*Pro bono-yhteistyö Neurosonic

Viime talvi ja kevät olivat minulle ehkä elämäni raskainta aikaa. Kärsin paniikkikohtauksista, lukuisista stressiperäisistä vaivoista ja mysteerisistä kivuista, joista osa ajoi minut aina päivystykseen saakka. Useamman kuukauden ajan juoksin lääkäriltä ja avulta toiselle. Minut tutkittiin perin pohjin ja kaikki yrittivät auttaa parhaansa mukaan. Isoksi helpotuksekseni mitään vakavaa ei löytynyt, mutta keho sekä myös mieli oli silti rikki ja pahasti. Yhdessä hetkessä saatoin tuntea olevani taas energisempi ja enemmän oma itseni, mutta sitten heti perään makasin taas kuilun pohjalla. Se oli ahdistavaa ja pelottavaa. Tuntui kuin joku olisi varastanut kehoni, tehnyt siitä heikon ja sairaan sekä sekoittanut vielä pääni kaupan päälle.

Kun aikaa kului, tiedottomuus siitä, mikä minua oikein vaivasi alkoi kalvata mieltäni joka ikinen päivä. Olin jatkuvasti “pakene ja taistele” -tilassa, vaikka yritin rentoutua ja levätä. Yhtenä päivänä sisko kysyi minulta, että voisinkohan kärsiä sympakotoniasta, kuten hän aikoinaan? Sympakotonialla tarkoitetaan autonomisen hermoston yliaktiivisuutta eli keho käy jatkuvasti ylikierroksilla. Luettuani vaivasta aloin vahvasti uskomaan, että tästä oli kyse. Hyvin pitkältä aikaväliltä kertynyt uupumus oli vienyt kehoni niin pahaan stressitilaan, että hermostoni ei sitä enää kestänyt. Se oli aivan riekaleina. Pitkittynyt stressi ja uupumus olivat aiheuttaneet sen, että sympaattinen hermostoni oli ottanut vallan ja jäänyt ns. päälle, vaikka sen pitäisi aktivoitua vain tilassa, jossa ihmiseltä vaaditaan toimintaa. Normaalitilassa sympaattinen hermosto väistyy tilanteen päätyttyä ja ihminen pystyy rentoutumaan sekä palautumaan. Minä en palautunut, enkä pystynyt rentoutumaan. Kehoni hälyytti sympakotoniasta monin tavoin, mm. suolisto- ja uniongelmilla, keskittymisvaikeuksilla, päänsäryillä ja väsymyksellä. Lista vaivoista oli pitkä, mutta oli helpottavaa ymmärtää, että kyseessä ei ollut sairaus vaan kehon epätasapainotila. Ilman siskoani ja hänen omia kokemuksiaan en olisi ehkä näinkään nopeasti ottanut selkoa ongelmastani.

Sympakotonian hoitaminen osottautui kuitenkin yllättävän haastavaksi. Kokeilin monenlaisia keinoja ja minulle vakuutettiin, että kaikki helpottuisi, kun vain lepäisin ja ottaisin rennosti. Se oli vaikeampaa kuin olin koskaan kuvitellut, sillä kehoni oli itsepäinen ja “niin tiloissa”, ettei se enää osannut rentoutua. Osa hyväksi todetuista apukeinoista löi vain lisää vettä myllyyn ja osasta en taas saanut mitään irti. Ymmärsin, että oli löydettävä se minulle sopiva keino saada kehoni tasapainoon. Siinä kohtaa päätin kokeilla ensimmäisen kerran Neurosonicia, jota paikallinen joogaohjaaja oli minulle lämpimästi suositellut. Näin jälkikäteen olen hänelle ikuisesti kiitollinen tästä suosituksesta, sillä kuten ehkä arvaatte, se toimi. En sano, että Neurosonic suoranaisesti minut paransi, mutta sillä on ollut suuri vaikutus siihen, että tänään, kun tätä kirjoitan tunnen oloni taas omaksi itsekseni, olen energinen ja levännyt.

