Hei taas blogimaailma

Posted on

Tuntuupa omituiselta kirjoittaa tänne. Haparoin ensin salasanan kanssa, sitten meni tovi ennen kuin kirjoituskenttä ja sen toiminnot alkoivat taas tuntumaan tutuilta. En ole koskaan aikaisemmin pitänyt blogista näin pitkää taukoa. Melkein kahden kuukauden loma oli kuitenkin tässä kohtaa välttämätön. Se oli rehellinen sairasloma, sillä minusta ei vain ollut tähän. Yhdessä vaiheessa minusta ei ollut mihinkään työhön, vaan jouduin ensimmäistä kertaa yrittäjävuosieni aikana laittamaan asiakkaalle viestiä, että julkaisuja on siirrettävä. Meilit kasaantuivat ja aika tuntui pysähtyvän kaikissa kanavissani. Se tuntui alkuun tosi pahalta, mutta jälkeenpäin olen miettinyt, että hitsi vie näin monta vuotta ilman ainuttakaan sairaslomaa on aika hyvin. Ei sillä, että sen ottamisessa olisi yhtään mitään pahaa, vaan että olen kiitollinen siitä, ettei sitä ole tarvittu. Mutta kuten tiedämme, meille kaikille tulee eteen jossain kohtaa sellainen ajanjakso, jolloin oma hyvinvointi ja lepo menevät kaiken edelle.

Jos minua ajoittain harmitti se, ettei minusta ollut näihin hommiin, niin tuhat kertaa enemmän itkin sitä, etten jaksanut aina olla lasteni kanssa. Se oli kova pala ja on edelleenkin. Lapset ovat kuitenkin siitä loistavia, että he sopeutuvat. Ja vielä huomattavasti nopeammin sekä paremmin kuin me aikuiset. Kun äiti oli “vähän väsynyt”, toivat tytöt leikkiruokaa sänkyyn ja piirsivät parane pian -kortteja. Heidän silmistään ei paistanut huoli, vaan suunnaton auttamisen ilo.

Nyt olen jaksanut lasten kanssa taas touhuta ja palata pikku hiljaa töiden pariin, vaikka edelleen teen lyhyempää päivää ja viikkoa. Olo on ollut päivä päivältä parempi ja toivottavasti se tästä vain kohenee. Olen ottanut rutiiniksi käydä aamukävelyllä ja äsken kävimme Jannin kanssa heittämässä taas aurinkoisen aamulenkin. Viikkoja käytännössä sängyn pohjalla ryvenneenä on kyllä ollut maailman paras juttu päästä taas liikkumaan.

Tänään lenkin jälkeen tuntui myös pitkästä aikaa siltä, että halusin ja jaksoin taas avata blogin. Monia ajatuksia, jopa blogin lopettamisesta on pyörinyt viime kuukausien aikana päässä, mutta vielä ei aika tunnu olevan sille oikea. Jotain annettavaa minulla vielä on tai blogilla minulle. Kerroin eilen luottavani elämässä aika vahvasti intuitioon ja niin teen tässäkin. Kyllä sen sitten tuntee, kun on joku asia tulossa tiensä päähän. Tänään se ei ole tämä blogi.

Ihanaa olla taas täällä ♥ mitä teille kuuluu?

Operaatio tutti pois taaperolta

Posted on

“Mitens teidän hiihtoloma suunnitelmat?” “Noh ajateltiin vähän käydä lasten kanssa retkillä ja ulkoilla ja olla vaan yhdessä ja ja ja” “mitens teidän?” “Me ajateltiin ottaa tutti pois taaperolta”

Operaatio tutti veks alkaa tänään. Äitiä jännittää. Lapsi raukka ei vielä oikein ymmärrä mitään, vaikka häntä on “lämmitelty” tähän jo pari viikkoa. Sain teiltä Instan kautta listan erilaisista keinoista tutin heivaamiseen, joten jaan ne nyt tässä. Ensi viikolla voin sitten kertoa, miten meidän tuttitarina meni.

