Pientä pintaremonttia uudessa talossa

Harvase viikko tai oikeastaan päivä minulta kysellään onko meidän talo nyt kokonaan valmis ja aina naurahdan siihen, että ehei, ei ole. Täällä puuhaa riittää edelleen ja vauvavuosi on hidastanut menoa sekä muuttanut hieman suunnitelmiamme. Hieman vajaa vuosi sitten muutimme aikamoisella rytinällä tänne jouluksi, sillä minulla oli erittäin vahva kutina siitä, että vauvakin haluaisi tulla maailmaan ennen pyhiä. Ja niinhän siinä sitten kävi, että jouluaattona uuden kodin lisäksi meillä oli uusi perheenjäsen. Siinä kohtaa ne kaikki ajatukset viimeistellä uusi koti unohtui ja siirtyi jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Vuoden varrella monia asioita on onneksi ehditty jo saattaa loppuun, mutta paljon on vielä kesken.

Päätin ottaa loppuvuoden töiden osalta rennommin ja käyttää vauvan päiväuniajat ennemminkin kodin laittoon kuin tietokoneella nakuttamiseen. Se on tuottanut jo hieman tulosta ja toivottavasti jouluun mennessä saadaan isompia kokonaisuuksia valmiiksi. Keskeneräisten juttujen lisäksi täällä asuessa on tullut esille jotain kohtia, jotka kaipaavat ihan suoraan sanottuna muutosta ja korjausta. Ensikertalaisina onnistuimme rakennusprojektissa ihan hyvin, mutta silti jotain asioita jäi huomioimatta ja lopun kova tahti vaati veronsa heijastuen mm. hieman hätäisiin valintoihin. Hätäisillä valinnoilla tarkoitan nyt esimerkiksi maalisävyjä ja tiettyjä viimeistelyitä, joita olemme nyt mieheni kanssa yhdessä tuumin päättäneet muuttaa.

 

Ensimmäisenä muutoskohteena on ollut työhuoneeksi alunperin ajateltu yläkerran kolmas makuuhuone. Siitä tehdään kuin tehdäänkin nyt vauvalle oma huone. Tässä alla näette realistiset otokset siitä, miltä huone on nämä 11 kuukatta näyttänyt. Purkamattomia muuttolaatikoita pitkin lattioita ja ilmapatja varapetinä meille vanhemmille vauvan huonojen yöunien vuoksi. Tulostin nököttää yhdessä nurkassa ja piiloon jäävää seinää vasten nojaavat epämääräiset kaapit, jonka hyllyt notkuvat pölyyntynyttä toimistotavaraa. Työpöydän ehdimme jo täältä raivata ennen kuvien ottoa, mutta ei se paljon tilannetta olisi pelastanut. Tämä on karu totuus kaikkien niiden kauniin sisustukuvien takaa.

Kolmas makuuhuone on siis vajaan vuoden toiminut lähinnä varastona sen sijaan, että siitä olisi missään vaiheessa kuoriutunut se upea kotitoimisto, josta alkujaan haaveilimme. Syyt tähän ovat yksinkertaiset; minun kotitoimistoni on muuttopäivästä alkaen ollut keittiönpöydän ääressä ja mies tekee töitä omalla toimistollaan Kotkan keskustassa. Meillä ei siis lopulta ollutkaan käyttöä työhuoneelle kotona ja siitä syystä päätimme nyt muuttaa huoneen ilmeen totaalisesti sekä tehdä siitä kotoisan paikan kuopukselle.

Aivan ensimmäiseksi huone raivattiin kaikista tavaroista ja sen jälkeen se maalattiin. Seinät oli ennen muuttoa sudittu samalla hennolla “höyhen”-sävyllä kuin yläkerran aula, sillä ajatuksella, että se toimisi neutraalina kuvaustaustana minulle. Yhtäkään kuvaa en kuitenkaan ole tuossa huoneessa ottanut (krhm miksiköhän) ja koska kyseinen sävy tuntui vähän tylsältä sekä kylmältä lastenhuoneeseen, päätimme vaihtaa sen. Päädyimme (lue: minä päädyin :D) lopulta hieman lämpöisempään sävyyn verrattuna esimerkiksi toiseen lastenhuoneeseen, jonka seinät ovat selkeästi harmaat.

Tämä “harmaabeigeksi” kutsumani lämpöisempi sävy toistui useissa pinnaamissani inspiraatiokuvissa ja sellaista lähdin tänne tavoittelemaan. Mieheni ei alkuun innostunut sävystä yhtään ja kieltämättä päivä maalauksen jälkeen aloin itsekin epäröimään oliko valintani liian tumma tai liian beige, mutta nyt pari päivää huonetta katseltuani ja muutamia huonekaluja soviteltuani olen alkanut todella lämmetä tälle. Näistä kuvista näkee hyvin, miten sävy on auringonvalossa melko lämmin beige, mutta sitten varjossa selkeästi harmaampi. Olen yhä sitä mieltä, että asteen vaaleampi sävy olisi ollut myös kokeilemisen arvoinen, mutta nyt täytyy ajatella niin, että kerrankin uskaltauduin laittamaan syvemmän värin seinään sekä välttelemään kunnolla sitä kokovalkoista sisustusta, joka aikoinaan oli niin trendikäs. Ja onhan tämä sävy esimerkiksi meidän lattian parina todella hyvä match!

Nyt kun maalausurakka on ohi, täytyy enää vain kantaa kalusteet sisään, asentaa kaapistot ja antaa pikkuisen tulla nuuhkimaan uuden kolonsa tuoksuja. Sen jälkeen voin sitten alkaa leikkimään sisustuksen kanssa. Lupaan postailla tänne lisää kuvia, kun huoneeseen saadaan vähän enemmän ilmettä :)

ps. Myös muita kotiin liittyviä postaustoiveita saa mielellään esittää, sillä niihin on helppoa paneutua tässä kohtaa, kun ne asiat pyörivät jo valmiiksi päivittäin päässä!