Tästä syystä palan myös halusta kirjoittaa Neurosonicista teille. Kertoa oman tarinani ja sen mistä apu lopulta löytyi. Kuten alun “pro bono-yhteistyö” -merkintä kertoo, ei minulle tästä julkaisusta makseta palkkaa. Haluan kirjoittaa tästä siksi, että jos siellä jossain on joku toinen, joka kärsii juuri nyt näistä samoista oireista tai elää muuten hyvin stressaavaa tai uuvuttavaa elämänvaihetta, niin toivon voivani tarjota hänelle yhden apukeinon lisää. Kuten tämä mainitsemani joogaohjaaja tarjosi minulle. Kirjoitan tätä siis puhtaasti oman kokemukseni pohjalta ja koko sydämestäni.

Mutta palataan siihen hetkeen, kun astelin ensimmäistä kertaa Minna Bergholmin joogastudiolle ja asetuin makuulle Neurosonic-patjalle. Oli toukokuu ja olin kärsinyt oireistani puolen vuoden ajan. En odottanut patjan tekevän ihmeitä, mutta toivoin, että tuntisin edes jotain. Olin todella jännittynyt ja päädyimme kokeilemaan Neurosonic-patjaa kaikista matalimmilla tehoilla. Reilun puolen tunnin ohjelma kului hitaasti. Joogaohjaaja kertoi monen nukahtaneen sen aikana, mutta minä en nukahtanut. En osannut rentoutua siinäkään hetkessä, vaan pääni vilisi ajatuksia. Jossain kohtaa harmittelin jo koko kokeilua, ei tästä olisi mitään hyötyä, minä mietin siinä silmät kiinni makoillessani lämpöisen viltin alla, rentouttava musiikki korvissani. Ehkä noin 25 minuutin jälkeen kehoni alkoi yhtäkkiä rentoutua. Jäsen jäseneltä tunsin, miten joku antoi periksi. Se ei ollut radikaalia lihasten rentoutumista, mutta sen verran selkeää, että sen siinä makuullani huomasin. Mieli alkoi myös rauhoittua ja yhtäkkiä huomasin silmäluomieni painavan. Silloin ohjelma loppui ja Neurosonicin värinä allani lakkasi. Hassua, ajattelin ja nousin hitaasti istumaan. Join ohjeen mukaan runsaasti vettä ja lähdin kohti kotia ilman sen kummempia tuntemuksia. Kahden tunnin kuluttua tästä minuun iski armoton väsymys. Väsymys, jota en ollut kokenut edes ollessani todella uupunut. Lopulta en jaksanut enää nostaa edes käsiäni, vaan lysähdin vain sohvalle ja nukahdin. Heräsin siitä muutaman tunnin jälkeen tokkurassa. Lihakset olivat yhä vetelät kuin relaksantteja saaneet, joten tein vain pakollisen iltapuuhat ja jatkoin suoraan yöunille. Seuraavana aamuna heräsin pirteämpänä ja energisempänä kuin puoleen vuoteen ja olo oli hämmentynyt. Oliko tässä tosiaan ratkaisu ongelmaani?

Tähän väliin on ehkä hyvä kertoa teille muutama sana Neurosonicista. Mikä se oikein onkaan? Neurosonic on matalataajuus-hoito, joka on kehitetty lievittämään erilaisia kehollisia stressi- ja jännitystiloja. Hoidossa kehoon lähetetään matalataajuista värähtelyä, mikä rauhoittaa autonomista hermostoa ja mieltä. Eli juuri sitä, joka itselläni kävi valtavilla kierroksilla. Neurosonic lisää vastaavasti parasympaattista toimintaa ja edesauttaa näin kokonaisvaltaista palautumista. Tähän olin pyrkinyt myös monilla muilla keinoilla, mutta ongelmakseni oli muodostunut kehoni itsepäisyys. Se ei pystynyt eikä halunnut rentoutua, vaikka kuinka yritin. Tähän kiteytyy ehkä se, miksi minä löysin avun juuri Neurosonicista. Neurosonic nimittäin ohjaa kehoa meditaation kaltaiseen tilaan, jolloin palautuminen nopeutuu ja tehostuu. Pakotettu meditaatiota oli ainoa keino saada kehoni irti niistä valtavista jännitystilaverkoista, jotka olin siihen tietämättäni, hämäkkimäisesti kutonut. Sen sijaan, että mieleni työskenteli rentoutuakseen teki patjan värähtely nyt sen puolestani.