Tuttien vieroitus voi olla semi helppo homma tai sitten kunnon tahtojen taistelu. Tuti voi ottaa pois käytöstä vähitellen: Ensin vain unikäyttöön & hätätapauksissa, sitten pois esim. päikkäreiltä ja päivähoidosta. Lopuksi tutti jää myös pois yökäytöstä. Me ollaan periaatteessa tehty tätä, mutta ei kuitenkaan mitenkään järjestelmällisesti. Nyt tutti on ollut turvana nukkuessa ja välillä “hätätilanteissa” sekä vastikään päiväkotiin tutustuessa. Itse koen kuitenkin, että kertalaakista tutin pois ottaminen on tehokkaampaa aikakin meidän tempperamenttisilla tytöillä, joten sellainen laastarin repäisy olisi nyt luvassa. Ja jollain seuraavista keinoista:

  • Leikataan tutit päät irti -> niitä ei pysty enää imeskelemään. – Tässä on mahdollisuus, että tutit jäävät vielä hetkeksi taloon, jolloin lapsi voi haluta pitää niitä kädessä ja/tai mahdollisesti haluta heitellä niitä, mutta onko se hyvä vai paha juttu?
  • Laitetaan tutit pakettiin ja viedään “naapurin vauvalle” tai “metsän eläimille”. Vauva tai eläimet voivat antaa pienen vastalahjan isolle lapselle, joka ei tarvitse enää tuttia. – Tämä tehtiin esikoisen kanssa ja se toimi hyvin!
  • Käydään valitsemassa lapsen kanssa tuttien tilalle muu “turva” unille, jos ei unilelua ennestään ole ja jätetään tutit kaupan roskakoriin. – Tää voisi toimia meillä nyt, koska kuopuksella ei ole unilelua, vaan pitää toista tuttia kädessä “unileluna”. Hän on myös sen verran iso, että voisi sen puolesta toimia myös.
  • Kiinnitetään tutti esim jesarilla syöttötuoliin ja annetaan lapsen imeä tuttia vain siinä vieressä seistessä. Kyllästyy kuulemma yllättävän nopeasti – Tämä kikka oli näistä ehkä se hauskin ja häikäilemättömin :D tekisi jopa mieli empiirisen tutkimuksen vuoksi testata, mutta veikkaan, että meidän tulisieluun tämä ei ehkä toimisi. Hän saisi luultavasti tutin siitä irti tai jos ei saisi, niin tuoli saisi kyytiä :D

Tähän kohtaan haluan vielä sanoa, että oma mielipide tuteista ylipäätänsä vauvalla on, että ne tuli tarpeeseen meillä ja on ollut suureksi avuksi. Tuteista luopuminen käy jollain itsestään, jollain tosi helposti ja jollain sitten vaikeimman kautta. Se missä iässä tuteista luovutaan riippuu taas vanhemman (ja välillä lapsen) mielipiteestä. Meidän oli tarkoitus ottaa tutit pois 2v kohdalla, mutta kuten esikoisen kanssa tähän samaan syssyyn sattui päiväkodin aloitus hieman yllättäen, niin siirrettiin sitä nyt parilla kuukaudella. Meillä isot muutokset ovat aina lapsilla ottaneet hieman aikaa ja kantapään kautta olen oppinut, että kannattaa ehkä porrastaa niitä, jos mahdollista. Koska tutticase ei ollut niin akuutti kuin päiväkoti, niin päätin antaa lapsen taas sopeutua hetken uuteen paikkaan ja rytmiin ennen kuin teen lisää muutoksia pienen elämään. Lapsen silmin nämä voivat olla tosi suuria asioita, vaikka meistä vanhemmista ne eivät tuntuisi kummoisilta. Mutta kukin tavallaan ja omaa lasta myötäillen!

Nyt toivottakaan meille onnea :D sormet ristiin, että tää menee näppärästi!