskan sävyttämää kaislikkoa vasten, että oli pakko vetää kengät jalkaan ja käydä ottamassa pari kuvaa. Innostuin touhusta vähän liikaa ja vitsailin jo IG:n puolella, että pitäisi ehkä siirtya luontokuvaamiseen.

Siihen kyllä meidän kodin ympäristö tarjoasi huomattavasti paremmat apajat kuin nykyiseen sisältööni. Joka päivä täällä saa ihastella luonnon omaa näytelmää säätilojen vaihdellessa ja erilaisten lintujen sekä eläimien esiintyessä. Eksoottisin vieras on varmaan ollut harmaahaikara, jonka olen tänä vuonna bongannut useampaankin kertaan. Vaikka en mikään pesunkestävä kaupunkilaistyttö olekaan, niin kyllä sitä välillä on aika huulipyöreänä tässä. Viimeksi tänä aamuna hämmästelin, kun seitsemän joutsenen pari kaarteli tuossa suoraan meidän edessä meren yllä, tehden lähtöään kohti etelää oletettavasti.

Taitaa olla ihka ensimmäinen kerta, kun puhun blogissani linnuista ja luonnosta näin, mutta kai sitä ollaan tämänkin suhteen tultu vanhoiksi, haha. Ei vaan mikäs tässä, luontoaiheet koskettavat ja se on varmasti täysin ok. Ihan pelkästään joutsenen takia en näitä kuvia halunnut julkaista, vaan näissä on muutenkin ihana syksyinen fiilis, joka oikein huutaa laittamaan kynttilöitä palamaan ja kääriytymään viltin alle. Kliseistä tai ei, mutta minä ainakin nautin siitä. Juuri yhtenä päivänä puhuimme mieheni kanssa, että pimenevät illat ovat kyllä omalla tavallansa niin kivoja ja tunnelmallisia. Vaikka kylmyyttä karsastankin, ovat neljä erilaista vuodenaikaa asia, jota varmasti Suomesta pois muuttaessa tulisin isosti kaipaamaan. Sitä nauttii niin erilaisista asioista eri vuoden aikoina, että jos eläisi yhtä ja samaa kesää koko ajan, niin luulisi, että siihen kyllästyisi.

Eri vuodenaikojen ansiosta sitä tulee ihan huomaamatta variaatiota mm. aktiviteetteihin ja ruokiin. Tällä hetkellä kaikki lämpöiset ja ihanan täyteläiset ruoat, kuten vaikkapa sienirisotto tai -pasta houkuttelevat. Lasten kanssa ollaan touhuttu kesän jälkeen taas paljon enemmän sisällä ja esimerkiksi leivottu, tehty majoja ja harjoiteltu ompelemaan. Mini on kyllä näissä kädentaidoissa aivan kuin minä pienenä, näppärä ja sinnikäs. Vaikka muutoin olemme molemmat perusluonteeltamme aika malttamattomia, niin ompeluun ja vaikkapa piirtämiseen jaksamme keskittyä. Ihan kuin minä, mini saattaa keskittyä luovaan tekemiseen pitkän aikaa hiljaa itsekseen. Hän vaatii myös aivan samalla tapaa rauhaa tässä kohtaa ja sen vuoksi minua meinasi alkaa ihan naurattamaan, kun mini tokaisi minulle kovaan ääneen urkkiessani hänen ompeluitaan, että “Hei äiti, etkö tiedä, että ompelijan pitää saada ommella rauhassa?!”. Ei ole omena kauas puusta pudonnut.

Tämä postaus alkoi nyt pahasti rönsyilemään, eikä tässä loppujen lopuksi tainnut ollut mitään punaista lankaa. Toisaalta ihana tehdä välillä tällaista sisältöä, kun tuntuu, että koko alkusyksy oli aika täynnä ennalta suunniteltua materiaalia. Se sisälsi myös monia (ihania!) yhteistöitä, mutta nyt loppuvuoden osalta haluan hieman rauhoittaa blogia ja muita kanaviani sekä keskittyä enemmän täysin vapaaseen sisältöön. Muutamat, tarkkaan harkitut ja mielenkiintoisimmat yhteistyöt olen sopinut tekeväni, mutta muutoin haluan päästää taas oman luovuuteni rajoittamattomaan lentoon. Jos teillä on jotain postaustoiveita tähän loppuvuodelle, niin kuulen niitä mielelläni ja yritän ujuttaa mukaan.

Mukavaa syksyistä viikonvaihdetta kaikesta tästä harmaudesta huolimatta sinne :)

Meidän vauvallako muka allergiaa?