Hoidosta ja värähtelyn vaikutuksista on tehty useita tutkimuksia. Se on tarjonnut apua uniongelmiin, stressiin ja palautumiseen. Myös urheilijat ovat löytäneet Neurosonicin ja käyttävät sitä palautumisen lisäksi esimerkiksi vireystilan nostamiseen ennen vaativaa suoritusta. Neurosonicia voi ohjata omalla sovelluksella puhelimen kautta ja sieltä on valittavissa erilaisia ja eri pituisia ohjelmia hieman eri tarkoituksiin. Itse olen pääasiassa käyttänyt rentoutumista ja palautumista, jotka ovat olleet oleellinen apu stressiperäisten oireiden, unihäiriöiden ja hermostollisten ongelmien lievittämiseen. Myös haasteellinen kylkikipuni on lievittynyt Neurosonicin avulla.

Neurosonic kuulostaa näin kirjoitettuna melkoiselta ihmelaitteelta, mutta sitä se on nimenomaan minulle ollut. Alkuun kävin joogastudiolla noin kerran viikossa Neurosonic-hoidossa, mutta sittemmin olen päässyt kokeilemaan sitä aktiivisemmin kiitos Neurosonicin tarjoaman patjan vuokraus -mahdollisuuden. Neurosonic halusi tarjota minulle kotilainaan yhtä heidän patjoistaan, jotta voisin nähdä minkälainen vaikutus aktiivisemmalla ja monipuolisemmalla käytöllä omalla kohdallani on. Alkuun teinkin hoitoja useamman kerran viikossa ja joskus jopa aamuyöstä, jos en pystynyt nukkumaan. Pikku hiljaa kerrat ovat harvenneet, enkä koe enää tarvitsevani hoitoa niin usein, mutta pelkkä ajatus siitä turvasta oireiden palatessa on rauhoittanut mieltä. Näiden parin kuukauden aikana olen huomannut merkittävän muutoksen kehossani sekä fyysisesti että psyykkisesti. Neurosonic on tehnyt minulle juuri sen, mitä lupaakin; rauhoittanut autonomista hermostoa ja mieltä.

Tiedän jo nyt, että tässä on hoitomuoto, johon tarpeen tullen tukeudun myöhemmin tutulla joogastudiolla patjan kotivuokrauksen päätyttyä. Nykyisin osaan tunnistaa paremmin kehoni ensimmäiset hälytysmerkit, sekä myös hoitaa niitä. Olen veisannut ylistysvirttä Neurosonicista sukulaisille, ystäville ja pitkin naapurustoa. Kaikille tämä ei ehkä sovi tai tuo vastaavanlaista apua kuin minulle, mutta mahdollisuus tarjota sitä edes yhdelle kohtalotoverille antoi tarpeeksi motivaatiota kirjoittaa tämän tekstin.

Uupumus ja stressi ovat viime vuosina olleet paljon tapetilla ja yhä useampi on uskaltanut puhua näistä ongelmista ääneen. On hienoa, että uskalletaan antaa kasvot näille vaikeille ja ennen niin vaietuille asioille sekä kertoa välillä pelottaviakin tarinoita siitä, miten syviin vesiin nämä ovat ihmisiä vieneet. Monesti näissä tarinoissa on kuitenkin aukko siinä paranemisen kohdalla. Toipuminen oli pitkä, mutta kuinka se tapahtui? Mistä ihmiset lopulta löysivät avun? Olkoon tämä minun postaukseni juurikin se pätkä tarinaa, jossa kerrotaan kuinka uupumuksesta, stressistä ja hermoston yliaktiivisuudesta voi parantua. Tai kuinka minä paranin tällä erää.