Uni revolution ja yksi hieman hitaalla käyvä äiti

Voihan uni sentään! Näinhän siinä aina käy, kun jostain asiasta ääneen valittelee; kuin salaman iskusta alkaa muutoksia tapahtua heti. Samalla lailla kävi myös meidän unikatastrofin kohdalla. Heti sen jälkeen, kun olin avannut suuni täällä pari kuukautta kestäneestä surkeasta unijaksosta, alkoi muutoksen tuulet puhaltaa. Mitään radikaalia ja täysin pysyvää muutosta ei olla vielä saatu aikaiseksi, mutta väläyksiä paremmasta kyllä. Ja luojan kiitos näin, sillä tämä marraskuun pimeys yhdistettynä vauvan katastrofaaliseen unijaksoon vastasi vähintäänkin jotain alkukantaista kidutusmenetelmää. En muista olenko koskaan ollut niin masentunut ja ahdistunut väsymyksen vuoksi kuin viimeisen kuukauden ajan.

Nopeasti ihminen kuitenkin tuollaisesta “kidutusmenetelmästä” toipuu ja unohtaa kuinka kauheaa se olikaan. Me hullut lähdimme vielä mieheni kanssa viime viikonloppuna juhlistamaan jalkapallosensaatiota, Rivelutionia, vaikka alkuun vannoimme, että menisimme ajoissa nukkumaan ja nukkuisimme hotellin rauhassa viikkojen univelkoja pois. En tiedä aavistiko vauva, että puoli kuuteen asti juhlivia vanhempia kannattaisi ehkä hieman sääliä vai mistä oli kyse, mutta jo seuraavana yönä hän alkoi antaa viitteitä paremmista yöunista. Arvelin, että siirto omaan huoneeseen voisi auttaa tässä asiassa, mutta sitä emme itse asiassa ehtineet vielä tehdä.

Sen sijaan muutimme hieman hänen päivärytmiään ja rupesimme tankkaamaan iltaisin enemmän ruokaa maidon sijaan. Maitoa (korviketta) hän saa edelleen suositusten mukaan, mutta enemmän aamu- ja aamupäiväpainotteisesti. Illalla syödään 17-20 välillä kaksi tukevaa ateriaa, sekä niin paljon ekstraa kuin vaan tyttö haluaa (syötiin jo siis ennen tätä, mutta nyt ollaan panostettu tähän entistä enemmän). Yhtiin päiväuniin siirtymistä yritimme jo kuukausi takaperin, mutta silloin vauva taisi olla vielä liian pieni siihen ja nukahteli illalla syliin. Nyt muutos kahdista päikkäreistä yhtiin meni kuitenkin kivuttomasti ja tämä rytmi tuntuu sopivan kaikille paremmin. Muutenkin vauva tuntuu olevan tyytyväisempi, ruokahalu parempi ja yöunetkin ovat tosiaan osoittaneet parannuksen merkkejä. Yhtenä yönä hän posotti yhdellä tutin laitolla 11 tuntia unta putkeen ja se kuulkaas tuntui paremmalta luksukselta kuin mikään hemmotteluhoito tai materia koskaan :D Se, että saa nukkua putkeen useamman tunnin unipätkän, kun hetken aikaa olet nukkunut vain n. tunnin pituisia kevyitä nokosia yöt läpeensä, on jotain niin maata mullistavaa. Kyllä tätä osaa taas arvostaa ihan eri tavalla.

Vielä en kuitenkaan mitään voiton tanssia täällä tanssi, sillä voihan se olla, että uusia huonompia unijaksoja on vielä edessä päin. Jos näin on, niin ne otetaan sitten aikanaan vastaan urhoollisesti taistellen. Naurattaa, että mieheni kanssa käytämme nykyään vauvan unista vain kaikkia sotilaallisia termejä, mutta rehellisesti sanoen, on tämä vauvavuosi aikamoinen sotataistelujentanner :D Me vanhemmat vastaan 0-vuotias on tiukkaa vääntöä koko 12 kuukautta. Ihanaa, palkitsevaa ja ikimuistoista, mutta välillä myös niin uuvuttavaa ja rankkaa sekä henkisesti että fyysisesti. Minusta on ihana antaa kasvot iloiselle vauva-arjelle, mutta haluan myös näillä teksteillä muistuttaa, ettei kaikki päivät lapsiperheen arjessa ole niin autuaita, mitä ehkä some antaa tänä päivänä ymmärtää.

Haluan myös muistuttaa, että me äiditkin ollaan joskus erehtyväisiä, eikä aina (varsinkaan siinä suuren väsymyksen kohdalla) tajuta vetää niistä oikeista naruista. Meilläkin jo toinen lapsi kyseessä, mutta enhän minä pöllö tajunnut, että lisäämällä ruokaa (ja karsimalla illalla maidon litkimistä) voisi ihmeitä tapahtua. Näin jälkeen päin kuulostaa täysin loogiselta ja naurattaa oma hitaan puoleinen järjen juoksu, mutta tällaista tämä on. Täytyy muistaa olla armollinen itselle, meidän kaikkien äitien. Parhaamme varmasti yritetään ja kyllä se lapsi lopulta viestii itse sekä ajaa meidän niiden oikeiden narujen luo, jos ei omat aivot leikkaa.

LE SPEC aurinkolasit / ZALANDO kengät / GINA TRICOT housut ja takki / BY FAR laukku

kuvat: Hanna Väyrynen