Hypätäämpä välillä täysin eri maailmaan ja oikeastaan minulle ihan uuteen maailmaan. En ole tehnyt täällä blogissa säännöllistä, joka kuukauden vauva-päivitystä, mutta aina välillä olen vauvasta sekä siihen liittyvistä asioista puhunut ja saanut teiltä ihan mielettömän paljon vertaistukea. Sitä kaipaisin nyt taas, joten siksi haluan puhua tästä, minulle oikeastaan hyvin tuntemattomasta aiheesta nimeltä allergia.

Aloitetaan sillä, että minä, mieheni tai esikoinen emme ole allergisia yhtikäs millekään. Eikä myöskään ole kukaan lähipiirissämme. Lähin sukulainen, jolta jonkinlainen allergia löytyy taitaa olla serkkuni lapsi. Olen ymmärtänyt, että allergiat ja ruoka-aineisiin liittyvät yliherkkyydet ovat pitkälti tai ainakin osittain periytyvää sorttia. En siis koskaan ikimaailmassa kuvitellut, että meidän tytöistä voisi jompikumpi olla allerginen.

Kuopuksen alkuvaiheen haasteista olen täällä jo kerran puhunut, mutta kun niistä yli päästiin, tuntui elämä taas helpolta ja vauva-arki jotenkin normaalilta, jos näin voi sanoa. Loppukeväästä ja alkukesästä vauva alkoi maistelemaan erilaisia soseita normaaliin tahtiin. Alkuun kaikki menikin hyvin, mutta ehkä juuri siinä 6kk kohdalla, kun mukaan astui isompi kirjo ruoka-aineita ja mm. puurot, jokin muuttui. Pikkuisella on todettu jo aikaisemmin vielä atopia, joten iho-oireita on ollut jonkin verran ihan syntymästä saakka. Siksi en aluksi ollut kovin huolissaan, kun posket välillä punottivat ja iho tuntui niin sanotusti lehahtavan. Tilanne kuitenkin paheni.

Vauvan posket olivat ajoittain ihan kirkkaan punaiset, täynnä ihottumaa ja suun ympärys täynnä finnimäisiä näppylöitä. Samaan aikaan lehahti myös pepun alue ja silloin ilmaisin ensimmäisen kerran huoleni mahdollisesta ruoka-aineallergiasta. Minua kuitenkin vakuuteltiin sekä tuttujen että ammatti-ihmisten toimesta, että ei hätää nuo kaikki johtuvat varmasti vain atopiasta, hampaiden tulosta, hikoilusta kesäkuumalla jne. Luotin heidän sanaan, vaikka jokin pieni ääni sisälläni (ilmeisesti se kuuluisa äidinvaisto) sanoi, että jokin ei nyt ole kohdillaan. Loppukesästä tilanne oli ehkä pahimmillaan ja vauvalle oli kehittynyt myös ihmeellinen sitkeä nuha+yskä. Hän oli todella tukkoinen ja limainen koko ajan, mutta ei kuitenkaan yhtään kipeä. Käytimme häntä parikin kertaa lääkärissä vain kuullaksemme, että ei hänellä ole mitään vikaa korvissa tai keuhkoissa. Kaikki olivat puhtaat, mutta silti tämä röhä ja limaisuus jatkui toista kuukautta.

Sitten eräällä Helsingin reissulla annoin vauvalle purkkisosetta ruoaksi ja miltei heti sen jälkeen hänen naamasta lehahti aivan tulipunaiseksi. Illalla se oli taas näppylöitä täynnä ja seuraavana aamuna vaipasta paljastui kipeä näky. Kirosin mielessäni, että nyt riittää. Nyt selvitän mikä pientä vaivaa ja kirjasin paperille kaikki ruoka-aineet mitä hän oli viime aikoina saanut. Päätin aloittaa testin, jolla selvittäisin mahdollisen ruoka-aineallergian.

Tähän väliin kerrottakoon, että haasteita testiin toi se, että meidän kuopus ei ole mikään maailman helpoin ruoan suhteen, kuten ei ollut/ole esikoinenkaan. En sanoisi, että he nirsoja varsinaisesti ovat, maistavat kyllä kaikkea, mutta loppupeleissä aika valikoivia ruoan suhteen. Kuopukselle minun tekemät soseet eivät ole koskaan maistuneet, vaan ainoastaan kaupan omat. Kaupan omistakin vain tietyt ja mahdollisimman silkkiset kelpaavat, joten aikaisin aloitettu sormiruokailu ei myöskään ole tullut kyseeseen. Onneksi nyt näin 9kk iässä sen makuun ollaan jo päästy ja se onkin vienyt ruokailua huomattavasti kivempaan suuntaan. Minun tekemät soseet eivät edelleenkään maistu, mutta nyt tyttö osaa jo niellä hieman isompia palasia ja voin näin ollen syödä jonkin verran samoja (suolattomia) ruokia kuin me. Yhä edelleen annan hänelle kuitenkin myös kaupan soseita kasvun takaamiseksi, sillä ilman niitä ruokamäärät jäisivät ihan liian pieniksi, eikä se pienehkön vauvan kohdalla ole kovinkaan hyvä asia.

Mutta niin palataampa siihen allergiamysteeriin, jota aloitin siis selvittämään muutamia viikkoja sitten. Alkuun tuntui, että se oli yhtä neulan etsimistä heinäsuovasta, mutta sitten yhtäkkiä minulle valkeni. Omena. Tuo aika klassinen allergian aiheuttaja oli kaiken tämän takana. Omenaa löytyy monesta hedelmäsoseesta, vauvojen smoothieista, puuroista sekä jopa niistä purkkiruuista. Kun karsin kaiken omenan pois, oireet hävisivät parissa päivässä. Iho parani silmissä ja se hämmentävä 2,5kk kestänyt yskä sekä limaisuus katosivat myös. Kuin tuhka tuuleen. Luin jostain allergialiiton ym. sivuilta, että joskus harvoin vauvojen allergiaoireisiin kuuluu nimenomaan tällaista limaisuutta, joka saattaa muistuttaa flunssaa. Sellaisena minäkin tätä pitkään pidin, mutta näin jälkeen päin käsitän, että kaikki tämä “flunssaisuus” ja ne ikävät iho-oireet johtuivat vain omenasta.

Omena on nyt siis syvästi pannassa meidän vauvalta, mutta onneksi se ei paljon elämää haittaa tai rajoita. Huomattavasti haastavempaa oli tajuta tämä kaikki ja löytää se allergisoiva aine. Allergiaepäilyn selvittäminen oli stressaavaa ja vei paljon energiaa myös äidiltä. Varsinkin, kun tämä maailma oli minulle niin vieras. Nyt ymmärrän kyllä paljon paremmin niitä vanhempia, jotka kamppailevat lasten allergioiden kanssa. Tosin heille, joilla useampi lapsi on allerginen, on tämä ehkä jo tuttua. Minusta tuntui monen päivänä, että olin aivan hukassa asian kanssa, enkä tiennyt mitä tehdä, mutta onneksi apua on tähänkin tarjolla monelta taholta. Kuten esimerkiksi neuvolasta, johon soitinkin nyt selvitettyä mysteerin. Sain sieltä vinkkejä miten toimia nyt jatkossa ja tähän alkuun otamme nyt pitkän tauon allergisoivasta ruoka-aineesta. Myöhemmin on sitten tarkoitus yrittää lähteä siedättämään omenaa tytön ruokavalioon. Jos tähän siedättämiseen löytyy teiltä vinkkejä, niin kuulen niitä mielelläni! Oletteko onnistuneet siedättämään allergisoivan ruoka-aineen, niin ettei siitä enää oireita tule? Minkälaisia allergioita teidän naperoilta löytyy? Mitä oireita? Miten ne vaikuttavat teidän arkeen? 

Pitkään epäilin, että omenan lisäksi myös porkkana aiheuttaisi vauvalle oireita, mutta se on vielä hieman epävarmaa. Välillä porkkanasta ei tule mitään, mutta välillä tulee, samantyylisiä, tosin huomattavasti lievempiä kuin omenasta. On kai hyvin tavanomaista olla allerginen sekä omenalle että porkkanalle, kun kyseessä on jonkinlainen ristiallergia, johon kytkeytyy myös siitepöly. Vielä en ole varma miten toimia porkkanan suhteen, mutta ehkä jos siitä ei mitään sen kummempaa oiretta ilmennyt, niin riittää, että se yksi ja ainut meidän pienelle pahempia allergiaoireita aiheuttava ruoka-aine on nyt onnistuneesti karsittu ruokavaliosta.

Tämä koko allergiatapaus oli hyvä muistutus itselleni siitä, että useasti se kuuluisa äidinvaisto osuu oikeaan. Pitäisi vain luottaa siihen ja toimia sen mukaan. Mitään vahinkoa ei onneksi käynyt, kun allergiaoireet ovat kuitenkin olleet suhteellisen lieviä, mutta kyllä se vähän nakertaa mieltä, etten äitinä tajunnut ärsyttäväni lastani jollakin ruoka-aineella, joka hänelle ei selvästikään sovi ja “kidutin” häntä ihan syyttä alkukesästä lähtien. Ensi kerralla kuuntelen kyllä sitä voimakasta äidinvaistoa, joka aistii tällaiset jutut yleensä paljon ennen muita.

ps. Kuvituskuvana kaksi ihan tavallista ruokailukuvaa eikä mitään varsinaisia allergiakuvia, sillä en oikein koe omiin kanaviini tai omaan tyyliini sopivaksi julkaista lapsestani kuvia, joissa hän on millään tapaa “kipeä”. Pahoittelut siis, jos joku olisi kaivannut kuvia ihottumasta.